Lapseni on koulukiusaaja. Olisiko sinusta tähän?

Tällaista kiusaamista esiintyy muuten yllättävän paljon. Päiväkodissa, koulussa, töissä... Viimeksi eilen kuulin kahden kateellisen - miehen ja naisen - puhuvan pahaa kolmannesta työkaverista. Syynä vain se, että tämä nainen menestyy työssään paremmin.



Opettakaa hyvät ihmiset lapsillenne oikean ja väärän taju.

Toisaalta on vaikeaa selvittää asiaa muuten, kuin sanelemalla, kuinka pitäisi toimia.



En usko, että yhteisymmärrystä, sopua ja suvaitsevaisuutta löytyy esim. sillä, että vanhemmat uhkaavat kotiarestilla, jos oma lapsi vielä jättää jonkun leikistä pois. Oikeaa käytöstä tällä kyllä saatetaan saavuttaa.

oman eskari-ikäisen lapseni kohdalla, että hän ei ollut ollenkaan käsittänyt, että jonkun lapsen poissulkeminen porukasta olisi kiusaamista. Hänkin ajatteli, että vain lyöminen, haukkuminen ym. on kiusaamista.



Tämä kannattaa siis tehdä selväksi lapsille, koska he eivät sitä välttämättä automaattisesti ymmärrä!

Olen törmännyt siihenkin, mistä jo toisessa ketjussakin keskusteltiin, että vanhemmat pyrkivät valitsemaan lastensa kaverit. Ja siksi sallivat syrjimisen, jos eivät itse arvosta toisen lapsen perhettä.

ottaisitte oppia hänestä.

Jouduin koko luokan syrjimäksi ja minulle läheteltiin törkeitä kirjeitä, ja kun sain kerrottua asiasta äidilleni, hän otti heti yhteyttä kouluun ja kiusaajien vanhempiin, ja asia hoidettiin.



Tärkeintä oli se, että asiaan puututtiin HETI.

Ainoa ero tarinaan oli se että minä kantelin opettajalleni ja äidilleni ja he molemmat puuttuivat asiaan...



Se oli kurjaa aikaa mutta kasvatti minua... En toivoisi kenenkään lapsen kokevan sitä hyljeksinnän tuskaa :(

äiti olisi löytänyt niitä kerhon sääntöjä? Olisiko hän suhtautunut tilanteeseen silti yhtä vakavasti? Yhtä hyvinhän kerhon säännöt olisivat voineet olla kirjoittamattomia tai jäädä kirjoitettunakin löytymättä.



Luulen että vastaavia tapauksia on aika paljon, mutta aikuiset vain sanovat, ettei kaikkien tarvitse olla kaikkien kanssa ja että jokaisella on oikeus valita ystävänsä.

- ei opettaja ole enää valtavan suuri auktoriteetti neljäsluokkalaisille, toki opettajaa saatetaan " pelätä" ettei mitä tahansa uskalla sanoa, mutta ei häntä ihailla enää samalla tavalla kuin nuorempana



- ihmettelen äidin lepsua käytöstä tytärtään kohtaan - itse olisin ollut huomattavasti vihaisempi ja antanut selkeän rangaistuksenkin - kyllä 10-11 vuotias ymmärtää että noin ei saa tehdä, tytär on vedättänyt äitiä kuus-nolla sanoessaan ettei ymmärrä mitä on tehnyt!!!!



- opettaja on ollut suorastaan surkea, kun ei ole puolustanut kiusattua lasta ja puuttunut asiaan, ansaitsee asiasta huomautuksen!

Vierailija:

- ei opettaja ole enää valtavan suuri auktoriteetti neljäsluokkalaisille, toki opettajaa saatetaan " pelätä" ettei mitä tahansa uskalla sanoa, mutta ei häntä ihailla enää samalla tavalla kuin nuorempana

- ihmettelen äidin lepsua käytöstä tytärtään kohtaan - itse olisin ollut huomattavasti vihaisempi ja antanut selkeän rangaistuksenkin - kyllä 10-11 vuotias ymmärtää että noin ei saa tehdä, tytär on vedättänyt äitiä kuus-nolla sanoessaan ettei ymmärrä mitä on tehnyt!!!!

- opettaja on ollut suorastaan surkea, kun ei ole puolustanut kiusattua lasta ja puuttunut asiaan, ansaitsee asiasta huomautuksen!

toisesta keskustelusta Ryytimaan blogista ihana kirjoitus:



Toivottavasti Ryytimaa ei loukkaannu, kun kopioin hänen blogistaan pätkän, mutta mielestäni tällaisia äitejä pitäisi olla enemmän.



Ryytimaan blogista Lapseni on koulukiusaaja



Kun viime viikolla aloin selvitellä esikoisen luokan vuorovaikutusongelmia, jouduin yllättäen aivan uuteen tilanteeseen. Keskustelussa erään äidin kanssa kävi sivulauseessa ilmi, että hänen tytärtään kiusataan koulussa. Ja yksi kiusaajista on minun esikoiseni. Minun esikoiseni, jolla on vaalea tukka ja suuret siniset silmät. Minun esikoiseni, joka on ujo ja herkkä. Minun esikoiseni, joka painoi syntyessään 2 500 g.



Esikoinen on osa 5-7 tytön porukkaa, joka on pitänyt yhtä enemmän tai vähemmän päiväkodista lähtien. Olen ollut iloinen, että tytöt ovat viihtyneet isommalla porukalla. Näin jokaisella on aina ollut kaveri, vaikka " paras" kaveri olisi ollut koulusta pois. Muutenkin luokan tytöillä on aina tuntunut olevan hyvä henki.



Viime syksynä on tapahtunut jotain. Silloin porukka alkoi syrjiä ja eristää yhtä tyttöä. Hänelle ei puhuttu, häntä ei pyydetty mukaan välituntileikkeihin eikä koulun jälkeisiin rientoihin. Äidin mukaan tyttö alkoi viime syksynä olla masentunut ja itkeskellä iltaisin, mutta ei kertonut syytä. Tilanteen vakavsuus selvisi vasta keväällä, kun lapsi sai suunsa auki.



Äiti ei osannut auttaa. Hän otti yhteyttä opettajaan, joka ei jostain syystä tehnyt mitään. Tai ei ainakaan ottanut yhteyttä koteihin. Äiti itse ei uskaltanut soittaa kiusaajien vanhemmille. Ymmärrän häntä. Miten aloitetaan moinen puhelu: " NN täällä hei, sun lapsi kiusaa mun lasta" ?



Minä otin tietysti esikoisen puhutteluun ja sanoin, että moinen kiusaaminen on lopetettava heti. Esikoinen vähätteli asiaa, mutta lupasi omalta osaltaan muuttaa käytöstään. Parin päivän kuluttua mies löysi esikoisen ja tämän kaverien " kerhon" säännöt, joissa ensimmäisessä kielletään puhumasta X:n kanssa. Silloin tajusin, että kiusaaminen on ollut todella järjestelmällistä ja tietoista.



Kun esikoinen kotiutui, pyysin häntä lukemaan ensimmäisen säännön ääneen. Hän alkoi itkeä ja sanoi, ettei kehtaa. Sitten halattiin ja keskusteltiin pitkään. Sitten soitin kiusatun äidille ja puhuttiin pitkään. Hän pyysi minua soittamaan muiden tyttöjen kotiin. Siinä se ilta sitten menikin puhelimessa. Kaikkien vanhemmat olivat hämmästyneitä, mutta suhtautuivat asiaan vakavasti ja lupasivat puhua lastensa kanssa. Tänään lähetin asiasta koulun rehtorille sähköpostia.



Esikoista odottaa vielä anteeksipyyntö. Minä olen syvästi häpeissäni, että en ole osannut lastani tämän parempaan kasvattaa.



Lapseni ei toivon mukaan ole enää koulukiusaaja. Kiusaaminen tuli ilmi sikäli hankalaan aikaan, kun koulu loppuu huomenna. Nyt emme voi olla varmoja, että tilanne on oikeasti ohi ennen kuin koulu syksyllä alkaa uudestaan.



Esikoinen kuitenkin selvästi ymmärtää, että he ovat toimineet väärin. Hän ei ehkä ymmärrä asian vakavuutta riittävästi. Hän ei ehkä myöskään pysty asettumaan niin hyvin kiusatun asemaan, että pystyisi todella tajuamaan, millainen lukuvuosi tällä on ollut. Pääasia minusta kuitenkin on, että tytöt ymmärtävät tehneensä väärin ja muuttavat käytöstään.



Esikoinen kertoi eilen pyytäneensä anteeksi ja olleensa X:llä leikkimässä koulun jälkeen. Iltapäivällä olimme esikoisen kanssa ostoksilla, ja vein hänet hampurilaiselle. Juteltiin kiusaamisesta, ja hän sanoi, että eivät he ymmärtäneet kiusaavansa. " Me luultiin, että kiusaaminen on lyömistä, tönimistä ja tavaroiden piilottamista." Selitin, että kiusaamista voi olla erilaista, ja toisen yksinjättäminen ja syrjiminen on henkistä väkivaltaa. Sanoin, että henkinen väkivalta on ihan yhtä pahaa kuin lyöminenkin.



" Olisitte puuttuneet aikaisemmin" , esikoinen puuskahti. Niinpä. Olisin puuttunut, jos olisin tiennyt ja ymmärtänyt. Toki minä olen huomannut, että yksi tytöistä on porukasta poissa, mutta ei se soittanut mitään kelloja. Kaksi äitiä kertoi ihmetelleensä, mihin X on kadonnut, mutta he olivat tyytyneet lastensa kertomaan siitä, että " X ei halua enää olla meidän kanssa" . Tytöt eivät ole varsinaisesti valehdelleet, sillä X oli valinnut vetäytymisen selviytymisstrategiakseen. Tytöt eivät vain olleet ymmärtäneet, että X ei ollut vetäytynyt omasta halustaan.



Kysyin esikoiselta, että olisivatko he lopettaneet, jos opettaja olisi ottanut koko porukan puhutteluun. " Tietenkin" , esikoinen sanoi ja tuijotti minua silmät ympyriäisinä. Uskon häntä. Opettaja on 4-luokkalaiselle vielä auktoriteetti, ja rehtori jumalasta seuraava. Esikoinen on hirveän huolissaan siitä, mitä rehtori nyt tekee, kun äiti on kertonut tälle tilanteesta.



Rehtori ei toistaiseksi tee mitään muuta kuin kertoo kiusaamisest esikoisen luokan tulevalle opettajalle. Rehtori oli kanssani samaa mieltä siitä, että opettajan pitää tämä tietää, jotta hän osaa syksyllä tarkkailla tyttöjen käyttäytymistä toisiaan kohtaan. Kerroin rehtorille vain oman tyttäreni osuudesta. Muiden nimet jätin kertomatta, koska vanhempien kanssa ei ollut puhetta, että asiaa vietäisiin rehtorille asti. Tarvittaessa rehtori saa nimet opettajalta. Kerroin rehtorille myös sen, että luokan opettaja on tiennyt asiasta.



Tuntuu pahalta kaataa opettajan niskaan syytöksiä, mutta minun mielestäni hänen olisi pitänyt ottaa vanhempiin yhteyttä. Tai ainakin hänen olisi pitänyt ottaa tytöt puhutteluun ja katsoa, riittääkö se. En tiedä, miksi hän ei niin tehnyt. Ehkä hän ei ottanut asiaa tarpeeksi vakavasti. Ehkä hän ajatteli, että " kiltit, koulussa pärjäävät, keskiluokkaisten perheiden tytöt" eivät kohtele toisiaan kaltoin. Ehkä hänellä oli kädet täynnä luokan poikien ongelmia.



Olen kauhean epävarma siitä, olenko itse toiminut oikein. Päämäärä on toivoakseni saavutettu eli X:n kiusaaminen on ohi, mutta menikö liike parhaalla mahdollisella tavalla? Minä en ole kovin hyvä viestimään suullisesti, ja pelkään, että joku vanhemmista on loukkaantunut. Toisaalta minä olen samassa veneessä kuin he, ja varoin huolellisesti nostamasta yhtäkään tyttöä prima motoriksi. Minua myös mietityttää se, miten X pääsee tästä yli.



***





Kiusatun tytön äiti soitti ja kiitti minua asian hienosta hoitamisesta. Hänen lapsensa on kuulemma kuin " uudestisyntynyt" , iloinen ja helpottunut ja aloittaa kesäloman hyvillä mielin. Anteeksi on kuulemma pyytänyt kaksi sellaistakin tyttöä, joiden vanhemmille en edes soittanut. Nämä tytöt eivät esikoisen mukaan olleet kiusaamisessa mukana, mutta hienosti tytöt ottavat asiasta kollektiivista vastuuta.



Kiusatun tytön äiti oli ottanut yhteyttä myös opettajaan. Esikoinen tuli juuri äsken koulusta ja kertoi, että opettaja oli ottanut heidät puhutteluun.



Minuakin oikein itkettävät nämä kehut, joita satelee joka puolelta. Rehtorikin kiitti " asian asiallisesta hoitamisesta" . Ajattelin itse aluksi, että koulukiusaajan äiti ei paljon sympatiaa ansaitse.

enää oikeastaan löydä kun aikuiset kiusaavat toisiaan ihan samanlailla. Mutta tosin minusta kyllä olisi.

ja vaikka on kerrottukin, vaikea on puuttua sellaiseen, mitä ei itse ollenkaan havaitse/ pidä totena

Minulla on ekaluokkalainen tyttö, jonka kanssa ollaan paljon puhuttu näistä kiusaamisasioista ja yksin jättämisestä/jäämisestä. Kyselen usein häneltä, kenen kanssa kukakin leikkii ja jääkö joku syrjään. Mitään huolestuttavaa ei ole tullut ilmi, mutta osaanko kysyä oikein?



Minä uskallan kyllä sanoa, että olisin toiminut aivan samoin kuin blogin äiti. Olen toiminutkin, tosin pienemmässä mittakaavassa, kun tyttöni on joskus aikonut käännyttää jonkun leikkiin pyrkijän pois.

Kuinkahan mones kerta tämäkin blogin juttu on tänne palstalle kopioitu.

Olisko ryytimaa itse kenties?

Tämä vain on malliesimerkki siitä, miten erilailla me vanhemmat välillä voimme nähdä oman lapsemme. Totta kai omasta lapsesta pitää nähdä se hyvä ja luottaakin pitäisi. Mutta se toinen keskustelu, mistä tämä on siis lainattu, kertoo kyllä kamalalla tavalla, millaista kouluelämä nykyään on.



Täällä monesti aikuiset ihmettelevät, miten selvitä kateudesta. Olettekos ajatelleet, että se eristäminenkin voi johtua lapsen kateudesta. Toisella tuntuu olevan kivemmat vaatteet tai paljon leluja, mitä oma lapsikin haluaisi. Lapsi vain ei välttämättä tajua kateuttaan. Hänestä vain tuntuu pahalta.

että ryytimaakos sitä haluaa kehuja itselleen.

tiettyin väliajoin nostaa. Tuosta saa moni vanhempi rohkeutta ja " oppia" miten voi toimia jos oma lapsi on se kiusaaja. Ei tarvitse hävetä, vaan käsitellä asia aikuisten tapaan ketään syyttämättä. Ja juu, lapseni on ollut koulukiusaaja, opettajaan olin yhteydessä ja vakava keskustelu lapsen kanssa pidin. Olisipa minullakin ollut rohkeutta ottaa vastuu ja hoitaa kokonaisuudessaan alusta loppuun koko juttu.

Sehän on aikuisen velvollisuus!

ja siksi ihmettelen, että tätä ryytimaata niin ylistetään. Kuka tietää oikean totuuden kirjoitusten takaa. Kuka tahansa voi blogiinsa kirjoittaa ja kehua itseään, kuinka tahtoo.