MAALIKSET '05 MARRASkuu!!
Kommentit (48)
Minäkin täältä taas pinoon hyppään kiireen keskeltä!Harjoittelu jatkuu yhä ja todella mukavaa ja opettavaista on ollut.
Ensin Tuulian galluppi:meillä Juuso käu suihkussa.Vanna on välillä ollut käytössä mutta ei ole jaksanut kauaa kiinnostaa, joten on nyt jälleen varastossa. Uimisesta tuo poika tykkää ihan todella paljon ja kerran viikossa uimahallissa käydään.
Sitten maalispojuun...meillä on nimittäin Juuso alkanut kiroilemaan. Eilen ja tänään on istunut hoidossa jäähyllä asian tiimoilta...onko kellään muulla moista ongelmaa? Toki tiedän että lapsille saattaa tulla kiroilukausia ja meillä se siis on nyt. Kotona emme kiroile Juuson kuullen mutta eihän sitä voi julkisilla paikoilla toisten ihimisten kielen käyttöön puuttua...yritämme myös kotona olla asiaan kiinnittämättä huomiota, jospa jäisi pian pois.
Nyt ei ehdi enempää,Juuso rupeaa olemaan väsynyt,iltapalalle ja nukkumaan siis!
Suohomppeli81 ja Juuso
Täällä ollaan kotosalla, kohta nukkumaan. Kaksi päivää Helsingissä reissailua takana, huomenna onneksi kotityöpäivä, saa nukkua aamulla vähän pitempään. Mulla on aamulla esikoisen varhaiskasvatuskeskustelu - odotan mielenkiinnolla, en nimittäin yhtään tiedä, mitä siellä sanotaan. Riippuu hirveästi hoitajasta, ts. yhdeltä tulee todnäk pelkkää negatiivista palautetta, kahdelta aika neutraalia tai positiivista. Meillä kun yhden hoitajan kemiat eivät vaan Nuutin kanssa synkkaa, ko. hoitaja keksii aina kaikenlaista negatiivista sanottavaa (tai sitten N käyttäytyy vain tuon hoitajan kanssa huonosti, muiden kanssa ihan normaalisti...). No, eiköhän siitä kuitenkin hengissä selvitä.
Joulutorttupohjat menivät siis Sengille... Minä en ehdi vielä ensi viikonloppunakaan, mutta ehkä sitten seuraavana.
Lapset käyvät meillä suihkussa. Välillä laitetaan vettä poreammeeseen (jossa tosin poreet eivät toimi, siinä on joku vika...), ja siellä tykkäävät polskia kovasti. Muoviammeet heivasimme menemään muutossa, kun eivät mahtuneet kunnolla kylpyhuoneeseen.
Ja kiroilu: Meillähän on ollut Nuutilla eskarissa sitä rumien puhumisongelmaa koko syksy. Siellä pojat yllyttävät toisiaan sanomaan rumia sanoja. Kiva harrastus... No, Saana tietysti apinoi, ja on nyt alkanut välillä hokea pissa-kakka-juttuja. Tosin vielä vaan kotona, eli hoidossa ei kaiketi vielä hoe. Mutta en oikein tiedä, miten siihen pitäisi reagoida, lähinnä olen vain sanonut, että tyhmä juttu. Nuutille on koetettu mm. telkkarittomia iltoja rangaistukseksi, mutta nyt vaihdoin linjaa ja otamme käyttöön tarran, kun päivä on sujunut kiroiluitta (ynnä muitta koiruuksitta). Kymmenestä tarrasta saa sitten lelun. Katsotaan, toimiiko positiivinen lähestymistapa paremmin, rangaistukset eivät nimittäin auttaneet...
Jahas. Nyt pesulle ja nukkumaan! Hyvää yötä!
terhi & kullannuput
Tottapuhuen noista joulutortuista, arvatkaa syödäänkö meillä niitä enää jouluna kun nyt jo aloitettiin ;)
Meillä suihkutetaan maalisneiti ja löyly on ihan ykkönen. tykkää heittää kiukaalle vettä, tähtäys tosin hiukka heikkoa-> koko löyly yl. veden vallassa. Amme on takapihalla täynnä multaa. Viime kevään muutossa amme jäi pihalle eikä kyllä oikein kylppäriin mahtuiskaan. Neiti kyllä varmaan tykkäisi kylpeä...
Kiroilu: on tullut ja mennyt. Yritettiin olla pahemmin kiinnittämättä siihen huomiota(juuh, tosi helppoa kun isommat muisti joka kerta mainita maalisneidin kielenkäytöstä). Uhkailtiin perinteisellä suun saippuapesulla. tästä yli vuosi aikaa, muistaakseni ei kuitenkaan oikeasti toteutunut. Ärsyttävää lapsen kiroilu kyllä on, varsinkin kun vanhemmat ei ole sitä aiheuttaneet.
Ja mukavaa viikon keskivaihetta. Tulin justiinsa kotiin, oltiin ystävän kanssa syömässä ja kyllä teki hyvää. Olo on oikein rentoutunut.
Kaisa ei ole tietääkseni kertaakaan kiroillut ja muutenkin on aika maltillinen puheissaan. Pissa-kakka - juttuja tulee silloin tällöin, mutta ei olla toistaiseksi jouduttu puheisiin puuttumaan.
Meillä on nyt muutaman viimeisen viikon aikana jäänyt ammeen käyttö vähemmälle ja ajattelinkin seuraavan varaston siivoamisoperaation yhteydessä viedä sen pois. Tällä hetkellä se mahtuu paremmin kylppäriin kuin varastoon :) Kaisa on vihdoin oppinut pitämään suihkuttelusta ja on pari viime kertaa halunnut saunassa tulla löylyhuoneen puolelle. Tätä ennen kun on visusti pysytellyt kylppärin puolella koko saunareissun. Lattialla liukuminen on silti edelleen kaikkein siisteintä!
On tainnut neiti nukkua taas pitkät unet tarhassa, kun ei millään tule uni silmään. Tuolla se pyörii sängyssään.. Hankalaa, kun siitä tulee sellainen kierre. Loppuviikosta neiti on totaalisen väsynyt ja kiukkuaa.
Nyt hipsin tästä telkkaria tuijottamaan. Paitsi sitä piti vielä rehennellä, että opinnot on jo loppusuoralla. Esittelen lopputyön raakaversion ensi viikolla. Uskoisin, että joulun jälkeen käsissäni olisi valmis tekele ja sitten enää pari rästihommaa - ja kaikki on valmista! JEE.
kua ja Kaisa
Naputtelenpa muutaman rivin vielä tässä ennen nukkumaanmenoa. Olen yksin lasten kanssa kotona, mies on tämän yön työreissulla. Ajattelin mennä nyt ajoissa nukkumaan, kun aamulla on aikainen herätys. Pitää lähteä huomenna vielä Helsinkiin, tosin menen vasta klo 8 junalla, mutta kello soi kyllä jo 5.30.
Minäkin olen tänään Kuan tapaan liikkunut, olin muokkauksessa. Tulipa taas muokattua tehokkaasti - huomenna on taas lihakset kipeinä. Aloitin maanantaina isännän kanssa taas paikkaripisteiden laskemisen, kun on mennyt tämä syksy niin rötväillessä. Jouluun asti ajateltiin laskeskella pisteitä, sitten voi jouluna herkutella rauhassa, kun ei tarvitse murehtia, että kiloja on kertynyt siihen asti. Ei minulle itse asiassa ollut tullut kuin kilon verran painoa tässä syksyn aikana, mutta liikunnan vähyys on aiheuttanut sen, että esim. maha on pullahtanut paljon isommaksi, ts. "korsettilihakset" eivät ole kunnossa. Niinpä olen nyt viime ja tällä viikolla lisännyt myös liikuntaa - erityishuomio on sitten vatsalihasliikkeissä ;-) Mutta olisi tosiaan mukavaa saada muutama kilo tässä vielä poiskin.
Meillä Saana on Kuan Kaisan tavoin oikein neiti. Kaikki tyttöjen kotkotukset kiinnostavat, lelut, vaatteet jne. Sitä ollaan niin prinsessaa, niin prinsessaa. Meidän neiti on myös hirveä esiintyjä: jos vain on kiitollista yleisöä, hän osaa kyllä räpsytellä silmiään ja puhua "söpöjä". Huvittava tapaus kaiken kaikkiaan.
Meillä on viikonloppuna ohjelmassa seuraavaa: lauantaina siivotaan talo ja laitetaan lasten joulukalenterit esille. Sunnuntaina on edessä kynttilänvalantaa esikoiselle (yhdet tuttavat opettavat lapsia valamaan) ja ystäväperheen vauvan ristiäiset. Ensi viikon alku onkin sitten meikäläisen viimeinen rutistus tänä syksynä: yksi iso projekti pitää saada keskiviikkona valmiiksi, ja siihen saattaa joutua rutistamaan pitkääkin päivää. Mutta sitten helpottaa - sen jälkeen voi rauhassa tehdä 3-4-päiväistä työviikkoa, kunnes lähtee 2,5 viikon joululomille. Jee!
Ja nyt meen nukkumaan! Hyvää yötä!
Terhi & aikoja sitten hiljenneet muksut
Niin ne lumet tästä alkaa lähteä, voi miten tylsää!! Taas on märkää ja pimeetä.
Me ei otettu sitä remppaa nyt tähän hätään. Ajateltiin nyt säästää ensin mahdollisimman paljon, ettei lainaa tarvitse ottaa juurikaan. Harmittaa mutta se oli nyt fiksuinta. Me nyt huomenna tehdään itse "kasvojenkohotus" kylppärille. Maalataan kalusteet, pessään, puunataan ja kiillotetaan. Ajattelin katsoa jos löytyisi jotain kivoja laattatarroja seinälle. Samoin uusi matto ym tekstiiliä. Jos sitten jaksaisi katsella sitä jonkun aikaa eteenpäin.
Tytöt menee huomenna titi-nalle konserttiin mummon kanssa. Sillä välin me sitten remppaillaan..huomenna on tarkoitus keretä kaupoillekin. Viikonlopuksi on niin paljon menoa ja tekemistä, että kohta on sitten jo maanantai. Voihan nenä..
TEL!!! Nyt tsempataan jouluun asti. Miulla meni hyvin se tiukkakuri 2vkoa, mutta sitten rapulapäivä jäi vähän päälle, eli tuli tällä viikolla syötyä hieman paremmin. JA SE NÄKYY VAA'ALLA HETI painon nousuna! Oikeesti +1 - 1½ kg tuli heti takaisin. Mie en siis voi koskaan elää normaalia elämää, tai paino kertyy heti. Tai sitten pitäisi urheilla ihan hulluna..ei kivaa!
Meidän Mimmi on prinsessa. Yksinkertaisesti hän ei pidä pitkiä housuja, ei koskaan. (no ulos voi kauppaan laittaa farkut) Mutta muuten aina sukkikset, mekko tai hame. Lelupäivänä hoitoon viedään ihan aina prinsessa ruususen mekko ja se on päällä koko päivän. Moonalla on sitten taasen tuhkimon puku. Tämä ihanuus, kruunut ym prinsessa jutut, on meillä joka päiväisiä. =)
Näin meillä siis..joulua odotellessa.
G: Mitä teillä lapset toivoo joulupukilta?
Meillä siis moona toivoo kaikkia keiju-juttuja ja mimmi prinsessa juttuja.;)
Hyvää viikonloppua!
Tuulia
Täällä sitä ollaan oltu räkätaudissa maanataista asti ja tänään sain kivan yllätyksen eli vaikka olen jo aiemmin kirjoittanut eilisestä ja tästä päivästä sairaslomatodistuksen, en saa palkkaa!!! Opin sen, että jos sijainen haluaa palkkaa. hänen on mentävä pää kainalossa töihin ja oltava siellä ainakin hetki. Tartutan samalla muut mutta saan itse palkkaa! Järkevää koko yhteiskunnan kannalta. Eli siis vaikka olisi kuinka paljon kuumetta tahansa ja vaikka olisi kuinka huono olo niin töihin vaan!!! Näin ne Tehyssäkin sanoi kun kysyin asiaa. Toki he sanoi, etteivät suosittele niin tekemään mut se on ainut keino saada palkka sairaspäiviltä!!!
Meillä pukinkonttiin ei toivota keijukaisia eikä prinsessoja vaan autot-leffan juttuja sekä legoja. Toivomuslistalla on pikkulegoja sekä pienten duploista vielä paloasema. Lisäksi Make-rekka, Salli, Jasu... Nää siis Henrin toiveita. Eeli ei osaa vielä mitään toivoa mut on tosi kova lukemaan, joten saanee lisää kirjoja ja tykkää lisäksi autoista, joista aukeaa ovet...
Voi noita teiän painojuttuja. Tulee niin itseinho kun luen, että teiän pitäis olla pisteillä ja pudottaa ja itse pitäis kans pudottaa mut ku oon kaameassa flunssassa niin mä vaan syön suklaata...............Ja näkyy taatusti puntarissa kun liikunta on nollissa!
Kalamami
Ei sentään tuo kylppäri asunnon verran maksa..oli tullut yksi nolla lisää. Eli siis piti olla 7000e =)!!!
Jopas on ollut hiljasta.
Meillä remppaillaan makkaria. Maalattiin seinät ja tulee ensi viikolla uudet listat. Kylppärisuunnittelija kävi, on se kyllä kallista puuhaa. Jos kaikki tehään mitä mietittiin kuvetta saa kaivaa sen 70000e. Onko teillä kellään kokemusta kylppärirempoista? Me ollaan yhden kerran tehty aikasempaan asuntoon, mutta firma oli vähän sellainen "sinne päin" tyylinen. Nyt sitten vahingosta viisastuneena otetaan ihan tunnettu firma tekemään. Ajankohta on vielä avoinna.
Avoinna on vähän muutakin. Lama iskee miehen työpaikalle ja on varoiteltu, että tammikuusta lähtee ukkoa pihalle. No katsellaan osuuko arpa meille..Omat työt on myös vähän auki. Miulle tarjottiin samaisesta päiväkodista missä olin viime kevät lukukauden niin lastentarhanopettajan sijaisuutta. Se ei ole vielä ihan varma saanko sen, mutta varmistuu nyt alkuviikosta. Nykyiselle pomolle pitäisi siis ehkä sanoa, että en jatkakaan työsopparia tammikuussa. Taloudellisesti se on hyvä juttu, emme tarvi toista autoa enään, vaan pääsen pyörällä käymään töissä. Sitten taas toisaalta harmittaa lähtä tuolta nykyisestä paikasta pois, kun siellä on ihanat työkaverit. Sellasta sillä rintamalla.
Tyttöset on ollut eilen ihan kauheita riiviöitä. Mikään kielto ei toiminut, eikä mikään muukaan. Kaikki huudettiin vuorossa, ja vuoroin jouduttiin lähtemään ulos tuulettumaan. Pinna oli hiukan kireällä. Nyt tänään on jo parempi päivä. Mies vielä oikkuillee ;), mutta eiköhän se tuosta tokene, kun lähtään tyttöjen kanssa pariksi tunniksi pois.
Nyt pitää lähtä valmistautumaan.
Tuulia
Viikonloppu vilahti taas ohitse, huoh. Ei huvittaisi yhtään lähteä huomenna töihin. Minulla ensi viikko menee niin, että käyn ma, ti ja ke Helsingissä, loppuviikon olen sitten kotona. Sikäli mukavaa, että saa olla useamman päivän peräkkäin kotosalla. Mutta alkuviikko on raskas...
Viikonloppu on sujunut mukavasti. Isäntä oli perjantai-iltana työmenoissa, ja minä sitten nautiskelin antamastani isänpäivälahjasta, eli katselin Sinkkuelämää-leffan ja nautin pari lasia punaviiniä. Oli ihanan rentouttavaa. Leffa nyt ei ollut kummoinen, mutta ihan viihdyttävä.
Lauantaina lähdettiin yhden kaveripariskunnan luokse kylään, oltiin yötäkin. Nuutti jäi mummulle yökylään, kun hänellä oli illansuussa eskarikaverin synttärit, joille hän halusi ehdottomasti mennä. Niinpä olimme kylässä vain yhden lapsen kanssa, ja sehän olikin sitten tosi helppoa, kun ei tarvinnut komentaa molempia, Saana oli rauhallinen ja hyväkäytöksinen jne...
Tänään tultiin sitten puolilta päivin kotiin, ja päivä on mennyt ihan löhötessä. Olisi pitänyt pestä pyykkiä, siivoilla jne., mutta ei vaan jaksanut. Annoin sitten itselleni luvan vaan olla. Ehtii sitä siivota huomennakin.
Tänne ei siis ihmeempää. Mäkin muuten haaveilen kylppäri- ja saunaremontista, mutta tuo Tuulian rempan hinta (ihan ilman ylimääräistä nollaakin...) hirvittää. Eli ehkä ei sittenkään ainakaan pariin vuoteen...
Nuo jatkuvat yt-neuvottelukuulumiset ovat kyllä tylsiä. Saisi jo tämä taantuma väistyä, iskee niin masennus, kun joka paikasta vaan vähennetään väkeä. Ja kun itse haluaisi löytää sen uuden työpaikan... No, toivottavasti olisi kohtuullisen lyhytaikainen tämä tämänkertainen taantuma/lama tai mikä tämä nyt onkaan...
Jahas, jos lopettaisi, ettei mene niin synkäksi...
Mukavaa viikon alkua kaikille!
Terhi, Nuutti ja Saana
Mä en ees huomannu, et Tuulialla oli livahtanut yksi nolla liikaa summaan...Mulla ei varsinaista kokemusta oo pelkästään kylppärirempasta ku tätä taloa rakennettiin mutta ku tuntuu et kaikki on niin kallista ja tottakai sitä haluaa esim seinälaatat sellaiset mitkä mielyttää jne. Mitä kaikkee teidän on tarkoitus tehdä?
Juu,lama puhututtaa täälläkin päin Suomee.Mies kun yrittäjä/työnantaja puualalla,ni kertoi myös et saattaa joutua laittamaan miehiä pakkolomalle hommien vähyyden takia...toivottavasti tää ei kestä kauaa...
Juuson kiroilu on hellittäny toistaiseksi kun puutuin sit lopulta asiaan ja uhkasin et jos kiroilu ei ala loppumaan ni Juuso menettää ns. kivoja asioita kuten karkkipäivän tai dvd: katselun.Kovasti on suu siistiytynyt.Muutenkin elo on mukavaa kun poitsu ei uhmaile niin paljon.
Semmosta tänne, minä lähden miehen viereen sänkyyn potemaan iskiassärkyä...auts!
Suohomppeli81 ja Juuso
Odottelen tässä yhtä remppamiestä arvoimaan tuota kylppäriä. Tosin hän pysty jo sanomaan, että viidestä tonnista ylöspäin, riippuen mitä tosiaan halutaan. Meillä siis kaakelit vaihtoon, uudet kalusteet(peilikaappi, allas+allaskaappi, kaappi ja pönttö)suihkukaappi vaihdetaan pelkkiin oviin(jos mahdollista)..sitten jos rahaa jäisi, niin sitten katon madallus ja sinne halogeenivalot. Niin ja tarvittaisiin lattialämmitys, kun tuon koiran vesikuppi on tulla vessassa niin hän kun käy juomassa leukaperistä valuva vesi kastelee aina lattian. Se on siis aina märkä.. =)
Makkariremppa on valmis. Enään vaan verhot ikkunaan. Se on tässä seuraava homma. Myöhemmin laitetaan sittenkin kattoonkin listat, ensin meinattiin ettei niitä laiteta, mutta antaahan se "ryhtiä".
Kylppärirempasta kun ollaan selvitty ja se maksettu alkaa säätäminen laminaattilattiaan. Meillä on nyt koivuparketti ja tosi epäkäytännöllinen koiran ja lasten kanssa. Halutaan tumma kulutettu laminaatti. Onneksi se ei sitten ole niin iso investointi.
No, mutta jos lapsistakin sanasen. Meillä ei kiroilla, muutakuin mies. Rekkakuski kun on ;). Tytöt kyllä näyttää kieltä ja siitä joutuu jäähylle. Mimmi myös on oppinut pärisyttelemään, ja sitä nyt tekee koko ajan. Sylki senkun lentää.
Mie sain sen työpaikan. Aloitan 2.1.09!! Ryhmä on iso ja haasteellinen, mutta odotan innolla. Ristiriitaiset tunteet oli tänään, kun piti työkavereille sanoa että mie en jatkakaan sitten ensi vuonna. Tuolla on ollut hyvä olla. Mutta tykkään kovasti myös tuosta päiväkodista. Saadaan hieman säästöön, kun ei tarvita toista autoa. Mie muuten laitoin tytöt nyt sopimuspäiviksi hoitoon. Eli sen 15pv/kk. Säästää siinäkin.
Näin meillä tänään, palaamisiin.
Tuulia
Ja terveisiä toipilaalta! Toissa iltana alkoi mahassa kiertää, ja yöllä sitten kävin useamman kerran vessassa - molemmista päistä tuli tavaraa... Jeeeee... Eilen olin siis sairaslomalla, olo oli ihan järkyttävä, vaikka en enää oksentanutkaan. Joka paikkaa särki ja oli ihan kunnon kuume. No, tänään olo on jo kohtuullinen, ruoka pysyy sisällä eikä enää särjekään paikkoja, mutta ihan en ole vielä kunnossa. Vein lapset vähän aikaa sitten hoitoon, ja olin ihan pyörtymispisteessä, kun pääsin kotiin, otti niin voimille... Olenkin tämän päivän vielä puoliksi saikulla, puoliksi sitten töissä, eli teen voimien mukaan kotoa hommia. Huomenna sitten taas "oikeasti" töihin...
Tuulialle onnea uudesta työpaikasta! Kuulostaa ihan hyvältä, vaikka tietysti haikeaa jättää tuttu, mukava työpaikka. Mutta eiköhän se uusikin ole mukava paikka ;-) Teillä on kyllä energiaa, kun jaksatte remontoida ja kaikkea. Meillä hyvä, kun jaksetaan jotenkin pitää koti edes nykykunnossa... Mieli tekis tehdä kaikkea, mutta kun ei saa aikaiseksi... Se laiskuus, se laiskuus...
Meille ei muuten kuulu mitään ihmeellistä. Normaalia pikkutappelua sisarusten kesken ja kiukuttelua yms. kotona, mutta kokonaisuudessaan menee ihan ok. Nyt on jo hyvä, kun voi taas kertoa, miten tontun lakki vilahti ikkunan takana - se saa ihmeitä aikaan. Eilenkin Saana siivosi lelut pois tosi nopeasti, kun mietittiin, että katsookohan se tonttu ;-) Joulun odotus on kyllä vanhempien kannalta hyvää aikaa...
Jahas. Jos tekisi vähän töitä...
Terkuin Terhi & hoidossa olevat lapset
Ensikisi Tuulialle onnittelut uudesta työpaikasta! Sä sait lastentarhanopettajan paikan? Onko sun ryhmässä monta aikuista lastenhoitajaa mukana? Huippuhieno juttu!
Meillä mennään samaa rataa kuin ennenkin. Henri on ollut kyllä tosi kiltti viimeaikoina. Lähinnä hoitajalta tulee negatiivista palautetta kun Henri ei pyydä tarpeeksi apua vaan yrittää itse vaikka kuinka kauan eikä meinaa onnistua. Esim. Kun villatakin hihat on väärinpäin niin ei meinaa saada sitä puettua. Hänen oma poika aina pyytää heti apua mut nää kaksi hoitolasta ei. Sanoin et kyllä Henri kotona heti pyytää apua mut jos se on hoitajalta vaikeempi ja hän vaan yrittää sitkeästi itse. Onhan omalla pojalla helpompi pyytää äidiltään apua... Ei ton pitäis kauheen suuri ongelma olla mutta siltä se kyllä tuntuu!
Henri on nyt ruennut kantelemaan kun Eeli tekee pahojaan. Tai en tiedä, onko kantelemista mut ilmoittaa aina mulle kun Eeli on pahanteossa ja yrittää itse urheasti kieltää Eeliä. Hänestä on kyllä aikas paljon apua. Eeli sen sijaan kokeilee kyllä kaikenlaista mutta toisaalta on ihan erilainen kuin Henri oli pienenä. Jos meillä on hiljaista Henrin leikkiessä omiaan, mä tietty heti epäilen et Eeli on pahanteossa mut hän istuukin sohvalla lukemassa kirjoja : ) Tykkä kirjoista ihan hirveästi. On siis paljon rauhallisempi kuin veljensä aikoinaan.
Mulla kävi koulun suhteen hirveä tuuri. Meillä on meneillään tilastollisia menetelmiä ym. kuivaa ja mä sain hyväksiluettua ne vanhan tradenomitutkinnon pohjalta! Ihanaa. Nyt on melkein koko loppuvuosi koulusta vapaata! teen siis aikalailla töitä, rahaa kun tarvitaan ja töitä löytyy! Nythän on viimeaikoina moni saanut kuulla huonoja uutisia työmarkkinoilla : (
Telille paranemisia! Toivottavasti on jo parempi olo.
Meillä on tänään naapurien kanssa pikkujoulut. Mennään paikalliseen keilahalliin keilaamaan ja sit on saunatilat varattu kolmeksi tunniksi. Kivaa!
Nyt meen syömään ja sit alan siivoamaan! Koulu päättyi jo tältä päivältä ja nyt on aikaa siivota, ennen kuin haen lapset. Siivoaminen on yksin paljon helpompaa... : )
Mukavaa viikonloppua!
Kalamami, Henri ja Eeli
Ensin galluppia: nyt mitat ja puntarit käteen..Minkä kokoisia teidän maalislapset ovat? Meillä Mimmi on n.103cm ja 17.9kg. Moona sitten n.90cm ja 14kg.
Mietin tuossa äsken Jonathanin haalareita tilattaessa, että minkä ihmeen kokoiset haalarit tilaan. Otin kuitenkin Mimmille 110cm ja Moonalle 98cm. Ne on varmasti reilut, mutta nyt on käytössä lassien 104cm ja 98cm haalarit likoilla.
Huomenna on tiedossa joulun avaus kaupungilla, ja shoppailua. Tytöt on menoossa mummon kanssa juhliin huomenna, joten juhlatamineet täytyy hankkia. Sitten me mennään miehen kanssa motoristipikkujouluihin =). Sunnuntaina sitten kärsitään väsymyksestä.
Kalamami, joo sain nyt 5kk pestin lastentarhanopettajan sijaisuuden. (lähihoitajan papreilla) Halusivat tutun ihmisen, kuka voi aloittaa heti työt 100%. Täällä on nyt vähän pulaa opeista, joten kai miun pitää yrittää jossain välissä ne sosionomin paperit suorittaa. Toishan se vähän enempi työmahdollisuutta.
Täällä jyllää myös mahatauti. Mie oon ollut 3pv huonovointinen,mutta en ole oksentanut tai mitään. Ollut vain sellainen tosi "krapulainen" olo. Tänään jo parempi. Töissä ollaan tehty 9h päivää..
Nyt meen ottaa glögii..
Mukavaa viikonloppua!
Tuulia
Tuulialle vielä piti vastata. Toi työjuttu on kyllä tosi hieno juttu! Mä luulin ensin, et siinä oli virhe kun muistin et olet lähihoitaja. Mut voit olla ylpeä, et haluavat juuri sut vaikka ei juuri sitä koulutusta olisikaan. Olet antanut hyvä ja positiivisen kuvan töissä ollessasi!
Mittoja: Henri oli noin kaksi kuukautta sitten 104 cm ja 15.6 kg (painoa sais olla enemmän...) ja Eeli oli silloin 1v 3 kk: 83 cm ja 11.3 kg.
Nyt pistin noin viikko sitten kotona pojat puntariin ja Henri oli 16.6 kg (neuvolan vaaka näyttää vähemmän) ja on kyllä kasvanut pituutta lisää kun housut on lyhyemmät kuin aiemmin. Oliskohan jotain 106 cm..Ja Eeli painoi nyt 12.3 kg ja on varmaan jotain 85 cm.
Kalamami
Täällä vietetään rauhallista koti-iltaa. On kerrankin viikonloppu, jolloin ei ole mitään ihmeempää ohjelmaa. Olen tänään saanut pestyä saunan ja kylppärin, mikä on pitänyt tehdä jo pitkään. Päivällä otettiin lapsille talvivehkeet esiin, eli kokeilivat pulkkaa ja suksia. Hauskaa näytti olevan ;-) Ja iltapäivällä leivottiin sitten ne ekat joulutortut ja piparkakut. Sekin oli kivaa ;-) Sitten saunottiin ja syötiin, ja nyt ootellaan, että lapset nukahtavat. Ovat kyllä jo sängyssä, mutta ainakin Saana on vielä valveilla.
Saanan mittoja en uskalla arvailla, täytyy mittailla huomenna ja ilmoitella sitten.
Olin eilen äitini kanssa teatterissa katsomassa Ladies' Night -nimistä komediaa. On tehty sen Housut pois -leffan pohjalta (tai en tiedä, kumpi niistä on alun perin ensin tehty, näytelmä vai leffa). Oli ihan hauska, lopussa näkyi melkein alastomia miehiäkin... :-) Teatterissa oli paljon pikkujouluporukoita, joilla oli ihan hyvä meno. Itse olin autolla, joten ihan samaan tunnelmaan ei yltänyt... Mutta ihan hauskaa, kevyttä katsottavaa. Harmittaa, kun tulee käytyä niin vähän teatterissa, siellä kun on yleensä ihan kivaa.
Jahas. Jokohan mun valokuvat ois kopioituneet koneelle. Pitäisi tilata joulukorttikuvat ja vähän muitakin, joten ryhdyn siihen puuhaan.
Mukavaa lauantai-illan jatkoa!
Terhi ja toivottavasti kohta nukkuvat lapsukaiset
Vähän kyllä itseänikin naurattaa... Te kaikki tunnutte niin kovin tutuilta ja itse kirjoitan vasta ekaa kertaa. Olen "taustaillut" sieltä syksystä 2004 asti, alussa päivittäin ja nykyisin säännölisen epäsäännöllisesti. Viimeinkin sain itsestäni irti sen verran, että rekisteröidyin!
Meidän perheessä on poika 04/2005 (meni reilun viikon pitkäksi, mutta on siis "maaliskuinen") ja tyttö 06/2006, minä ja iskä. Poikaa tekemällä tehtiin, ja tyttö tulla tupsahtikin sitten tosi helpolla :)
Lasten "ikäjakauman" vuoksi erityisesti Tuulia77:n, Rosa81:n ja EliisaKu:n (ja taitaa olla vielä joku muukin, meniköhän nämä oikein??) viestit tulee luettua tarkkaan ja tutulta kuulostaa touhut. Meillä on rauhallisempi isoveli ja temperamenttinen, äitiinsä tullut, tytöntyllerö. Uhmassa molemmat, mutta kuulemma tämä on elämän parasta aikaa... ????
Töihin olen palannut jo reilu vuosi sitten, ja nyt lokakuussa vaihdoin työpaikkaa ja aloitin 100% työajan aiemman 4 pv/viikko sijaan. KAMALAA! Muutoksen ansiosta tosin sain viimein otettua meille siivoojan joka toinen viikko, ostettua vapaa-aikaa siis, jota voi lämmöllä suositella kaikille :)
Tänään meillä leivottiin joulutorttuja, josta tuli mieleeni "palstan" jokavuotinen torttukeskustelu, joka sai rekisteröitymäänkin :) Tällä tarmolla ja tahdilla tosin, kirjoittelen seuraavan kerran varmaankin sitten, kun esikoinen menee kouluun... Toivottavasti vielä silloinkin täältä voi lueskella maaliskuisten kuulumisia!
Lumipyryistä päivää ja ihanaa joulunodotusta toivottelee
Piia ja lapset
Meillä poika painaa 13 kg ja tyttö saman verran. Pituuksista ei harmainta aavistusta. Pojalle ostin Reiman talvihaalarit kokoa 98 ja neidille 92. Pieniä sinttejä ovat siis, ovat aina olleet (paitsi syntyessä, huoh), mutta niin ollaan me vanhemmatkin. Äiti kylläkin on enää pieni vain pituussuunnassa... :(
Mie lupasin likoille äsken kun teimme sämpylöitä, että viikonloppuna tehdään ekat piparit! Muotit etsintää..
Sellanen GALLUPPI tuli mieleen, että käykä teidän lapset suihkussa vai vielä ammeessa kylvyssä? (tämä muovinen lasten amme). Meillä jos tuo kylppäriremppa toteutuu, niin ei kyllä vanna enään vessaan tule. Toisaalta meillä ainakin tytöt tykkää siinä puljata.
Hävisin koiran iltakäyttö arvonnan ;) pitää lähteä tuonne sateeseen.
Tuulia