Minun vika tämäkin??!
Olen tapaillut vuoden verran yhtä miestä. Alussa puhuimme avoimesti että meillä molemmilla on vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä. Minä puhuin omastani enemmän ja hän vaan totesi niitä olevan. Puolisen vuotta sitten odottelin häntä autossaan ja niin rikollista ja alhaista kun onkin niin tsekkasin hänen duunipuhelimestaan tekstarit. Ja hyvä kun tsekkasin, siellä oli epäilyttävä viesti tältä ystävänaiselta mm. reissuehdotuksesi kuulostivat hyvältä! Miehellä oli nainen puhelimessaan nimellä vaikka S. S ja otin nron ylös, tsekkasin finderista ja naisella on siis noilla kirjaimilla alkavat nimet, tämän muistan.
Eilen sitten huvikseni kyselin tämän naisen sukunimeä, kun en muista muuta kun että S:llä alkoi. Olisin katsellut facebookista kun omat tuttuni olen jo käynyt läpi. Juteltiin muutenkin eksistä ja niiden nimistä jne ihan hyvässä hengessä. No mies ei halunnut naisen nimeä sanoa ensin ja jankkaamisen jälkeen sanoi tämän olevan LAITINEN. Valehteli selkeästi niin. Ja nyt minun suuttuminen menee kuulemma yli äyräiden ja hän ei ole valehdellut mitään!! Onhan tänä nyt selvä juttu, eikö? Miksi hitossa tuollaiseen luottaisin, jos pikkuasioissa valehtelee niin mitähän muuta on valehdellut???!!
Kommentit (6)
en ihan ymmärtänyt.
Siis nykyinen miesystäväsi valehteli sellaisen naisen sukunimen, joka oli hänen hyvä ystävänsä joskus seurustelunne alussa?
Oliskohan ihan noinkaan...en vaan siis tajunnut.
Oikein ymmärsit. Pointti olikin siinä että miksi valehteli? Mitä muuta isoa on valehdellut kun tuollaisessa asiassa piti valehdella??!!
ap
Minä olen vaihtanut sukunimeä joitakin vuosia sitten. Silti tiedän, että monien puhelimissa olen edelleen vanhalla sukunimellä. Osa laskuista tulee vanhalla nimellä jne.
Joten jos joku tutkisi kavereideni puhelimia, löytäisi numeron ja saisi tietää että sukunimeni ei olekaan se sama, mikä puhelimessa, niin....? Finderista ei taida numeroani/ tietojani edes saada, mutta väärällä nimellä sekin taitaa olla.
Jos haluat, teidän täytyy jutella " suhteestanne" , ja olla muutakin kuin ystäviä, jakaa kaikki tunteet?