niin monenlaista surijaa
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että oli mikä katastrofi tahansa kyseessä, ihmiset käyttäytyvät kahdella selvästi nähtävällä tavalla ensireaktion jälkeen. Ensireaktio useimmilla on kauhistunut (väri pakenee, silmäterät laajenevat, käsi menee kenties suulle ja suu aukeaa huudahdukseen, parahdukseen tai hiljaiseen ihmettelyyn). Useimpien reaktio etenee tästä tietojen selvittämiseen, mutta kun perustiedot tiedetään jatkavat useimmat joko tai: 1)Toiset lukevat kaiken mahdollisen asiasta, mitä ikinä irti saavat, kuuntelevat kaikki uutiset ja haastattelut ja tämän lisäksi keskustelevat ja päivittelevät, itkevät ja voivottelevat, eläytyvät mielessään katastrofin uhrien asemaan jne. Tämä auttaa näitä ihmisiä ymmärtämään tai jollakin tapaa hahmottamaan tapahtunutta ja sitä kautta he käsittelevät käsittämätöntä asiaa: Ajattelevat ja puhuvat sen niin pieneksi, että pystyvät asian viimein pistämään pois aktiivisesta ajattelusta.
2) Toinen selkeä (tyyppi) lukee ehkä vielä vähän asiasta, mutta haluaa pian välttää kaiken mahdollisen asiaan liittyvän tiedon, niin lehdet kuin muunkin median välittämät kuvat, haastattelut ja uutiset. Heitä ärsyttää, kun ihmiset jauhavat samasta asiasta. He haluaisivat jatkaa normaalia elämäänsä eteenpäin ja unohtaa. Tämä on heidän selviytymiskeinonsa ja toimii myös.
Itse kuulun tuohon ensiksi mainittuun. En ylpeile sillä enkä sitä häpeile, sillä se on minun tapani sutra. Toivon, että tälläkin palstalla kunnioittasimme toistemme erilaisia keinoja käsitellä tätä Jokelankin tapahtumaa. Ei ihmiset mässäile, he vain haluavat saada omat ajatuksensa valmiiksi jatkamaan eteenpäin. Eivät ihmiset myös ole välinpitämättömiä, kun eivät halua asiasta puhua, hekin haluavat jatkaa eteenpäin. Varmaa kuitenkin on, että kaikista meistä tämäkin katastrofi olisi saanut jäädä tapahtumatta.
t. opeäiti