kuinka usein pyydätte
hoitoapua mummeilta jos semmosia löytyy?
Itse välillä 5 kertaakin kuussa kun mies on paljon reissuhommissa esim.2vkoa putkeen pois.
Mikä teidän mielestä on paljon??meillä siis yksi lapsi.
Kommentit (26)
Meillä lapset 6,4 ja 9 kk. Just maanantaina olivat nuorimmaista vahtimassa kun vietiin isommat uimaan. Ensi viikolla mun isä tulee hoitamaan vanhinta ja vauvaa kun keskimmäinen menee leikkaukseen. Ja ensi viikolla myös mun neuvola ja esikoisen hammaslääkäri, jolloin anoppi tulee vahtimaan kahta nuorimmaista.
Mutta se siis vaihtelee paljon.
Mun mielestäni ei voi sanoa yleisesti, mikä on paljon ja mikä vähän. Meillä sekä kummit että lapset haluaisivat yökyläilyjä vieläkin useammin kuin nyt. Heillä ei siis ole omia lapsia ja ovat jo hiukan iäkkäämpiä ihmisiä. Lapset jumaloivat heitä ja kokevat varmaan kummien kodin toiseksi kodikseen.
Me pyydetään välillä hoitoapua ihan tarpeeseen, jos on vaikka työmatka tai pitkä iltakokous. Joskus halutaan vain tehdä jotain miehen kanssa kahden ja laitetaan lapset siksi yökylään kummeille.
Isovanhemmat asuvat kaukana, mutta siellä kyläillessämme toki hoitavat mielellään, jos me vaikka haluamme mennä syömään tms. kahdestaan.
Paljous riippuu siis siitä, haluaako lapsi hoitoon ja haluaako/jaksaako kyseinen henkilö hoitaa lasta. Jollekulle kerran vuodessakin voi olla liikaa...
joo siis meilläkin kyllä vaihtelee tuo määrä,välillä ei oo hoitoavun tarvetta pitkään aikaan,mutta sitten mummeilla on jo ikävä ja haluavat tulla.
Ilman isovanhempia ei tultaisi toimeen!
Tosin jos ei pyydetä, niin isovanhemmat kyllä jo ovat ihmettelemässä että eikö apu kelpaa...
Jos poika tarvii viedä hoitoon niin useimmiten toiselle siskoistani, on myös mummoilla ja papoilla hoidossa. Meillä täytyy vähän vuorotella ettei tuu kenellekään paha mieli, tädit, enot ja isovanhemmat kun tykkäävät niin kovasti olla pojan kanssa... Hmm... Kylläpä olenkin onnekas! =)
omat vanhemmat asuu 70km päässä eikä sinne jaksa edes takasin kuskailla,miehen vanhemmat ovat todella huonokuntoisia.
sukulaiset ja kummit asuvat kaukana - siispä hoidamme lapsemme itse
Tai sitten jos on joku tärkee meno muuten. Ei säännöllistä hoito-apua. Samalla paikkakunnalla asuu molemmat mummit. Ja muksuja on 5. Itelle minä lapset oon tehny enkä mummeille hoidettavaksi. Omaa aikaa on kun saunoo tai käy lenkillä vaunujen kanssa. Ei ne vaunut siinä mitään häiritse kun pienin nukkuu. Ja iltaa voi viettää kotonakin viinin lasin äärellä. Ehkä sitten voi ulkona käydä jos on joku erityinen juhla. Tosi kauhee krapula vaan tulee ja seuraava päivä pilalla ku väsyttää. Parempiaki keinoja on rentoutua ja nauttia ku kuppilaan meno. Ja lasten kans olosta SAA nauttia!
Juurettomuus lisääntyy osittain juuri tämän vuoksi. Surullista, jos lapsella ei ole äidin ja isän lisäksi ketään muita aikuisia, jotka tuntisivat lapsen koko elämän ajalta, jotka osaisivat hoitaa juuri häntä ja joiden kanssa lapsi tuntisi pärjäävänsä.
Jos pitää mennä sairaalaan tmv. minne lasta ei voi ottaa mukaan. Muuten jompi kumpi vanhemmista hoitaa, jos toisella menoa.
Toinen mummi on vieras lapselle, ei voi jättää. Ja toista ei kiinnosta.
Pakko vain luovia menonsa että toine vanhempi katsoo.
Eli ei yhteisiä menoja...
MLL:n hoitsuilta- noin 60 -80 e kerta- 1-2 kertaa kk
Lisäksi vaihtelen aina että keneltä kysyn. Ja tarjoan aina maksua (jollain tavalla, harvoin rahana) hoidosta, koska en halua että hoitajille tulee hyväksikäytetty olo.
Itselläni nimittäin on kokemus siitä, että apuani pidetään itsestäänselvyytenä ja kun opettelen sanomaan ei niin sitten suututaan eikä puhuta ennen seuraavaa hoitajan vinkumista. Tämä on kyllä täysin oma moka tämä tilanne, itse olen tapauksen liian hyvälle opettanut.. Ja kyse on vieläpä erittäin läheisestä ihmisestä, harmittaa että koko ihminen on alkanut v:tuttaa tämän käytöksen johdosta ja nyt hän on sotkenut muitakin ihmisiä haukkumalla minua, koska en halua hänen mussukoitaan jatkuvasti hoitaa ja ruokkia omakustannehintaan.
Että siinä mielessä mietin hyyyyyvin tarkkaan kun apua pyydän. Ettei kenellekään tule samaa oloa minun käytöksestäni.
Meillä heidän ainoat lapsen lapset 2.v ja 1.v
Kysyttiiin kesällä että voidaanko käydä minigolffaamassa noin 1 tunti EI käynyt
Nuorimmainen meni leikkaukseen(ekana vonna 2kpl)voisitteko katsoa esikoista-Ei käynyt
Omalla äidilläni(joka asuu kaukana)vesivahinko/muutto.
Voidaanko mennä muuttoavuksi-Ei käynyt.
...Tajuatte varmaan kaavan...Tein päätöksen että välit meni...heillä omia lapsia ollut 4 kpl(kaikki jo aikuisia)...käyneet meillä kerran esikoisen 1.v synttäreillä klo.20.30 ja olivat 25min...asuvat 20km päässä.
Onneksi oma äiti auttaa kun voi (vaikka kaksi omaa pientä lasta ja matkustustyö)
Eniten ärsyttää oma mies joka silti juoksee siellä kun vanhemmat tarvitsevat apua:(
joten enää ei edes pyydetä, eivätkä oma-aloitteisesti ehdottele. Kyläilyä muutama kerta vuodessa, vaikkei etäisyys edes ole mahdottoman suuri.
mun vanhemmat hoitavat ehkä vuodessa 3-4 kertaa 3-8 tuntia kerrallaan
miehen vanhemmat ottavat yökylään 3-4 kk välein
eli aina kun on pyydetty, niin hoitoapua on järjestynyt
nuorimmaista ottaa mukaan gynelle tai muuhun hankalaan paikkaan. Varmaan viitisen kertaa vuodessa.
3v ja 9kk