työnjako perheessä
Haluaisin kuulla muiden mielipiteitä asiasta, joka askarruttaa minua suuresti. Olemme keskustelleet miehen kanssa kotitöiden/lastenhoidon työnjaosta paljonkin. Meilä on ollut stressaava vuosi huonosti nukkuvan vauvan kanssa sekä samanaikaisen talonrakennusurakan kanssa. Miehen vuosi on mennyt 90% taloon ja minä olen hoitanut lapset/kodin suurimmaksi osaksi. Tällä hetkellä olen lasten kanssa kotona ja miehen osalta rakentamiseen ei enää kulu niin paljon aikaa kuin aikaisemmin. Itse jotenkin oletin että hän voisi ottaa nyt enemmän vastuuta kodin hoidosta, kun kuitenkin kotona paljolti olemme. Mutta oletus onkin se että herään öisin 5-10 kertaa hoitamaan vauvaa, myös viikonloppuisin. Lsäksi minulle on annettu ohjeeksi huolektia päivällä siivoukset, kaupassa käynnit ja ruuan suunnittelut sekä valmistus ja toki pyykkihuolto. Lisäksi oman kertaviikkoisen liikuntaharrastuksen saan ottaa ohjelmaan jos lapset on ensi hoidettu ja ruokittu ennen lähtöäni. Minulla ei ole lupa ottaa nokosia, kun mies tulee töistä, koska hän on perheen hyvinvoinnin eteen käynyt 8 t työpäivän ja on levon ansainnut. Viikonloppuisin vierailut muihin lapsiperheisiin ovat lähinnä rasite hänen mielestään. Lasten synttäreitäkään ei saisi järjestää kuin ihan lähisukulaisille. Miehelle pitäisi vielä antaa huomiota runsaasti, mutta itse saan kestää hänen puoleltaan usein toistuvia kiukkukohtauksia, suuttumisia, läheisten kuullen minun moittimista jne.
Miten saisin toisen ymmärtämään sen että minäkin kaipaan lepoa rikkonaisten öiden vuoksi. Lapset eivät nuku päivällä yhtäaikaa päiväunia. Isovanhempia saa pyytää avuksi vain hyödyllisten asioiden tekemiseen.
Avioerostakin olemme jo keskustelleet useaan otteeseen. Onko kenelläkään neuvoja miten arkitöiden jako tällaisessa tilanteessa voitaisiin hoitaa ilman suuria riitoja? Minusta ennen toisen lapsen syntymää arkityöt jaettii paljon paremmin tasan. Miehen mielestä annan liikaa huomiota lapsilleni ja olen vain väsynt kaiken aikaa ja valitan siitä....
Onko ero todellakin ainut ratkaisu ja tie onnellisempaan arkielämään?
Kommentit (6)
Meillä mä olen kyllä pyörittänyt arkea aina. Mieheni teki pitkää työpäivää ja oli usein työmatkalla, joten kyllä kodista huolehtiminen jäi mulle. Lapsemme synnyttyä jäin kotiin ja mielestäni oli itsestään selvää, että hoidin kodin ja huolsin perheen.
Lapsen syntymisen jälkeen olin välillä poikki. Lapsi nukkui tunnin-kahden pätkissä jne, mutta eihän sitä kauan kestä.
Nyt sitten leskeytyneenä kaikki on aina mun harteilla. välillä huvittaa monien eronneiden natinat siitä, että vain joka toinen viikonloppu ja lomilla on omaa aikaa..
Ei se kodin hoitaminen itsessään olekaan kamalaa. Se kuitenkin on, ettei mies noteeraa tätä " työtä" mitenkään vaan aiheuttaa jatkuvasti pahaa mieltä. Toisin sanoen minä siivoan aina myös hänen jälkensä. Mies tulee keittiöön, levittelee ruuat ja syö. Minä laitan ruuat kaappiin ja pyyhin sotkut vaikka en olisi itse syönytkään silloin. Kun olen imuroinut, mies muitta mutkitta tulee paskaisine kenkineen sisälle niin että saan imuroida uudestaan. Kun mies joskus oikein haluaa hemmotella ja tekee ruokaa, minä saan siivota keittiötä puoli tuntia sen jälkeen. Lapsen vaipat eivät löydä roskikseen ilman minun apuani, eivätkä pyykit kaappiin (vaikka olisivat valmiiksi viikatut), eikä edes tyhjät maitopurkit niille tarkoitettuun paikkaan (itse en juo maitoa). Jos lähden jotakuinkin siististä kodista käymään edes vaikka kaupassa, takaisin tullessani saan todennäköisesti taas siivota.
Pieniä, niin pieniä asioita mutta niin hel**tin paljon. Iso osa päivästäni kuluu siivotessa sellaisia sotkuja, joita me emme lapsen kanssa ole tehneet. Ei se minusta ole oikein. En ole mikään siivousfanaatikko, vaikka sellaisen kuvan nyt ehkä saa. Sellainen perussiisti kodin kuitenkin haluan olevan, eli ei tiskivuorta pöydillä haisemassa, hiekkakasoja lattialla jne.
Mitään yleispätevää ohjetta minulla ei teille ole tarjota muuta kuin avoin keskustelu ilman toisen syyttämistä ja riitelyä. On parempi lähteä liikkelle lauseella " ymmärrän, että sinuakin väsyttää, mutta..." ja käyttää minä -lauseita eikä " kun sinä et koskaan" . Molemmilta kaivataan parisuhteessa joustamista enkä minä ainakaan kannata kaavamaisia työnjakoja (vaikka kuulemma toisilla toimii ihan paperilla sovittu työnjako parhaiten) vaan enemmän toisen tilanteen huomioon ottamista. Voisin nimittäin lyödä vaikka vetoa siitä, että myös miehesi on väsynyt kun teillä kerran on rakennusprojektikin loppusuoralla. Mitenkään sinun väsymystäsi väheksymättä. Voi myös olla, että miehesi ei oikeasti tunne pärjäävänsä lasten kanssa yksinään. Sain sellaisen käsityksen viestistäsi, että miehesi aika on mennyt siellä rakennuksella, joten varmaankin perheenne uusin tulokas on jäänyt miehellesi vähän vieraaksi. Voisiko olla näin? Jos näin on niin minusta sinun kannattaisi luoda tilanteita joissa miehesi voisi rauhassa tutustua lapseen silloin kun lapsi on tyytyväinen eli hoidat vauvan siihen pisteeseen, että hän ei ole väsynyt ja nälkäinen ja sitten jätät isälle. Kun miehesi itsevarmuus karttuu, hän oppii löytämään keinot selvitä lasten kanssa ihan omin nokkineen.
Kotitöistä vielä sen verran, että työnjakomalleja on niin monta kuin perhettäkin. Meillä kotityöt on perinteisesti hoitanut se, joka on enemmän kotona eli nyt tällä hetkellä arkisin minä teen tässä päivän mittaan suunnilleen kaiken. Mies tekee sitten enemmän viikonloppuisin; siivoaa ja laitaa ruokaa. Tämä on meillä toimiva systeemi, koska minulle ja erityisesti lapsille on tärkeää, että tytöt (3 kpl, 4v, 2v ja 7kk) saavat isän huomion kun hän tulee töistä kotiin. Olisi aika tylsää, jos mies alkaisi heti syötyään esim. imuroimaan tai tekemään muuta kotityötä; hän kun ehtii normipäivän jälkeen näkemään tyttöjä vain nelisen tuntia ennen kuin on nukkuma-aika. Toisaalta minä en myöskään koe kotitöitä rasitteena. Minusta on ihan kiva puuhailla tyttöjen kanssa kotihommia.
Olen pitkälti sitä mieltä, että pääsääntöisesti parisuhteessa saa sitä mitä tilaa (siis nyt puhun lähinnä kommunikaatio-ongelmista, en väkivallasta tai alkoholismista). On tietysti olemassa niitä tallukoita sekä miehissä että naisissa, jotka eivät näe omaa napaa pitemmälle. On vaikea vaatia kunnoitusta ja arvostusta jos ei anna niitä toiselle. Jokainen voi vaikuttaa vain omaan käytökseensä ja muuttaa vain itseään. Muuttamalla omaa reagointi- ja viestintätapaansa voi sitten vaikuttaa toiseen. Kukaan ei myöskään ole ajatustenlukija, vaan pitää ihan suoraan sanoa mitä ajattelee. Koskaan ei myöskään ole pahaksi yritää ymmärtää toista ja asettua toisen asemaan. Ehkä siten voi oppia jotain myös itsestään.
Eikö tosiaan muita häiritse nämä asiat:
" minulle on annettu ohjeeksi" , " liikuntaharrastuksen saan ottaa" " Minulla ei ole lupa ottaa nokosia" jne. Mikä se tällainen avioliitto on missä toinen määrää mitä saa tehdä ja mitä ei? Minun mielestäni kotiäidin tehtäviin kuuluu kyllä kotityöt, mutta kun molemmat vanhemmat ovat kotona, ne jaetaan jotenkin. Samoin molemmat ovat ansainneet lepohetkiä väsyneenä tai omaa aikaa sitä tarviessa. Ja sitä ei tule vaatia, vaan toiselle pitää antaa. Molemmin puolin. Tee kuten haluat itsellesi asiat tehtävän. Mutta AP:n on kyllä vaikea näihin ongelmiin tuolta pohjalta lähteä, koska mies ei edes tajua kotiäidin työn olevan raskasta, varsinkin väsyneenä.
Jos miehesi mielestä työsi on niin helppoa, niin pyydä tekemään vaihtarit joku viikonloppu. Ei pitäisi olla ongelma, koska kaikki hoituu niiin helposti, eikö vain? Ja tietysti yötkin on miehen herättävä vauvaa hoitamaan, että päivät ovat totuuden mukaiset. Hommaa jotain " pakollista" ohjelmaa itsellesi päiväksi. Jos vielä imetät, niin tee tämä sitten kun olet vierottanut. Ja mikä on syy miksi mies ei suostuisi..?
Sinulla oli siis vauva ja leikki-ikäinen? Vai minkä ikäinen se vanhempi on? Jos on tv-ikäinen, niin video pyörimään ja makaat vaikka 15 sängyllä. Virkistää vaikket nukahtaisikaan. Tai palkkaat mll:ltä nuoren ulkoiluttamaan vanhempaa sillä aikaa kun otat tirsat. Ja kaikkea ei tarvitse miehelle kertoa..
Samalla tavoin ajattelen, mutta vaikea pukea toisinaan sanoiksi.
Ymmärrän sinua erittäin hyvin - toisaalta ymmärrän myös miestäsi. Konkreettisia neuvoja on vaikea antaa, koska itsekin painin jonkin sortin kriisissä mieheni kanssa. Omasta mielestäni teen paljon, mieheni mielestä hän tekee paljon enemmän kuin minä. Siis töitä yleensä. Muutama asia tulee mieleen, kun olen itsekin pohtinut tätä tilannetta:
- sen sijaan, että korostaa sitä mitä kaikkea MINÄ teen, pitäisi sanallisesti ja konkreettisesti osoittaa arvostusta siitä, mitä toinen tekee. Miten, se onkin toinen juttu. Kiittämällä suoraan. Hoitamalla oman osuutensa mukisematta. Antamalla toiselle joskus vapaapäivä kaikesta. Uskon, että jos tämän onnistuu tekemään pyyteettömästi ja omaa tekemistään korostamatta, saa sen joskus takaisin.
- kaikki tarvitsevat lepoa. Anna sitä miehelle. Kun hän tulee töistä tai rakennukselta, älä hyökkää kimppuun. Koita rauhoittaa talo, mene vaikka ulos lasten kanssa. Puolikin tuntia omaa aikaa rauhoittua tekee jo ihmeitä. Ehkäpä sen jälkeen mies olisi sen verran virkeä, että sinäkin voisit hengähtää hetken.
- järjestä itse itsellesi lepoa. Lähde vaikka lasten kanssa mummolaan ja sovi mummon kanssa, että sinä saat nukkua univelkoja pois ja olla vapaa kotitöistä. Järjestä tämä itse ja ilmoita miehelle, että menette lasten kanssa mummolaan. Järjestä tarvittaessa miehelle jotain mieluisaa tekemistä siksi aikaa tai ehkä parempi, anna hänen touhuta ihan mitä haluaa vapaallaan.
- pidä kiinni viikottaisesta liikuntakerrastasi. Sinulla on siihen oikeus ja jos onnistut tekemään ym. asioita, se alkaa varmasti sujua kivuttomasti. Siihen asti hoida lapset ja ruuat valmiiksi.
- minimoi kotityöt. Älä tee tarpeetonta.
- pidä järjestystä yllä jatkuvasti, jotta ei tule suursiivoustarvetta. Koita saada lapset (en muista ikiä) mukaan siivoamaan - tehkää siitä mukavaa yhteistä touhuamista.
- karsi turhat lelut pois.
Muuten olen siinä mielessä vanhanaikainen, että useimmat kotityöt onnistuvat naiselta luontevammin ja kotona olevan työtä on kodinhoito. Siitä ansaitsee kuitenkin kiitosta ja vapaata myös. Usein vaan miehet eivät ymmärrä, miten paljon sitä työtä voi olla, tai pitävät sitä itsestäänselvyytenä. Sen olen huomannut, että jos kiitosta tai huomiota kerjää, sitä ei saa. Anna miehellesi huomiota ja kiitä häntä tekemästään työstä, mutta älä ole liian makea. Ole rohkea ja varma itsestäsi, huolehdi omista menoistasi.
Liikuntaharrastuksesta tuli vielä mieleen, että jos ei muuten, niin voitko ottaa lapset mukaan lapsiparkkiin? Se ei tietenkään ole sama kuin yksin meneminen, mutta kuitenkin. Kotitöihin voi myös ostaa apua.
Tsemppiä!