Lainasin kaverini lapselle omani pieniä vaatteita, vaatteet palautuivat takaisin käyttökelvottomina
Kyllä harmittaa, koska kyseessä olivat hyväkuntoiset ja siistit vaatteet. Kaveri oli pessyt vaaleat vaatteet tummien kanssa, joten värit olivat siintyneitä eikä maininnut asiasta edes mitään. Mitä tekisitte vastavassa tilanteessa? En tiedä kehtaanko mainita asiasta:(
Kommentit (36)
Usein käy jopa niin, että lainaksi saadut vaatteet palautuvat takaisin paremmassa kunnossa kuin mitä ne olivat saadessani. Minulle se on kunnia-asia palauttaa laina vaatteet ja tavarat hyvässä kunnossa. Pesen valkoiset, vaaleat, kirjavat ja tummat vaatteet tarkasti erilleen ja oikeissa lämpötiloissa. Meillä vanhatkin vaaleat vaatteet ovat vitivalkoisia, eikä harmaita.
Minusta se on itsekästä olla välittämättä yhtään lainaamistaan vaatteista, oli niitä sitten tarjottu tai pyydetty.
Joskus voi käydä vahinkoja, tulee ruokatahroja, lapsi piirtää vaatteisiin, ulkona tahraantuu, vaatteet värjääntyy vahingossa pesussa. Otan/ostan mielummin omaksi kuin lainaan.
Kerran lainavaatteeseen lapsi piirsi tussilla ja minä olin ihan paniikissa tapahtuneesta. Onneksi vaatteiden oikea omistaja ei pitänyt (tai ainakaan sanonut) asiaa kamalana.
En myös lainaile meidän vaatteita muuta kuin sellaisia joilla ei ole niin väliä.
Vierailija:
Usein käy jopa niin, että lainaksi saadut vaatteet palautuvat takaisin paremmassa kunnossa kuin mitä ne olivat saadessani.
Mutta etkö ole huomannut ennen, että kaverisi ei ehkä pese pyykkiä samojen standardien mukaan kuin sinä itse. Ja ainahan noissa lainaamisissa on riskinsä. Vaatteet kuluvat, hajoavat, likaantuvat, katoavat.... sinuna en sanoisi mitään, mutten myös enää lainaisi mitään. Kyllä olisin kiukkuinen! Osanottoni!
On perheitä joissa pestään kaikki vaatteet sekaisin ja tulos on sellaista harmahtavaa kautta linjan.
Entinen naapuri oli tällainen ja harmitti hirveästi miten hän pyykkinsä pilaa. Saivat ihania vaatteita lahjaksi lapsilleen ja ei aikaakaan kun värit olivat tunkkaiset.
Rouva ei lajitellut koskaan vaatteita värien mukaan, pyykkiä koneeseen niin paljon kuin mahtui. Minun systeemiäni jaksoi päivitellä kun olen niin tarkka. Meidän vaatteet pysyy alkuperäisissä väreissä toki kuluvat ajan myötä mutta värit ovat raikkaat.
jos haluat vaatteet takaisin samassa kunnossa kuin ne olivat, niin säilö ne kaappiisi! muussa tapauksessa olisin ihan hiljaa. Minä ainakin annan lasteni vanhoja vaatteita pois, mitä niillä tekisinkään kun ne ovat muksuille liian pieniä ja kuitenkin jos joskus uusi vauva tulee niin tykkään ostella uusia.
Itse ainakin annan pois tai myyn vaatteet, joita ei tarvita. Ne joita tarvitaan, ne odottavat käyttöä varastossa.
Siinä tapauksessa säilön ne kaappiin. jos lainaan jotain pois, ajattelen eten enää ehkä näe koko vaatetta. Helpointa on vain antaa pois sellaiset joista ei välitä.
Meille ainakin tuli vauvakamaa niin monelta suunnalta, että en olis ottanut vastaan jos olis tarvinnut pitää kirjaa siitä mikä tuli keneltäkin. Meidän kaveriporukassa toimii hyvin se, että paketti siirtyy aina seuraavalle, jolla on vauva. Tietty jokin juhlamekko tms. erityistapaus voi olla lainassakin, mutta muuten emme kyllä palauttele alkuperäisille omistajille.
Osa vaatteista menee kierrossa huonoon kuntoon, toiset nopeammin ja toiset hitaammin, ja huonompia pistetään pois. Lastenvaate on niin kovassa kulutuksessa, että ihan turhaa surra mihin kuntoon menee. Kului sitten pyykkihuollossa tai muuten.
Minusta se on hirveää tuhlausta pilata jo heti ensipesussa vaate tunkkaisen väriseksi. Ei ole iso vaiva tarkistaa (tai päätellä, jos pesumerkinnät ovat kuluneet pois) vaatteesta sen oikea pesulämpötila. Ja väristähän jokainen voi itse päätellä pitääkö vaate laittaa valko, kirjo jne kanssa yhteen.
Oikein pestynä ja huollettuna vaatteella on paljon pidempi käyttöikä, sekä iloa/hyötyä useammalle käyttäjälleen!
Ap vaikuttaa yli tarkaslta ja kun on kymmenistä lainaamistaan vaatteista parissa huomannut vähän " väriä " niin surkuttelee täällä.
Ei tosiaankaan pidä lainta jos ei ole valmis antamaan niitä myös käyttöön.
Heitäppä ap ne sinertyneet valkiset vaatteet pesukoneseen ja kokeile värjäytymien poistoon tarkoittelua pulveria.
Olen itse tarkka pyykinpesijä ja niin ovat ilmeisesti kaverit ja siskotkin, sillä jotkut vaatteet ovat olleet jo 4-5 vauvalla ja ovat vielä siedettävässä kunnossa. Rupesin kierrättämään vaatteita vasta toka lapsen jälkeen, sillä en usko, että niille on meidän perheessä enää käyttöä.
tulla reikä polveen tai värjäytyä porkkanasta, mustikasta tai mansikasta. En ole koskaan lainannut keneltäkään yhtään lastenvaatetta enkä tule lainaamaankaan. Olen kyllä itse antanut ja myynyt omien lasteni vaatteita eteenpäin.
Sain kavereilta ja sukulaisilta vauvan vaatteita ja luulin että he antoivat ne minulle. Olen antanut niitä sitä mukaa eteenpäin muualle pikkuvauvoille kun saadut on jääneet pieniksi.
Miten olette nämä laina-asiat sopineet ennen vaatteiden siirtoa? Oletteko oikein sopineet että " minä tahdon nuo sitten takaisin" , vai onko se selvä oletus että käytetyt vaatteet kuuluu aina palauttaa antajalle??
Miten mahtavat minun sukulaiseni ja kaverini pihistä kiukusta kun en ole tajunnut palauttaa vaatekasseja? Huh!
Itseä ärsyttää kun vaatetta tuputetaan ties mistä osoitteesta lainaan. Mistä voin ees muistaa mikä oli kenenkin alunperin. Sit mä en kehtaa sanoa etten ota..Monet oon jättänyt sit kaappiin oottamaa että kehtaa viiä takas..
Mä en lainaa kellee vaatetta (paitsi ehkä ihan pikkuisia vauvanvaatteita tai odotusvaatteita)annan jos on tarvetta päästä eroon. Yleensä kuitenkin laitan myyntiin kun on niinkin käynyt että ihan ehjät ja hyvät vaatteet ei kelpaa kun ei ole tietyn merkkisiä... :-O
Pesen monesti ihan vain muutamankin vaalean vaatteen, että ei tarvitse turhaan pilata värillisten kanssa niitä. Ihme pihiä hommaa, jos ei voi pestä vajaata konetta!