En uskalla " hankkia" toista lasta, kun pelkään, että hän ei ole terve ov

Kaikilla pelkoja on, mutta niille ei pidä antaa valtaa. Jonain päivänä sinulla voi harmittaa kovastikin ettet lapsia lisää hankkinut.

Ap

puolivälissä hänen vammansa takia. Nyt olen kahden terveen lapsen äiti. Halusin lapsia tämän ensimmäisen jälkeen, mutta raskauksista en osannut nauttia. toivoin vain että aika menisi mahdollisimman nopeasti ja saisin vauvan syliini. Joskus salaa haaveilen vielä yhdestä mutta en enää uskalla kun jo olen kaksi tervettä saanut. Ja ikääkin alkaa tulla lisää.

on diabetes eli aika kinkkisesti hoidettava vakava pitkäaikaissairaus. Haaveet toisesta kaatuivat kyllä, lapsen sairaus on kamala juttu ja pelkään jotain vielä vakavampaa.

Minulle antoi rohkeutta lähteä lapsen" hankintaan" juuri se varmuus, että tuli mitä tuli, niin satavarmasti en ikimaailmassa 90-vuotiaana mummona kuolinvuoteellani *kadu* että annoin niiden lasten tulla.

Välillä tuntuu, että olisi liian hyvää ollakseen totta, että saisimme terveen lapsen. Ja että olisi kohtalon uhmaamista edes yrittää. Vaikken tietoisesti usko mihinkään kohtaloon.



Muutkin tekijät kyllä mietityttävät toisen lapsen " hankinnassa" . Niin varmaan sinullakin? Voisiko olla, että " siirtäisit" muita toiseen lapseen liittyviä pelkojasi vammaisuuden pelkoon?

Minusta olisi jotenkin inhimillistä katua lapsentekoa, jos syntynyt lapsi olisi esimerkiksi niin pahasti vammainen, että elämä olisi hänelle pelkkää kärsimistä.

on suuri loukkaus vammaisten ihmisarvoa kohtaan, että puhutte noin! teidän mielestänne vammainen lapsi on siis vähempiarvoinen, koska ette vammaisen lapsen syntymän pelossa uskalla hankkia toista lasta.



vammainen ihminen ei välttämättä kärsi. ns. normaalin ihmisen näkökulmasta se voi siltä näyttää, mutta vammainen ihminen voi olla tuplasti onnellisempi kuin ns. terve ihminen.



minua ahdistaa tällainen ylhäältä katselu. sitäpaitsi olen aika pitkälle sitä mieltä, että vammaisuus on sosiaalinen ilmiö. yhteiskunnan luoma käsite kaikkine esteineen ja rajoituksineen.



jokaisella ihmisellä on oikeus syntyä ja elää tässä maailmassa.

kyllä mullakin käy monesti mielessä että mitä jos yritän toista lasta ja lapsi olisikin vammainen tai vakavasti sairas. tavallaan loppuelämä sitten menisi kova huoli päällä lapsen takia ja koen että elämä olisi osittain " pilalla" . kauhea sana mutta luulen että vammaisen vanhempana olo on aika rankkaa.

Kolme on meillä ollut haaveissa, mutta neljännestäkin ollaan juteltu. Kyllä sitä vain alkaa jo miettiä asiaa myös siltä kantilta, että entä jos vauvalla olisikin jokin vamma. Terveen lapsen kanssa jaksaisimme luultavasti kyllä, mutta vammainen lapsi voisi olla liian suuri koettelemus. Ja kun vielä ajattelee kuinka raskasta elämä olisi näille kolmelle muulle lapselle kun vanhempien kaikki aika ja huomio menisi sen yhden hoitamiseen...



Tietenkin meille vanhemmille tai jo olemassaoleville lapsille voi jotain tapahtua (vakava sairaus, onnettomuus tms.), mutta se riski on aina olemassa. Minusta on vain ihan luonnollista miettiä lastenhankintaa omien voimavarojen kannalta, jaksaako jos lapsi onkin syntymästään vakavasti vammainen.

Minäkin olen joka kerta pelännyt, että tuleva lapsi on vammainen. Kolmannella kerralla pelko toteutui. Lapsi on sen verran hankala hoidettava, että saamme Kelalta ylintä hoitotukea, joka on tarkoitettu kaikkein vaikeimmin vammaisille lapsille. Silti: maailmanloppu ei tullutkaan, vaan elämäni jatkuu. Rajoja elämälle on enemmän kuin ennen, mutta lapsi on ihan samalla lailla lapsi kuin terveetkin. Nyt odotan neljättä ja tiedän selviytyväni, oli lapsi millainen tahansa. Kun pahimman on kokenut, sitä ei tarvitse enää pelätä. Lasten hankkiminen on aina uhkapeliä, eikä palautusoikeutta ole.

Varmaan monia äitejä (ellei kaikkia) lapsensa sairastuminen tai vammautuminen. Se pelkohan ei lopu terveeksi luokiteltavan lapsen syntymään esim. liikenne vammauttaa monia.



Siitä huolimatta pitäisi vaan uskaltaa elää ja hankkia niin monta lasta kuin haluaa.

Tunnen itseni ihan tyhmäksi tämän takia...

Yksi terve lapsi meillä on, mitä nyt allergioita ja astma mutta ei sen kamalampaa. Valvotti aikoinaan paljon ja on välillä ihan takki tyhjä.



En varmaan pelkäisi yhtään, mutta tuttavilla on toinen lapsi vammainen. Ja KYLLÄ, hetkittäin hän katuu lapsen hankkimista. Pari viikkoa sitten näin yhden vammaisen lapsen (aikuisen?) äitinsä kanssa ja oli sen verran raisua meininkiä että piti hetki hengittää syvään - jaksaisinko minä tuota?

Aina voi elämässä sattua mitä vaan.

En uskalla, en varmalla jaksaisi. En haluaisi sellaista elämää. Ei ole ainut syy jättää hankkimatta mut on yksi syy sekin.

Kaksi tervettä riittää, vaikka mistäs sen tietää mitä elämä tuo tullessaan niin itselle, vanhemmilleen kuin lapsilleenkin.

Siis että joku jättäisi lapsen tekemättä VAIN siitä syystä, että on olemassa hyvin pieni riski, että hän on vammainen. Silloin täytyy sanoa, että ette taida lasta haluta muutenkaan.

Vierailija:

Siis että joku jättäisi lapsen tekemättä VAIN siitä syystä, että on olemassa hyvin pieni riski, että hän on vammainen. Silloin täytyy sanoa, että ette taida lasta haluta muutenkaan.

Millaista heidän elämänsä olisi, jos he saisivat vaikeasti vammaisen pikkusisaruksen? Vanhemmilla ei enää riittäisi heille aikaa niin paljon kuin he ovat ansainneet. Tai jos vammainen lapsi ajaa rahatilanteemme niin ahtaalle että joudumme muuttamaan ja isommat lapset joutuvat kärsimään niukasta rahatilanteesta koko lapsuutensa (joutuisin esimerkiksi jäämään vammaisen lapsen omaishoitajaksi). Mietin myös sitä että entä jos synnytyksessä (minun kohdallani sektio) minulle tapahtuisi jotain. Lapset jäisivät ilman äitiä siksi, että halusimme vielä yhden lapsen.

Olen niin onnellinen näistä kolmesta terveestä lapsestani, että en taida uskaltaa ottaa riskiä enää neljännen lapsen kanssa, oli riski kuinka pieni tahansa. Kuten sanottu, omia voimavarojaan kannattaa miettiä. Aina ei kaikki sujukaan niin helposti.

Odotan, yllättäen, toista lastamme.



Kyllä minua pelottaa ainakin kaikki mahdollinen: keskenmeno, mahdollinen lapsen sairaus, synnytys (lapsen ja minun kannalta)... Kaikki mahdollinen.



Pari yötä on mennyt valvoessa ja jossitellessa. Turha kai sitä on " olematonta" vielä surra. Mutta minkä sitä odottava äiti huolilleen voi.

pelkään ja pelkäsin. Minulla kaksi tervettä lasta ja yksi enkeli taivaassa ja kyllä, jos joskus tulisin vielä raskaaksi, niin menisin ottamaan selvää onko lapsi terve. Tiedän, että voi tulla möhemminkin ja plaa plaa, mutta kuopuksen odotus oli kaikkea muuta kuin mukava, kun tiesi mitä kaikkea voikin vastaan tulla.



Jokainen tyylillään ja minä en jättäisi pelon takia hankkimatta lisää lapsia. Pelkojen yli pääsee aina. Ja tottakai toivon kaikille terveitä lapsia. Ihan varmasti ne kaikki vaikeasti vammaisetkin haluaisivat olla terveitä ja heidä vanhemmat salaa miettivät, kunpa olisi syntynyt terveeksi.



Välillä ne väärät kortit vain tupsahtavat sieltä pakasta ja se on rankkaa, ihan jokaisella elämän saralla

ajattelin ettei kahta vammaista tule peräkanaa. Kuopus on sitten terve.

Ei katso aikaa tai paikkaa milloin sen vammaisen lapsen saa.