Kuka tässä käyttää ja ketä hyväksi?
Veljeni ja hänen vaimonsa sopivat aikoinaan että vaimo jää lapsen syntymän jälkeen kotiin koko loppuiäkseen.
Veljelläni on menestyvä yritys ja voisi sanoa että ovat rikkaita. Veli haluaa että koti on aina tiptop, ruoka pöydässä kun tulee kotiin ja vaimo järjestää läheisille liikekumppaneille illallisia kodissa ja edustaa veljeni vierellä. Veljeni ei tosiaankaan halua osallistua kotitöihin, jäädä kotiin hoitamaan sairaita lapsia tai lähteä aikaisemmin ehtiäkseen päiväkodille.
Tämä sopii vaimollekin hyvin. Hän on oikea kodinhengetär, ihan kateeksi käy miten nättiä ja siistiä heillä aina on.
Lapsia on kaksi, nuorempikin aloitti tänä syksynä koulun. Vaimo jää silti kotirouvaksi. Vaimon taloudellisen tulevaisuudenkin ovat turvanneet maksamalla hänelle vapaaehtoista eläkevakuutusta.
Mielestäni kukaan ei käytä ketään hyväkseen koska molemmat ovat tyytyväisiä ja saavat tehdä juuri sitä mitä elämältään haluavat. Vai oletteko sitä mieltä että vaimo elää siivellä tai että veljeni orjuuttaa vaimoaan?
Kommentit (5)
jotka elävät miehensä siivellä.
Minusta siinä ei ole mitään moitittavaa jos toinen elättää koko perheen yhteisestä sopimuksesta. Kantaahan se toinenkin osapuoli kortensa kekoon tekemällä oman osansa sopimuksesta eli hoitamalla sen puolen yhteisestä elämästä jota se elättäjäosapuoli ei taas halua hoitaa.
ap
Vierailija:
Miksi kukaan olisi sitä mieltä? Siis että joku käyttää jotakuta hyväksi?
silloin sanoisin että yhteiskuntaa hyväksi käytetään. Tuossa tilanteessa jos yhdessä on näin sovittu, kukaan ei hyväksikäytä ketään.
yhtään sellaista tapausta en vain ole vielä nähnyt, missä se OIKEASTI olisi yhteinen tahto. Kaikki ne tuntemani naiset, joilla ei ole minkäänlaista omaa kunniahimoa, ovat niin tyhmiä, ettei kukaan viitsisi heitä elättää. Eikä sellaista miestä olekaan, joka ei salaa haluaisi talouteen vielä enemmän rahaa - varsinkin sitten kun lapset kasvavat vähän. Siitä huolimatta useimmat heistä haluavat myös että se vaimo järjestää paitsi lisää rahaa, myös kodin ja vaatehuollon ja järjestää ne illalliskutsut niin ettei miehen tarvitse huolehtia.
Kyllä se kultaseni on niin, että tuttavasi vain teeskentelevät tyytyväisiä ja onnellisia. Salaa molemmat käyttävät hysäksi toisiaan eikä kumpikaan ole tyytyväinen.
Ai siksi, että tuo on nykyisten, pohjoismaalaisten yleisten arvojen vastaista? (Tiesitkö muuten, että esim. Keski-Euroopan hyvinvointivaltioissa tai Yhdysvalloissa kotirouvana elely ei ole ollenkaan niin kummallista kuin täällä meillä?)
Eiköhän kaksi aikuista ihmistä, jotka ovat toisensa valinneet ihan vapaasta tahdostaan ja tekevät tuollaisen päätöksen yhdessä, saa elellä ihan miten haluavat. Jos molemmat ovat tilanteeseen tyytyväisiä, eikä päätöksen takana ole minkäänlaista painostusta kummaltakaan puolelta, niin onnea vaan heille! Heidän ainoa ongelmansa taitaa olla ulkopuoleisten ihmisten arviointi ja asenteet, jotka paistavat läpi aloituksestasi (en siis tarkoita, että ne ovat sinun asenteitasi, vaan vallitsevia asenteita, jotka olet rekisteröinyt).
On se kumma, että tasa-arvoasia on mennyt tähän: Nyt eivät ihmiset saa tehdä tiettyjä valintoja ja elää onnellisina haluamallaan tavalla, sillä se näyttää paperilla " epätasa-arvoiselta" . Eihän nainen voi vaan haluta olla kotirouvana, täytyyhän hänen haluta oma ura. Ja eihän mies voi oikeasti haluta elättää perhettään ilman että tuntee itsensä hyväksikäytetytksi...Näinkö?