P-E Auvisen vanhemmat tulee kertomaan oman tarinansa 45 minuuttia ohjelmaan

että ongelma on äidissä, ei lapsessa. Ja koska äiti on lapsen ensisijainen kiintymyssuhde tavallisesti, isä ei ole riittänyt kompensoimaan ongelmaa.



Tuosta Kevinistä, siis. En ole lukenut kirjaa. Perustuuko se tositapahtumiin?

näkee helposti vauvan normaalit toiminnot "pahana". Siinä ei ole mitään epätavallista, siis.

Mutta todellakin herättää ajatuksia. Todella hyvin kirjoitettu kirja!



Uskon että tällä kirjan Kevinilä ja todellisilla kouluampujilla on jotain yhteistä. Ainakin se tunteettomuus muita ihmisiä kohtaan. Kyky olla tuntematta toisen ihmisen kipua ja tuskaa. Tietynlainen välinpitämättömyys.

ei perustu tositapahtumiin ja jonka kirjoittajalle ei edes ole lapsia. Mitkä on sellaisen sepustuksen yhtymäkohdat todellisuuteen?

Esimerkkejä:

Eli sinun mielestä maalari ei osaa maalata lehmää, koska sillä itsellään ei ole lehmiä?

Tai ihan turha on Spielbergin tehdä (tuottaa) leffaa Schindlerin lista, hänellä kun ei ole sieltä omakohtaista kokemusta.

Joskus käy niin, että kirjailija kirjoittaa mielenhäiriöstä ja jättää kertomatta lukijoille mistä siinä on kyse. Esim. eräs Ruth Rendelin romsku on kertomus vakavasta rajatilasta ja siitä mitä sellaisesta voi seurata. Kirjassa ei kuitenkaan sanallakaan viitata tähän asiaan, joten kirja jää lukijan tulkittavaksi näiltä osin. Jostain arvostelusta näin kuvauksen joka meni jotenkin niin, että kirja kertoo siitä mitä tapahtuu kun joku lumoutuu liikaa kauneudesta. Tms., en muista sanamuotoa. Siihen oli vaan pakko ajatella että nooooooo tuo ei nyt ihan tarkkaan ottaen ollut se pointti, pinnalta katsoen ehkä...



Mutta Keviniin palatakseni (en siis ole lukenut kirjaa), minusta tällaisesta voi olla se haitta, että osa lukijoista lähtee kritiikittä kertojan kelkkaan. Ja tulee vakuuttuneeksi että kyllä, vastasyntynyt voi olla paha. Tai jotain muuta psykologisesti epäuskottavaa. Kirjaa lukematta ihmettelen niitä keinoja, joita vastasyntyneellä on pahuuttaan tuoda esiin....?

Nimeä en nyt muista mutta olen lukenut.

En nyt ole innostunut siitä sen takia, että poika on siinä ns. paha poika.



Kirja on todella hyvin kirjoitettu ja herättää ajatuksia mm. vanhemmuudesta ja ihan arkisista, tavallisista asioista. Minä ainakin vähän väliä ihmettelin, miten kirjoittaja voikin näin osuvasti asioista kertoa (mm. pohtia syitä miksi hankkia lapsia, huutava lapsi ravintolassa, kuvaus appivanhemmista..)



Minusta on vähän ihmeellistä, edelleen, että arvostelet kirjaa vaikka et ole sitä edes lukenut. Mutta ymmärrän nyt pointtisi.

Minusta on vähän ihmeellistä, edelleen, että arvostelet kirjaa vaikka et ole sitä edes lukenut. Mutta ymmärrän nyt pointtisi.

jotenkin ahdistaa ajatus. Arvostelen kirjaa, koska tässäkin ketjussa nähdään sen vaikutukset ihmisiin, jotka ei huomaa astua kertojan maailmasta ulos vaan nielevät kaiken karvoineen päivineen, vrt. tuo 4. Lisäksi tässäkin ketjussa on ehditty selittää Jokelaa tai Kauhavaa vertaamalla Keviniin. Noh, lueskelin tuossa kirjailijan haastatteluja ja aivan selvästi hän ei ole halunnut tehdä krijasta yksioikoista kuvausta hirviöimäisestä vastasyntyneestä ja hänen myöhemmistä seikkailuistaan. MUTTA. Tuntuu siltä että hirmu suuri osa ihmisistä lukee kirjan silti niin, ja se osaltaan pönkittää legendaa hirviöinä syntyneistä ihmisistä.

Ja tässä kohtaa on pakko kritisoida kirjailijan yritystä alunperinkään. Ymmärrän täysin että 99 prosenttia ihmisistä on varmasti eri mieltä. Mutta minusta lapsettoman ihmisen, jolla on hyvin, hyvin ambivalentti suhtautuminen lapsiin, ei pitäisi kirjoittaa tällaista kirjaa. Siinä on tavallaan liian suuri pieleen menemisen vaara, tässäkin keskustelussa nähtävin seurauksin. Olisiko kirjasta tullut tuollainen, jos kirjailijalla olisi lapsia? En usko.

kirjoittaa "että jos minun lapseni olisi ollut Saari niin olisin heti ajanut sairaalaan pojan luokse" ym.



Ensinnäkin te ette ole Matti Saaren äitejä, toisekseen ette voi tietää edes sitä miten käyttäytyisitte jos lapsenne kuolisi tapaturmaisesti, puhumattakaan siitä, että pystytte sanomaan oman käytöksenne siinä tapauksessa, että jos lapsenne on ampunut useita ihmisiä, itse vakavasti loukkaantunut, viety sairaalaan, jonka edusta täynnä tiedotusvälineitä, lapsen kuva TV:ssä ja netissä jne. Ihan turha alkaa syyllistämään tai arvuuttelemaan sitä miksi Saaren vanhemmat eivät menneet sairaalaan katsomaan. He asuivat sentään kaukana ja meistä ei varmasti kukaan tiedä sitä olotilaa missä ovat olleet kun ovat nopeassa ajassa saaneet selville, että oma poika ampunut ihmisiä. He tuskin edes osasivat odottaa lapsensa ampuvan ketään, voi vaan kuvitella miten suuri shokki on kun edes kuulee tuollaisesta ja sitten on oma lapsi niiden tekojen takana.



Asiat eivät olisi muuttuneet millään tavalla, vaikka vanhemmat olisivatkin menneet sairaalaan. Ei se Mattia olisi tuonut takaisin ja varmasti on vanhemmat ehtineet lapsensa hyvästellä sitten ennen hautajaisia.



Toivon paljon jaksamista sekä Auvisen että Saaren vanhemmille ja muille perheenjäsenille.

onhan tämän viestiketjun alkuperäinen aihe kuitenkin tuo dokkari tänään: katsokaas kaikki. keskustellaan huomenna lisää.

täällä taitaa muuten olla paljon m saaren äidin ystäviä...

täällä taitaa muuten olla paljon m saaren äidin ystäviä...

Eiköhän täällä vain ole ihmisiä, joilla on jonkinlaista psykologista silmää ja jotka tajuaa ettei omasta oletetusta käytöksestä voi vetää johtopäätöksiä toisten käytöksestä.

Ilmeellinen veto ottaa heidät ohjelmaan.



No, tietenkin kun halutaan muistella sankaria, "ymmärtää" ja suvaita. Täytyy olla julkisuuden kipeyden jo melkoista, kun sen perusteella halutaan esiintyä, että poikamme on kuuluisa tappaja.



Miten näin vinksahtanutta voi olla touhu? Tehdäänkö tästä vuosipäivästä nyt liputuspäivä vielä? Milloin kuullaan mummot, papat, serkut, naapurit. Mikä ohjelma jatkaa tämän sankaritarinan luontia?

Minusta on hienoa että Auviset haluavat kertoa oman näkemyksensä asioista. Minusta he ovat tavallaan kantamassa vastuutaan tällä. Kannattaako tuomita, ennen kuin on nähnyt ohjelman?

Mua ainakin on itkettänyt joka kerta sen mainoksen jälkeen. Äiti on kerta kaikkiaan niin musertunut.

Isästä en osaa sanoa vielä, jännä kyllä kuulla hänen ajatuksiaan.

näkemyksensä asioista. Me katselijat voimme miettiä sen pohjalta mahdollisia syitä tapahtumiin tai kenties ymmärtää, että joskus voi tapahtua jotain niin kauheaa ilman, että ketään tai mitään voisi yksinomaan syyttää. Että joskus lukuisten asioiden summa; yksilön psyykkeen alttius häiriöihin, ympäristön paineet, epäonnistumiset yms kaikki yhdessä voi aikaansaada käsittämätöntä tuhoa eikä ikinä millään muotoa voida sanoa syytä miksi näin kävi. Ehkä me opitaan jotain heiltä tai sitten ei, mutta hyvä kun tulevat esiin.

Tekojen hyväksyminen ja rakastaminen on kaksi eriasiaa!

Ymmärän täysin P-E:n vanhempia , Rakastavat poikaansa vilpittömästi teosta huolimatta. Lasten tekoa ei tarvitse hyväksyä eikä olla samalla linjalla heidän valitsemalla tiellä. Silti lastansa voi rakstaa ikuisesti ja aina.

Niin aion tehdä itsekin hamaan loppuun asti, vaikka joku kullanmuruistani tussauttaisi puoli suomea taivaantuuliin.

jos sä haluut nähdä asian noin niin eihän sille mitään sitten voi. mutta sen sanoisin että katso ensin ohjelma ja kerro sitten mielipiteesi mutta ota ne vihan pullottamat lasit pois ensin silmiltäsi

Minä näen tuon dokkarin äärimmäisen tärkeänä. Näen sen myös yrityksenä ennalta ehkäistä tulevia karmeita tapahtumia.

Heillä on ollut melkoinen vuosi takana, olen äärettömän pahoillaan heidän puolestaan. Toivottavasti pääsevät tavoitteeseensa, joka on käsittääkseni estää näitä murhenäytelmiä. Siksi tämä ohjelma tänään. Toivottavasti teidän itsekkäiden ja mustavalkoisten typerien naisten ei tarvitse koskaan tietää miltä heistä tuntuu.



Voimia ja halaus teille Auvisen perhe!