Onko muilla 3-4 vuotiailla lapsilla eroahdistuskausi tms.?
Kun esikoinen oli vähän päälle kolmevuotias, hänen käytöksensä muuttui. Ennen niin reippaasti yksinäänkin leikkivä ja kerhoon jäävä tyttönen ei yhtäkkiä antannutkaan äidin hävitä silmistänsä. Pikkusiskon (syntyi kun esikoinen oli vähän päälle 2v) päiväunille vaunuihin nostamiseen piti päästä mukaan, pihalla äidin piti olla aivan koko ajan näköpiirissä jne. Siis ei enää mitään roskien vientiä tms. enää äiti yksin, vaan tytsy kaikessa lähellä.
Itse toimin mielestäni ihan kuin ennenkin, eikä töihin menokaan ole vieläkään lähellä. Ja pikkusiskokin syntyi jo n. vuosi ennen tätä takertumiskautta. En siis oikein ole keksinyt mihin tämä oikein liittyy, mitään muutoksia ei minun mielestäni tässä vaiheessa ollut. Tämä kausi muistutti vähän n. 1v:nä ollutta eroahdistuskautta. Mutta oli nyt isommalla ja enemmän ymmärtävällä lapsella vielä " pahempi" , ainakin lapsi sai nyt asian puettua sanoiksi ja se ehkä siksi tuntui pahemmalle.
Tyttö on nyt 4 ja tämä ihmeellinen kausi alkaa olla jo taakse jäänyttä elämää meillä. Mutta kas kummaa, naapurin 3 1/2 vuotias tyttö näyttää menevän samanlaista kehityskulkua ja on nyt aloittanut tälläisen " äiti älä mene mihinkään" kauden.
Mietiskelen tässä vain, miten yleistä tälläinen on? Siis että ennen " reipas" lapsi tarrautuu äitiin yhtäkkiä uudelleen. Onko kellään teillä muilla tullut tälläistä vastaan? Onkohan tämä joku tavallinen kehitysvaihe, joka eri lapsilla menee tietysti eri lailla ja vähän eri aikoihin?
Kommentit (6)
Nukkumaan mennessä pitää olla äidin ja isän nukuttamassa!
Ei kelpaa jompikumpi, vaan ehdottomasti kumpikin.
Meidän tyttö kohta 3,5v. ja ihan samanlaisia oireita. Myös 1,5v pikkuveli. Ihanaa kuulla että on vain vaihe, koska se ajaa mut HULLUKSI. Tyttö narisee ja vinkuu " äidin syliin, äidin syliin" ja luulee että olen jättänyt jos olen toisella puolen asuntoa. Ennen leikki itsekseen esim. alakerrassa kun olin yläkerrassa.
Hirvee uhma on päällä ja jos torun, niin saa hallitsemattoman itku- ja vinkumiskohtauksen ja rauhoittelemiseen menee kauan. Samoin on alkanut heräilemään öisin ja tulee viereen nukkumaan, mitä ei KOSKAAN tehnyt ennen. Tosi rasittavaa. Kerhoon onneksi jää, vaikka onkin silmät kiinni kun ujostuttaa niin. Ennen oli tosi reipas...
Ilmeisesti se on joku uusi pelkovaihe, kun kaikki pelottaa.
Olis kiva tietää, koskahan se menee ohitse?????
Luulin tosin, etta meilla johtuisi pikkuveljen syntymasta (tytto 3,5v. ja vauva 6kk). Jo ennen vauvan syntymaa alkoi kausi, jolloin oli kaiken aikaa hameenhelmassa kiinni. Ruikuttaa ja valittaa ja vaatii aitia leikkimaan. Muiden lasten seurassa ja hoidossa leikkii silti mielellaan.
Nyt parin kuukauden ajan on ollut todella pahoja uhmakohtauksia ja jatkuvaa testausta, josko aiti tai isa antaa periksi asioissa.
Yoherailyja meilla on ollut muutaman kuukauden, sita ennen ei pitkiin aikoihin. Vaatii vanhempia jaamaan sangyn viereen, huutaa ja itkee unissaan ja joskus hereillakin, kun nakee painajaisia. Nukkuu myos aiempaa huonommin ja heraa aikaisin. On oikeastaan paljon vaivalloisempi kuin meidan vauva! Hermot on piukalla, mutta kylla tyton ahdistus on ihan aitoa. Toivottavasti menee pian ohi!
ja näitä kausia ollut vähän väliä. Ei edes toiseen huoneeseen jäänyt yksin. Roskapussin viemisestä puhumattakaan. Viimeisin kausi kesti pari kuukautta ja loppui yhtäkkiä. Nytkin on toisessa päässä taloa leikkimässä ja katsomassa dvd:tä kun äiti surffaa. Eli menee onneksi nopsaan ohi, vaikka sillä hetkellä on tosi raskasta ja vaikeaa.
Meidän 3v tyttäremme on aina ollut äidin-tyttö mutta varsinkin nyt on meneillään vahva äiti-kausi. Kertakaikkiaan mihinkään neiti ei jäisi ilman äitiä ja jopa kerhoon jääminen ei onnistu. Kun kysyn haluaisitko kaverin leikkimään niin neiti on sitä mieltä että äiti olisi paras leikkikaveri. Muuten tyttö on todella reipas ja varsinainen papupata mutta todella arka outojen ihmisten ilmoilla nykyään. Ja nyt on meneillään sitäkin että jos menen vessaankin niin neiti saattaa itkeä kun äiti on jättänyt hänet! Samaan aikaan kun tämä äiti-vaihe alkoi niin tuli kuvioihin mukaan yöheräilyt. Nykyään neiti herää 1-2x yöllä itkemään kun pelkää kuulemma pimeää, kummituksia ym.
En tiedä toiminko oikein mutta en ole näinä aikoina sen enempää yrittänytkään jättää neitiä kerhoon kun ei sinne kuulemma halua. Sillä ajattelen että jos yrittäisin häntä jäämään sinne väkisin niin hänelle jäisi jotakin traumoja kun muutenkin on menossa nämä pelkovaiheet kummituksista jne..
Itse olen kuulemma ollut samanikäisenä samanlainen ja aikojaan meni sitten itsestään ohitse. Ja kuitenkin sosiaalinen, iloinen ja rempseä ihminen minustakin kehittyi. ;)