Pitäisikö jo unohtaa?

Haluaisin teiltä apua jos kellä olisi kokemusta seuraavanlaisesta.



Olen pahoittanut niin mieleni etten saa asiaa mielestäni. En siis tuo pahaa oloani julki mitenkään vaan olen aina ko. henkilön seurassa kohtelias ja reipas kuten olen aina ollutkin.



Anopistani on kyse, meillä on pari lasta ja olemme mieheni kanssa naimisissa. Päätimme yrittää vielä yhtä lasta ja onneksemme tulinkin raskaaksi. Kuitenkin miehelläni oli työrintamalla liian kiihkeä tahti ja avioliittomme kärsi jonkun verran. Hän ei juuri ollut kotona. Anoppia nähdessäni hän kyseli normaalisti tilanteestamme ja vastailin totuudenmukaisesti. Hän ei vielä tiennyt uudesta tulokkaasta. Avioliittomme jostain syystä tästä iloisesta odotuksesta huolimatta kärsi toden teolla ja mieheni vajosi enemmän työn pauloihin. No anoppi sai lähiaikana tietää raskaudesta ja sanoi minulle päin naamaa ettei ole lainkaan nyt iloinen tästä raskaudesta.



Olin lähes suunniltani mutta maltoin jälleen itseni ja itkin vasta kotona.



Jonkun ihmeen kaupalla raskausaika meni kaikesta stressistä huolimatta ja mieheni oli mukana jälleen synntyksessä. Jokin herätti hänet, vauvankaan alku ei ollut paras mahdollinen hengitysvaikeuksien jälkeen kaikki oli onneksi kunnossa pikkuisellakin. Olin hyvin loukkaantunut kun mummi ei tullut edes pienokaista sairaalaan katsomaan, onneksi oma rakas äitini oli jälleen tukenani.



Vauvamme oli teholla ja minä jotenkin eksyksissä ihan kun kukaan ei välittänyt pienokaisestani. Onneksi avioliittomme kukoistaa tänään ja olin antanut anteeksi anopillekin.



Tämä tuli kuitenkin mieleeni kun mieheni veli sai vauvan ja siitä jo ennen syntymää niin höyryttiin ja kun pieni syntyi hän soitti vielä minulle erikseen ja kertoi että on juuri lähdössä katsomaan ja kun tuli sieltä soitti uudelleen että olipa ihana vauva ja niin söpö kaikin puolin mahtava. Mieleeni tulvi muistot oman lapseni teholla olemisesta ja anopista kertomassa ettei ole iloinen vauvastamme. Eihän vauvamme ollut syypää siihen että meillä meni huonosti.



Olin aivan onnellinen veljeni vauvasta ja aidosti heidän puolesta onnellinen. Kun pidin pientä sylissäni en muuta kun upeaa elämää hänelle toivonut. Ja koko ajan mieleeni palaa tämä.. itse olen päättänyt olla täysin tasapuolinen lapsenlapsille ja lapsien siipoille tulevaisuudessa