+++MARRASMASUT TIISTAINA+++
Kommentit (27)
onnea oikku 69 pienen pojan vesselin johdosta :)
Meijän ei sitten tarvinnukkaan jäädä osastolle eilen vaan lääkäri pisti meijät kotiin, toki en pistä ollenkaan pahakseni kun onhan kotona paljon mukavampi olla kun sairaalassa.
Lapsiveden määrä olikin yhtäkkiä normali rajoissa ( kolme eri mittaajaa ja toki kolme tulosta) joten se huoli pois ja vauvallekin oli tullu painoa pikkasen ja nyt arvio 2,5kg, kahteen viikkoon painoohan hänelle ei tullu mut nyt tietää et kyllä siä voidaan ihan hyvin.
sydänkäyrällä supisteli parikertaa oikein kunnolla mut siihen ne sitten loppukin, nyt vaan odotellaan et ne alkais ja on täs pitkin aamua supistellu mutta ovat olleet aikas laimeita, pari kunnollista mut jos se vaikka siitä lähtis.
toki pikkanen sais kerätä tota painoo vielä vähäsen mutta jos on tuloillaan niin en kyllä pistä vastaan, alkaa tää olo oleen jo niin tukala kun ite ei saa ees sukkia jalkaan saatika kengännauhoja sidottua, autollakin kun lähtee niin joka ikinen kerta tökkäsen mahalla ratin lukkoon.
Nukkuminen on kans hankalaa kun ei pysty nukkuun kun pelkästään oikeella kyljellä ja sen kyllä huomaa, niska, olkapäät ja lonkat suomeks sanottuna paskana, vasemmalla puolella rupee kylkeen sattuun ja selällään ei voi olla, Noh onneks ei oo montaa viikkoo enään jäljellä :)
Tuli taas valitettua mutta nää olotilat on onneks monelle muullekkin tuttuja nyt tässä vaiheessa :)
mukavat tiistait jokaiselle tasapuolisesti
möhö ja keimo 37+5
Onnea Oikku69:lle ja muillekin vauvautuneille!
Niin se Freya sitten lähti sairaalaan. Saapas nähdä kuinka siellä meni. Itsellä ei mitään uutta. Tilasin synnytysen ' yläkerrasta' täksi aamuksi. Heheh.. Ajattelin, jotta oispa osuvaa, jos supparit lähtis aamuyöstä käyntiin ja sit vois viedä lapset kouluun ja sitten mennäkin samantein sairaalaan synnyttämään. Ja PAH!!
Nyt suihkuun ja lääkäriin katsomaan että mitäs se vauva siellä meinaa. En kyllä usko että tästäkään ultrasta mitään kummempaa selviää. Pääasiahan on, että vauva on kunnossa ja syntyy kun on tarkoitus syntyä.
Sasusasu 39+3
Oikku 69:lle paljon onnea pojan johdosta!!!
Teillä joilla on supistuksia vaikka muille jakaa niin voisin sanoa samaa kuin eilisessä pinossa joku, en muista nikkiä, anteeksi, että tännepäin niitä voi lähettää :)
Nyt olen huomannut että harmaita hiuksia on tullut lisää. Olen kai samalla tulossa mummoksi näin 26-vuotiaana ;) Huomenna on neuvola heti aamusta ja vois samalla käydä kirjastosta lainaamassa hyvän kirjan.
Moni on kysellyt että vieläkö olen yhtenäkappaleena. Se on eniten ihmetyttänyt että miehen työkaverit ja muut tutut ovat enimmäkseen kyselleet. Heti kun on töistä pois, niinkuin eilen oli vapaa päivä niin ainakin viisi työkaveria soitti että joko on syntynyt.
-tulppa ja hiplaaja-
rv 38+6
Marrasmasut ne melkein häviää ennenkuin marraskuu on alkanutkaan :) Ihanaa kuitenkin, että kaikilla on asiat hyvin...siis itsellä ja vauvalla.
ON: Huomenna olis laskettu aika!!! Vaikka eihän sitä niin pitäis tuijottaa. Monesti sitä vaan tulee siihen piirrettyä jonkinlainen viiva.
Neuvolassa olin aamulla ja siellä ei sen kummempia. Kaikki ok. Terkka jo valmiiksi toivotteli onnea vaikka onkin perjantaille aika varattu, mutta jospa ei tarvitsisi sitä aikaa enää käyttää.
Täällä on tylsä sateinen päivä. Sisällä tulee kökötettyä kun ei viitsi mennä kastumaan. Väsymys on aika hurja kun vein miehen aamulla töihin toisen auton ollessa huollossa. Jospa tässä ottais vielä päiväunet ennenkuin pitää hakea pois töistä.
Kaikille vilkutukset ja jaksamista vielä viime metreillä!!!
Dragondream 39+6
Täällä ei ole tapahtunut yhtään mitään. Ei supisteluja eikä mitään oireita että ois synnytys lähestymässä. Ei edes menkkakipuja ole enää ollut. Mä oon täällä varmaan vielä 4vko:n päästäkin. Mies tuossa sanoikin että Veikka odottaa kiltisti että isä saa ensin hirvenmetsästyksen vietyä loppuun tältä syksyltä ja syntyy vasta sitten :) Saiskin kyllä loppua jo. Eilisen päivän laitoin hirven lihoja pakkaseen. Ällötti ihan se liha määrä minkä sai kalvoista puhdistaa ja sit kävin vanhempien luona jauhamassa osan jauhelihaksi. Kylläpä illalla tunsi olleensa päivän jalkojen päällä. Selkää ja jalkoja pakotti ja hartiat oli ihan jumissa.
tulppa: Täällä kans kovasti joko, joko kyselyjä tutuilta. Miehen täti oli eilen viimeks kysellyt. Oli neulonut tulokkaalle myös nutun, töppöset ja lakin. Mulla on kans huomenna neuvola, mut vasta puolenpäivän maissa.
Tänä iltana ois viimenen synnytysvalmennus, mä voisin samontein jäädä jo synnyttämään. Oispahan sekin homma sit ohi ja pääsis vauva-arkea viettämään.
Meillä tuntuu asukin liikkeet vaan vilkastuneen. se on viimeiset 10vko pysytellyt samassa asennossa mut yks ilta se päätti kääntää kylkeää. Nyt tuntuu että maha on entistä ahtaampi, Pylly on tosi ylhäällä kylkiluissa ja ottaa tosi pahasti kiinni kun kumartuu. Säikähdin jo että kääntyikö se perätilaan kun en hetkeen hahmottanut missä jalat on ja liikkeitä tuntui tosi alhaalla mut kyllä ne ilmeisesti tuonne vasemmalle kyljelle potkii eli oikein päin ollaan.
ja tänään tuli siis taas uudet viikot täyteen..
Sanle ja Veikka rv38+0
oli vallan unohtua... ONNEA OIKULLE!!!
Näin alkuun linkki eilisiin: http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?appid=102&m=11601937&p=1&tm…
Täällä jaetaan monen muunkin tuntemukset. Eilisille Sasusasun ja Freyan purkauksille naureskelin ensin itsekseni, ja piti sitten lukea ne miehellekin oikein ääneen. Varoittelin että kohta on emäntäsi samassa jamassa. Taisi se uskoakin, ei niin paljon enää puutu.
Lonkkia ja hartioita särkee öisin ja tunnin välein pitää vaihtaa asentoa. Ja aina pitää tietysti herätä sitä varten. Vessassa ramppaan parin tunnin välein. Turvotus on lisääntynyt taas, jalat on kuin pullataikinaa. :( Olen vähitellen alkanut kallistua sille kannalle, että saisi se ipana jo kohta syntyä. Vaikka ihan vähän aikaa sitten olisin antanut sen pysyä sisällä vaikka ensi vuoteen asti! Näin meitä valmistetaan. ;)
Neuvolassa kävin taas tänään, ei mitään uutta. Hemppa oli noussut 129:ään ihan ilman rautaa, kiva juttu. Ja ipanan pää on ilmeisesti jo aika alhaalla. Siellä oli joku harjoittelija joka hoiti homman kokonaan, oma terkkari vain istui ja tarkkaili tilannetta. Kyllä se harjoittelija ihan pätevältä vaikutti, paitsi että tuntui että se puhui mulle kuin jollekin lapselle tai vähä-älyiselle... Mikä ei sinänsä tunnu olevan harvinaista hoitohenkilöstöltä. Vai vaikutankohan minä vain itse jotenkin tavallista typerämmältä? :O
Njoo. Pitää nyt yrittää vaikka niitä ässiä mahdollisuuksien mukaan, vaikka ei niillä kyllä taida mitään todellista vaikutusta olla... Ajankulua sentään. :) Tsemppiä, siskot! Kyllä tää tästä vielä helpottaa! (Tai sitten ei. Mitä jos tämä onkin loppujen lopuksi se helpoin vaihe?)
-Ama-riia rv 37+4
Ihanaa vaavin saaneita on jo jonkun verran.. Itse täytyy tyytyä vaatteiden nuuhkimiseen ja vauva sängyn yhä uudelleen petaamiseen. Jos nyt kuukauden sisällä saisi sinne täytettä. Kauheeta, että tosiaan voi mennä jopa kuukausi oman nyytin saamiseen.
Viime viikon ke asti vauva on selvästi hinannut itseään yhä alemmas ja alemmas.. Painaa virtsarakkoa jo kovin ja lonkat löystyy pään painumisen myötä. Välillä on ihan kuin puukkoa kääntäisi tuolla nivusissa... Täytyy työntää jalkoja yhteen... Oonkin alkanut ottamaan taas magnesiumia, kun tuntui, että vessassa (isolla hädällä) pinnistäminen saa krampin aikaan nivusissa. Saati joutuisi sitä vaavia ponnistamaan ja samalla joka paikat kramppais, no thank you!
Perjantaina on äippäpolilla ultra, jossa tarkistetaan vaavin koko. On ollut hieman pienehkö, vaikka ei siltä tunnu. Vatsa, kuin ilmapallo... Tuntuu, että vatsalihaksetkin on vain haaveissa. Ylös pääsee vain kyljen kautta.. Kääk. Noh, onneks tästä masusta pääsee kohta eroon. Enkä usko, että tulee ikävä!! :-)
Kuutti 37+5
Paljon onnea oikulle pojasta ja kaikille muillekkin jo vauvansa saaneille! =)
T.Kauris
Ja sitten pakko purkaa ärtymystä.
Eilen siis menin synnärille näytille, ja siellä tehtiin käynnistys päätös. sain käydä kotona vielä, ennen osastolle menoa.
Osastolla sitten laittettiin tabletti emättimeen pehmittelemään paikkoja. siitä parin tunnin päästä alkoikin supistella kiihtyvällä tahdilla. jossain vaiheessa tarkistettiin alakerran tilanne, mutta supparit eivät olleet saaneet mitään aikaan, vaikka kovia olivatkin. pulo neljän maissa sainkin sitten kipupiikin, että pystyn nukkumaan.
Aamulla oli sitten lääkärin tarkastus, mikä oli pettymys. Eli sain käskyn painua kotiin, kuulema turha käynnistää tässä tilanteessa. Kyllä meinas päästä itku siinä, kun oli jo varautunut siihen, että kotiin mennään sitten vauvan kanssa.
No nyt ei sitten auta kuin toivoa parasta, aamusta asti tullut supistuksia muutama tunnissa, jospa ne siitä ottais tulta alleen ja pääsis oikeasti synnyttäään.
kätilöltä varmistelin vielä, etteihän se illalla annettu lääke enää vaikuta, vai onko nää jo ihan " oikeita" supistuksi. Kuulema oikeita on jos nyt supistaa, sen pillerin vaikutus on lakannut ajat sitten.
nyt saunan lämmitykseen ja touhuilemaan jotain, jos sais vauhtia näihin suppareihin..
tsemppiä kaikille kärvistelijöille!
-ebba-
Taitaa Freya ja ebba olla myös jo nyytit sylissä tai ainakin tosi lähellä, kun ei kumpikaan ole pinoutunut.
Itsellä tänään la eli tasan rv 40. Kuten silloin alussa lasketun ajan siirtyessä lokakuun puolelle sanoin, että marraskuulle tässä kuitenkin mennään ja niin taidetaan mennä. Tosin taas oli yöllä ja aamulla menkkamaisia tuntemuksia, mutta nyt ei taas mitään.
Mun viikonloppuinen pahoinvointikohtaus taisi sittenkin olla jonkinlaista vatsatautia, kun mies tuli pari tuntia sitten takaisin töistä kotiin ja vatsataudissahan tuo taitaa olla. Siinä mielessä toivoisi, että nyt nyytti ei tänään ainakaan päättäisi maailmaan putkahtaa, mutta edelleenkään en pistäisi vastaan. On se munkin oloni sen verran tuskainen, että mies saa tarvittaessa kestää yhden synnytyksen kipeänä sivustaseuaajana. Joudun minäkin kestämään yhtä ja toista. Viimeisenä vaivana on nyt pukamat äityneet aikas pahoiksi. Ei kivaa. Mulla on niitä ollut jo ennen raskauksia, mutta tämän raskauden aikana ei pahemmin ole vaivanneet. Kai tuo pöntöllä istuminen ja vauvan tosi alhaalla olo vaikutti nyt asiaan.
Itseä ärsyttää myös oma lyhyt pinna. On se muutenkin lyhyt, mutta tuntuu, ettei kestä mitään nyt. Esikoiselle tulee tiuskittua ja hermostuttua pienimmistäkin asioista :-( Kurjaa hänellekin. Reppana. no, eiköhän se tästä.
Kyselyjä ei kovin paljon tänne ole tullut. Toki jonkin verran ja esimerkiksi miehen sisko soitti lauantaina kysyäkseen olenko vielä vauan kanssa yhtä. Eh, juu, pari päivää sitten syntyi vauva, mutta ei vaan viitsitty tädille mitään ilmoitella. Tuollaiset ärsyttää. Anoppi taas soittaa lähes joka päivä jos jonkin tekosyyn varjolla, oma äitini on kai tajunnut, että ilmoitan sitten, kun saa tulla hoitamaan esikoista, että päästään synnyttämään.
Keskustelujen sävy on tosiaan muuttunut ajan kuluessa, mutta on se hyvä, että asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä ja kohtalotovereita löytyy.
Supistuksia niitä toivoville ja pitkää pinnaa.... Taidan itse lähteä tästä syömään rauhassa juuri tekemääni makkarakeittoa, kun muut ovat päikkäreillä. Alkoi niin tekemään keittoa oikein makkarasta, että pakkohan sitä oli sitten tehdä.
Harmon rv 40+0
Täällä ollaan vielä yhdessä koossa...
Sokereitten takia kävin tarkastuksessa sairaalassa, mutta kaikki ok, ainoastaan nyt verenpaine on noussut että alapaine oli 99, että sitä nyt ruetaan seurailee mihin suuntaan menee..
Vauveli voi masussa hyvin, paino arvio oli että tällä hetkellä painaa n. 3,1 tai 3,2 kiloo, että ei onneksi hirveen iso...
Kävely vaikeeta sattuu pää painaa niin alhaalla, mutta ei enään montaa viikkoa...
Täällä sama juttu että pinna on kireellä ja tiuskii esikoiselle välillä liian helpostikkin, mutta toivottavasti menee pian ohi.. ei oo kivaa...
-Illusia viikot tasan 38 =)
Voi ebba =/ Uskon että lievästi otti aivoon sen jälkeen kun todettiinkin, että saat lähteä kotiin!!! Ei noin sais tehdä.. Toivottavasti supparit nyt siitä pikkuhiljaa voimistuisivat ja pääsisit pian nyytin hakuun!
Freya onkin tainnut jo lähteä, jännää!!!
Omaa napaa. Kovin istuu ärtynyt emäntä täälläkin. Lapsille tulee tiuskittua tuon tuosta, ihan pienestäkin. Yritin tänään selittää, kuinka vauva on jo iso ja äitin olo ISO.. Toivon että edes pikkusen ymmärsivät mitä tarkoitin! Tuntuu niin kurjalta tommosille pikkusille kiukutella!!!
Vaikka sitä kuinka yritää ajatella positiivisesti, ja että on enää vähän aikaa jäljellä, niin kummasti se vaan tämä olotila vie voiton. Yhtään ei piristä tuo vesisade ja synkkyys.. Voi kun saatais oikeen paksu kerron ihanaa, valkoista lunta!!!
Paljon on tosiaan tuntemuksia vaihdettu tällä palstalla =) Ihanaa kun kaikki ovat koko ajan olleet samassa tilanteessa ja ymmärrys on sitä myötä kaikilla huippuluokkaa! Pikkuhiljaa tästä sitten yksi kerrallaan tiputaan pois nyyttiemme kanssa. Onko muuten tarkotuksena jatkaa Vauva-puolelle..?
Ei muuta kun jaksamisia kaikille ja supparisäteitä niitä tarvitseville!!! Kukakohan seuraavaksi tulee ilmoittamaan vauva-uutisia?!
Yazmin 36+5
Kuinkas monta niitä jo on syntynyt? En ole yhtään kärryillä, kun en ole taaskaan saanut Nettiä avatuksi moneen päivään.
Oma olo alkaa oleen tosi tukala. Ihana lukea, että muillakin on pinna kireällä ja turhan herkästi tulee huudettua esikoiselle....ja miehelle! Ei ole miehenkään kiva tulla kotiin, kun eukko on jo ovella aukomassa päätään:) Kaikki vaan ärsyttää koko ajan, grrr. On ollut myös parempi pitää etäisyyttä ihmisiin/sukulaisiin, jotka eivät ole ihan mun mieleen, ettei vaan tule sanotuksi mitään pahaa!
Menkkamaista jomotusta on ollut jo jonkin verran tuolla alakerrassa, mutta muuten ei ihmeempää. Vauvan pää on painanut jo monta viikkoa tonne häpyluuhun ja johonkin suolistoon, ku välillä vihloo ihan hirveesti. Nyt se alkaa olemaan jo joka päiväistä, niin että iltapäivisin saa voihkia tuskissaan vähän väliä. Myös lihaskrampin saa herkästi, jos yrittää enemmän jännittää mitä tahansa lihasta. Välillä tulee mietittyä, että miten sen vauvan saakaan taas ulos punnerrettua, kun on näin kömpelö ja krampissa vähemmästäkin!!??
Huomen aamu on tämän viikon neuvolakäynti. Esikoinen tykkää niistä kovasti, kun siellä on paljon leluja:) Mennäänkin sinne aina etuajassa, että ehditään leikkiä ennen tutkimuksia.
Tsemppiä kovasti kaikille viime metreille!
Hömme 38+3
Tänään olin viimeisen kerran neuvolassa. Kaikki oli ok. Unohdin vain kysyä verikokeiden tulokset, joten täytyy varmaan soittaa huomenna. Ei kai niissä mitään ole, mutta mielenkiinnosta olisi kiva tietää mm. hemoglobiinitulos.
Se hyvä puoli suunnitellusta sektiostani on, ettei kukaan kysele sitä Joko?-kysymystä. Kun tietävät, että päivä on päätetty, niin tyytyvät siihen.
Sateisin terveisin Rila ja hippu 37+4
Onnea oikku69!:)
-ebba-: tosi törkeää tuollainen....:/ .Meillä esikoinen oli yliaikainen 41+5 enkä suostunut enää äippäpolilta kotiin lähtemään joten pääsin sitten osastolle ja käynnistettiin..kuopus syntyi 40+3, ja olisivat vielä salista laittaneet kotiin odottelemaan ku supparit harvenivat...no, en suostunut lähtemään minnekkään enää kun lastenvahtikin oli jo kotona...syntyihän se sitten lopulta...:)
täällä kanssa on tullut tiuskittua kaikille ja ihmeteltyä omaa äkäisyyttä..:/
Tänään olenkin sitten keskittänyt kaikkia ajatukset siihen etten tiuski varsinkaan lapsille...:D hyvin on toiminut, välillä ihan unohtaa että on raskaana...:) huomaa myös, että on mieli aika herkkänä, kun pitää " loukkaantua" ihmisten sanomisista ja mies sitten koittaa rauhoitella, että " eihän se nyt sitä tarkoittanu" ...:D jälkeenpäin huvittaa aina itseäkin..
Supistelee, muttei tarpeeksi.......olisin kyllä enemmän kun valmis ottamaan vauvan vastaan...
Huomenna taas neuvolaan...
Itseä mietityttää vauvan koko...haluaisin painoarvion ja myös tietää, onko supistuksista ollut tähän mennessä mitään hyötyä!!! mutta jollei mene yliajalle (EIHÄN!!!????) mitään lääkärikäyntejä ei enää ole tiedossa saati ultraa.:(
Mutta mutta....Tsemppiä kaikille...:) eiköhän tää tästä.....
-Marika ja Vaavi rv 39+0
Ja onnea Oiukku69 ja uusi pieni tulokas!
Päiväunilta juuri heräsin ja mies oli tosi ihmeissään että miksi nukuin päivällä. Hän oli sitä mieltä että menee unirytmi ihan sekaisin... Hän ei siis heräile yöllisiin vessareissuihin tai kirjan lukemisiin yöllä... :)
Johtuukohan " puukon vääntämiset" alapäässä siitä että vauva laskeutuu? On siis erilaista kipua kuin lantion löystymisestä johtuva jomotus. Usein tämän jälkeen vatsa kovettuu muttei kuitenkaan ole kipeä supistus.
Itse luulen olevani täällä ihan viimeisten joukossa. Itsellä on vaan sellainen olo, ei yhtään tunnu siltä että tässä muutaman viikon sisällä synnyttämään pitäisi lähteä. La on siis 20.11. eli on sinne vielä kolme viikkoa aikaa ja siihen parin viikon ylimenoaika joten....
Lääkäri oli sitä mieltä että synnytystä ei voida käynnistää koska edellinen oli sectio, onko muut kuulleet samasta? Itselle tää oli ihan uusi tieto. Lääkäri oli myös sitä mieltä että lasketun ajan tienoilla lapsi painaa n.4kg eli saman verran kuin esikoinen ja jos siitä menee yli niin aikasta isohan siitä tulisi, hui!
On tämä tunteiden jakaminen kyllä ihanaa ja vaikken päivittäin ole kirjautunut on ihana lukea muiden oloista ja eloista. Itse en ainakaan jaksa kavereiden kanssa aina höpötellä maha-asiaa.
Paljon supistuksia niitä toivoville!!
Kukka ja pikkukattila 37+
..ja freyakin, jos homma eteni eilen toivotusti. Ja tsemppiä ebballe, toivottavasti etenee.
Mä olin viimesessä sovitussa kontrollissa taysissa. ja tuloshan oli ihan kuin deja vu edellisestä raskaudesta. Paikat samassa tilassa kuin syyskuussa, vauva nyt 3,7kg ja syntyessään noin 4kg. Ja odotella saa iiiiiiihan rauhassa ihan niin pitkään kun tilanne vaatii; diabetekset hoidetaan normaalisti mahdollisesta lakosta huolimatta. Eli siis koska kuopus syntyi vkolla 42+, mä varmaan siis keikun täällä liki joulukuulle jos ei ihmeitä ala tapahtua. En mä oikeestaan muuta odottanutkaan. Läheiset vissiin odotti; vauvauutisiksi luultiin tekstaripurnauksia tästä tilanteesta...
JOku mietti sitä vauvan kokoarviota: yleensä yliaikaviikoilla vauva ei juurikaan enää kasva, niin kummalta kuin se kuulostaakin. Mäkin vikisin viime kerralla, kun kuopus tosiaan meni paljon yli ja oli la:na 4kg. Lekuri sanoi ettei se enää paljon kasva, ja oikeessa oli, syntymäpaino oli silloin 42+ viikolla lähes tasan 4kg edelleen.
Nyt lähdetään kattoon viikon vanhaa kaverin siroa (yli kilon kevyempää söpöläistä kuin tämä meidän masuasukki on). saispa oksitosiinin virtaamaan suonissa...
Vointeja taas, huomiseen!
A-K 38+3
Minä tässä imettelen samalla omaa pientä nyyttiäni =) eli
meidän pieni pähkinäpoika syntyi 27.10 klo 4.21.
Mitat pojalla on 3240g ja 49cm, pipo 34,5cm.
Nopea oli synnytys, salissa olimme 36min.
Eilen kotiuduimme sairaalasta, mutta palailen kertomaan tarkemmin synnytystarinaa
oikku ja pieni pähkinäpoika