Sanokaa suora!Moni teistä värjä hiuksia raskauden sekä imetyksen aikana ,vaikka monet mammat siitä mieltä ettei saa?
Kommentit (15)
Raskausaikana tullut värjättyä kaksi kertaa.
Jos äitiysneuvolan lääkäri sanoo, että saa värjätä, minä värjään.
Moni ei tykkää salmiakista, mutta minä tykkään.
Mitä sillä on väliä, mitä muuta ajattelee?
värjätty myös imetyksen aikana, muistan kun olen ihan blondi yhdessä kuvassa.
Yhtensä noin 10-15krt raskauden ja imetyksen aikana
Aika harvoin värjään, kun pidän yleensä sellaista väriä ettei juurikasvu näy. Mutta tosi pitkään saisin olla värjäämättä jos en raskaana tai imettäessä värjäisi. Tällä hetkellä olen putkeen ollut raskaana tai imettänyt (tai molempia) 2,5 vuotta ja tästä eteenpäinkin sama tilanne on todennäköisesti ainakin yhtä pitkään!
On kuulemma turvallista värjätä hiuksensa raskaus- ja imetysaikana. Tutkimustulos peräisin kampaajalta. Samalla logiikalla pitäisi pysyä kaukana kännykästä ja mikrosta...
kolmannella kerralla menin rv 14 ja sitten sikiö kuoli samalla viikolla :(
Joo, tiedän ettei välttämättä siitä johdu mutten viitsi enää kokeilla toiste.
Paljonko söit karkkia, valmisruokia, suolaa ja limpparia? Ethän ollut kaupungeissa raskausaikana?
Minä en värjännyt, sillä meidän kampaaja ei osannautkaan 100 % sanoa onko heillä käytetytyt värit turvallisia! Tuoteseloisteet oli hyvon ympäripyöreitä.
olen värjännyt säännöllisesti hiuksiani sekä raskaana ollessani että imettäessäni ja aina kampaajalla, enkä ole kuullutkaan että siitä olisi jotain haittaa. Ihan turhaa jeesustelua! Ja kaikkein kauheinta: olen juonut satunnaisesti myös alkoholia lasillisen huolimatta siitä, että olin raskaana tai että imetin!!! Olen akateemisesti koulutettu terveydenhuoltoalan ammattilainen, joten tietopohjaakin asian tiimoilta on.
eivät pidä värjättyjä vaatteita päällään, hui, auton penkkien viimeistysaineetkaan eivät taida olla ihan terveellisiä. Ettehän käy tankkaamassa autoja, ettekä ainkaan lennä lentokoneella - siellähän saa ihan mukavan säteilyannoksen. Autolla ajaminenkin on äärimmäisen vaarallista. Mitähän muuta tähän keksis. Pähkinät voi olla pilaantuneita samoin maito ja salaatistahan voi saada listerian ja jollain samassa bussissa matkustavalla tai työpaikalla olevalla voi olla esim. parvorokko ja auta armias jos et ole sitä sairastanut... ... haluatteko lisää? Siis ne jotka eivät uskalla värjäyttää hiuksiaan... ....
raskauden aikana ainakin 3 tai 4 kertaa, varmaan enemmänkin, en muista. imetyksestä en muista.