Miten miehesi suhtautuu raskausarpiisi? Minulla...

olet saanut lapsen. Lopetin siihen murehtimiseni.



Sitä paitsi ne haaleni parissa vuodessa jo tosi olemattomiksi. Malttia siis.

Mulla on arpia kai aika vähän, nyt jo valentuneet (edelleen mielestäni rumia). Kun arvet ilmestyivät mieheni sanoi " toivottavasti noi ei ole tulleet jäädäkseen" no tulihan ne. Enää ei ole kommentoinut, mikä varmaan johtuu edellistä kommenttia seuranneista itkuraivareista ;-)

miestä ne ei häiritse tipan vertaa. ei edes se löysä vatsanahka.

Ei tullut isoja arpia,ne näyttävät pieniltä rypyiltä navan ympärillä. Enää en näyttäydy julkisesti bikineissä.



Mies sanoo että olen hölmö ja että eivät edes näy. On myös sanonut että tottakai kroppa muuttuu kun saa lapsia. Ihana mies =)

Ei kuulemma kiinnitä niihin mitään huomiota. Kun valittelin niitä, niin käski olla ylpeä niistä =) Sanoi, että aika pieni juttu kahdesta ihanasta lapsesta.

pari viirua sinne tänne. mieskään ei ole ikinä moittinut.

.. miehen syytä kun pani paksuks?

Vierailija:

.. miehen syytä kun pani paksuks?

Mulla siis vatsanseutu täynnä vaaleita juovia ja vielä rinnoissakin vaikka kuinka paljon arpia. Myöskin alavatsaa koristaa sektioarpi.

Mun seksikkyys ei ole mistään arvista kiinni, niitä on sen verran kun on enkä niille mitään voi.

Myöskin vatsanahkaa on, mutta ei läskiä. Ei tämäkään ole meidän välille mitään ongelmia tuonut.

Miehellä sen sijaan on 10 ylimääräistä kiloa vyötäröllä, jotka on i han syömällä tulleet ja joista hän haluaisi eroon. Mulle on ihan sama, vaikka se 10 kiloa siihen jäisikin, on edelleen ihana komistus :)

Pari vaaleaa arpea sinne tänne ja tuskin kukaan huomaa.



Oma napani on vaan sen näköinen, että sitä lapsetkin uimahallissa tuijottavat estoitta. Vatsa on suoraan sanottuna rusinana.



Tulee sitä vähemmästäkin arpia ja mulla tosiaan vauvaa seitsemättä kiloa massussa...pahassa asennossa...



t. ap

Hän oli ylipainoinen ennen kuin tapasi minut ja siitä arvet. Ajattelin, että kun hän oli vasta laihtunut ja pysyy hoikkana, niin nuo arvetkin vaalenisivat, mutta ei. Ne ovat edelleen punaiset, rumat ja joskus tulehtuvatkin, vaikka monta vuotta on ollutkin aikaa parantua. Voisikohan niille tehdä jotain plastiikkakirurgilla? Ne ovat minulle seksuaalisesti turn off:(



Minulle ei tullut yhtään arpia raskauksistani, joten en voi samaistuakaan hänen tilanteeseensa. Minulle ulkonäkö on ollut aina tärkeä asia, joten älkää nyt vedotko että pitäisi korjat minun korvien väliäni. Olen yrittänyt, mutta siitä ei ole ratkaisuksi.

Mites mies, jolta on leikattu vatsa auki voi pitää uimahousuja?

Tai joku on ollut sydänleikkauksessa ja siitä on jäänyt kauheat arvet, eikö hänkään voi pitää bikinejä tai uimahousuja?

jos jotakuta häiritsee niin minkäs sille voi?

...koska erosin miehestäni.



Ajattelin, ettei kukaan mies pysty pitää minua seksikkäänä alasti. IKINÄ ei ole ollut ongelmia!! :) Enemmän vientiä, kuin ennen lastani. No, tosin sain lapseni 20-vuotiaana ja erosin 22-vuotiaana. Nyt suhteessa jo 4 vuotta ja taas raskaana. Miehet ovat vaan sanoneet, ettei todellakaan haittaa. Tietystä tätä ehkä edesauttaa se, että olen laiha, kiinteä ja hyvännäköinen muuten.

Kun katselen toisten naisten revittyä nahkaa. Tietysti ymmärtää, että ei sille ehkä mitään voi, jos kaksoset tai huono iho. Mutta kyllä ne repeämät useimmille tulee liian nopeasta lihomisesta raskausaikana.



Itselläni repesi iho vain rinnoista, kun maito nousi rytinällä. Luojan kiitos ne auringonsäteet eivät jääneet! Rinnat kiinteytyivät vielä normaaleiksi.

Meillä seksielämä on ollut lasten jälkeen parempaa kuin koskaan, vaikka olemme sentään aina olleet tosi aktiivisia ja kokeilunhaluisia. Rusinanahkani navan ympärillä ei hidasta menoa yhtään :D Kun siitä alkuun epävarmana kyselin, mieheni kysyi vastaavasti, onko hänen hiustenlähtönsä vähentänyt seksihalujani...?! :O No ei todellakaan!Kuulemma hänen kaljuuntumisensa on vain merkki vanhenemisesta ja kilot lihomisesta, kun taas minun raskausarpeni on kunniamerkkejä siitä, että olen pystynyt kantamaan masussani meidän pieniä aarteita heidän kehityksensä merkittävät alkuhetket :) Pötypuhetta tai ei, niin minut se ainakin on vakuuttanut siitä, ettei arvilla ole mitään väliä. Kukapa meistä muutenkaan on ikuisesti missimallia, viimeistään ikä tekee joka tapauksessa tehtävänsä jokaikiselle.



Terveys on oikeasti tärkeintä! Siksi kuntoilen ja syön terveellisesti, ulkonäöstä sinänsä viis enää veisaan. Rusinaihoni navan ympärillä on minun silmissäni toki edelleen aika järkky, mutta mieheni silmissä kuulemma suorastaan söpö (hän jopa silittelee masuani ja katselee sitä ilman inhon häivääkään ylpeänä päivänvalossakin kahdenkesken). Niin tai näin, ainakin masuni muistuttaa meitä molempia siitä, että olen todellakin saanut kantaa lapsiamme omassa masussani :) Ja voin kertoa, että meitä " tosi rusinaisia" naisia on vaikka kuinka paljon pienten lasten äideissä, ikävä kyllä vain liian moni peittelee paljasta masuaan jopa siellä pukuhuoneissa/uimahalleissa...

Vierailija:

Kun katselen toisten naisten revittyä nahkaa. Tietysti ymmärtää, että ei sille ehkä mitään voi, jos kaksoset tai huono iho. Mutta kyllä ne repeämät useimmille tulee liian nopeasta lihomisesta raskausaikana.

Itselläni repesi iho vain rinnoista, kun maito nousi rytinällä. Luojan kiitos ne auringonsäteet eivät jääneet! Rinnat kiinteytyivät vielä normaaleiksi.

Meidän esikoisemme oli 4,5-kiloinen, vaikka itse olen pienikokoinen. Masuni oli malliltaan sellainen, ettei takaapäin nähnyt minun edes olevan raskaana :D eli masuni kasvoi valtavasti eteenpäin, kunnes esikoiseme lopulta syntyi rv 42+3 (ja vielä sektioarpikin jäi, hui!). Toinen pienokaisemme oli myös iso, melkein nelikiloinen rv 39, kun hän päätti syntyäkin luomusti ja kiireellä. Masun malli oli jälleen sama, mutta se ei ehtinyt venyä ihan niin isoksi kuin esikoista odottaessani, kestihän raskausaikakin 3 viikkoa vähemmän.



Kolmas lapsemme syntyi keskosena, ja voin kyllä rehellisesti sanoa, että olisin kantanut häntä vaikka tuhannen uuden arven ja kivun ja säryn ja ties minkä uhallakin edes kuukauden pidempään masussani, niin vaikea hänen alkutaipaleensa oli.



Ylimääräisiä raskauskiloja ei ole kertynyt koskaan, enkä siis ole koskaan odottanut kaksosia. Olen erittäin timmissä kunnossa nytkin, silti navanympärykseni on kaikkea muuta kuin sileä/arveton... Onkin ollut ihanaa huomata, että miestä se ei haittaa pätkääkään! Hänen asenteensa on rohkaissut minutkin näkemään, että on vain hienoa huomata masun toimineen kotina pienokaisillemme :)

Vierailija:

Meidän esikoisemme oli 4,5-kiloinen, vaikka itse olen pienikokoinen. Masuni oli malliltaan sellainen, ettei takaapäin nähnyt minun edes olevan raskaana :D eli masuni kasvoi valtavasti eteenpäin, kunnes esikoiseme lopulta syntyi rv 42+3 (ja vielä sektioarpikin jäi, hui!). Toinen pienokaisemme oli myös iso, melkein nelikiloinen rv 39, kun hän päätti syntyäkin luomusti ja kiireellä. Masun malli oli jälleen sama, mutta se ei ehtinyt venyä ihan niin isoksi kuin esikoista odottaessani, kestihän raskausaikakin 3 viikkoa vähemmän.

Kolmas lapsemme syntyi keskosena, ja voin kyllä rehellisesti sanoa, että olisin kantanut häntä vaikka tuhannen uuden arven ja kivun ja säryn ja ties minkä uhallakin edes kuukauden pidempään masussani, niin vaikea hänen alkutaipaleensa oli.

Ylimääräisiä raskauskiloja ei ole kertynyt koskaan, enkä siis ole koskaan odottanut kaksosia. Olen erittäin timmissä kunnossa nytkin, silti navanympärykseni on kaikkea muuta kuin sileä/arveton... Onkin ollut ihanaa huomata, että miestä se ei haittaa pätkääkään! Hänen asenteensa on rohkaissut minutkin näkemään, että on vain hienoa huomata masun toimineen kotina pienokaisillemme :)

olin silloinkin " suippomahainen" eikä takaa tosiaan minustakaan huomannut, että raskaana olisin ollut.

Eikä huomannut kaksosraskaudessakaan, mutta sivusta huomasi ; )

Ja nykyään sitten napanahasta.



ap