Täällä minä joka kertoi kesällä miehensä pahoinpidelleen..

ja moni kertoikin, että väkivaltaa voi sattuakin vain sen kerran.

Tein avauksen nyt, missä olisin heille kertonut, että minäkin olen päässyt avun piiriin ja voimme perheenä aika hyvin. Vaikka parisuhteemme onkin " välitilassa" . Tässä motivaatio kirjoitukseeni.







ap

ja valittaa, ei ne ymmärrä mikä ne ajoi hakkaamaan rakastaan, ne ei enää koskaan tee sellaista.



Sähän puolustat jo miestäsi, eli sun mielestäkö oli ookoo, että hakkasi sut kun oli itsellä paha olla?



Tolla tyylillä sä annat hakata sen sut uudelleen ja uudelleen, etkä koskaan eroa.



Mun sukulainen pimahti vaimolleen oikein kunnolla, kun sillä oli stressiä. Se nimittäin ampui vaimonsa hengiltä

Vetoaa siihen, että mies ei ole koskaan aikaisemmin ollut väkivaltainen, ja soitti tekonsa jälkeen äidilleen (tms) ja kertoi mitä on tehnyt. Itki, ja meni terapiaan. SO FUCKIN' WHAT? Se ei poista sitä järkyttävää tosiseikkaa, parahin ap, että miehesi pahoinpiteli sinut todella pahasti, sait pitkäaikaisia ellei jopa pysyviä vammoja!!! Miten sinä ikinä uskallat elää sellaisen ihmisen kanssa? Miten annat lapsenne elää hänen kanssaan? Koska miehen pimahduksen syy ei ole selvillä, sitä syytä ei myöskään ole voitu hoitaa, eli on edelleen olemassa erittäin suuri riski sille, että mies pimahtaa uudelleen, ja kohteena olet sinä tai lapset.

Eikä tuo tilanne kotonanne kovin ruusuiselta kuulosta, anteeksi vaan. En ymmärrä, miksi ette voi viettää harkinta-aikaa eri osoitteissa. Kyllä se lastenhoito onnistuu sitenkin, usko pois. Mutta eri osoitteessa sinä ja lapset olisitte turvassa miehen mahdolliselta uudelta pimahdukselta (joka on täysin mahdollinen: pimahtihan hän jo kerran pahasti, joten voi pimahtaa toisinkin, eka kertakin tuli täytenä yllätyksenä). Ja eri osoitteessa sinulla olisi ehkä enemmän tilaa hengittää, ajatella asioita, miettiä tulevaisuutta, ja olla oma itsesi.

Mieti, ap. Mieti. En halua lukea lööpeistä jonain aamuna, että miehesi pimahti taas, vielä pahemmin kuin ekalla kerralla :/

Ok, väkivaltaa oli vain kerran monen vuoden liiton jälkeen, mutta silti! Se kerta oli hemmetin väkivaltainen. Eikö se jo riitä? Et voi ikinä luottaa siihen, ettei toista pimahdusta tule. Miten pystyt elämään tuossa tilanteessa?



Sanot, että pysytte toistaiseksi yhdessä lasten takia. En usko, että lapsesi tulevat sitä aikanaan arvostamaan. Elämä kodissa, jossa vanhemmilla ei ole lämpimiä välejä, on aika helvettiä.

Vaikka varmasti tällä hetkellä kaipaat tukea valitsemaasi päätökseen. Varmasti olet käsitellyt näitä asioita terapiassakin ja on hienoa, että miehesikin käy terapiassa. Minä uskon, että teillä on vielä mahdollisuus väkivallattomaan suhteeseen, mm tuon terapian takia. Miehesi varmasti opettelee nyt kuinka voi tulevaisuudessa tunnistaa oireensa paremmin (uupumuksen, ahdistuksen um, mikä ikinä tuohon tekoon ajoikaan) ja hän varmasti terapeuttinsa kanssa käy läpi mitä muita keinoja on purkaa tuo paha olo.



Aikaisempien kirjoitusten huoli lapsista väkivaltaisessa perheessä on toki aiheellinen, mutta kuten itse kerroit niin tämä on ollut ainoa kerta, eli lapsesi eivät ole joutuneet näkemään mitään jatkuvaa väkivaltaa. Minkä ikäisiä lapsesi muuten ovat?

en ole puolustanut mieheni tekoa vaikka niin haluat asian esittää, olen kertonut, että hän on ottanut vastuun teostaan ja se on ihan hyvä alku.



Toisekseen, minä omasta mielestäni pystyn parhaiten suojelemaan lapsiani samassa taludessa asuessani heidän kanssaan päivä.



Toista se olisi eri osoitteissa, miten heitä siellä voisin suojata jos tarvetta tulisi. Lapset ovat pieniä, eivät osaa itse suojella tarvittaessa itseään.



Ei tarvitse ymmärtää ja saa arvostella, mutta voi myös miettiä vähän laajemmin asiaa.



ap