Antaisitko rahaa lasten ja nuorten mielenterveystyölle?
Lastensuojelu kärsii kroonisesta resurssi- ja rahapulasta. Koulujen keskusteluapu on minimaalista, yksi psykologi voi hoitaa montaa koulua, lastenpsykiatrille pääsemisessä voi kestää hätätapauksessakin reilu puolikin vuotta, vanhempien avioerot raaistuvat ja yleistyvät. Syömishäiriö-osastolle on vähintään puolen vuoden jonot osassa tapauksia.
Juuri Jokelan kaltaista jälkeä me vanhemmat ja aikuiset mahdollistamme sillä, ettemme varmista kaikkien nuorten mahdollisuutta voida hyvin ja kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi. Myös aikuisten terapiaan pääsy on usein hankalaa. Millaiseksi aikuiseksi lapsi kasvaa masentuneessa kodissa?
Meidän vanhempien pitää nöyrtyä siihen, että kun lapsi todellakin haluaa apua, hänellä pitää olla muitakin aikuisia lähellä kuin vanhemmat. Osa ongelmista on kuitenkin sellaisia, että vaikka vanhemmat olisivatkin valmiita kuuntelemaan, niistä ei haluta puhua vanhemmille. On myös helpompaa avata synkimmät ajatuksensa ammattiauttajalle, joka on varmasti jo kuullut yhtä sun toista. Kaikki varmaan tietää, että vanhemmilta salataan paljon. Tähän johtopäätökseen pääsee helposti, ihan vain muistelemalla omaa nuoruuttaan. Kavereillekaan ei kehtaa aina kaikesta puhua, varsinkin jos syrjäytyminen on jo alkanut.
Meidän aikuisten tehtävänä on pitää huolta siitä, että omien lastemme lisäksi muutkin nuoret saavat tarvittaessa apua ja mielenterveyspalveluita. Joka neljäs nuori on masentunut.
Kaivaisitko kuvetta, jos tukirahasto perustettaisiin?
Kommentit (2)
Eihän lastensuojelun väki tee arvokasta työtä, ainoastaan hoitsut. Ja vain pieni osa hoitsuista on mielenterveyspuolella, joten turha ruikuttaa siitäkään. Lääkärit tekee diagnoosit ja määrää lääkkeet.
sittenhän se kova huuto vasta alkaakin : (