Tehyn työtaisteluun liittyvää..
Minulla on todella paha olla niiden ihmisten puolesta, jotka odottavat pääsyä syöpähoitoihin. Isälläni todettiin viime syksynä näihin samoihin aikoihin syöpä. Silloin oli todella kiire saada hoidot alkuun. Siinä meni kuitenkin niin kauan, että hoidot lopulta todettiin turhiksi. Kaikki muu saatiin pois, mutta pään etäispesäke ei pienentynyt sädehoidolla riittävästi. Isä kuoli keväällä.
Muistan sen tuskan, kun odotettiin hoitojen alkua ja tiedettiin, että syöpä leviää isän sisällä hurjaa vauhtia. Muistan isän turhautuneisuuden ja tietynlaisen hädän taistelussa aikaa vastaan.
Nyt on taas ihmisiä samassa tilanteessa ja päälle on vielä työtaistelun uhka. Kuinkahan moni joutuu jäämään ilman hoitoa?
Kommentit (2)
Tästä on tullut ylpeyskysymys. Ajatellaan, että luuserit antaa periksi. Välillä tuntuu, että tämä on sen Tehyn Minnan oma missio. Hinnalla millä hyvänsä. Ehkä tämä on keino saada näkyvyyttä ammattiyhdistysmaailmassa ja lisää pontta omalle uralle. En tiedä.
Korotuksiahan oli jo tulossa. Pyydettiin vain enemmän aikaa. Miksei Tehy voi sitä antaa?
Lapsellani on syöpä, mutta onneksi hoidot on jo niin pitkällä, ettei (toivottovasti) sairaallassa oloa tarvita! Mutta aina tulee uusia pieniä syöpäpotilaita. Voin kuvitella vanhempien hädän, kun apua ei nyt ehkä saakaan ja lapsi voi kuolla turhaan... rahan takia...