Nyt akateemiset rehellisesti: hävettäisikö jos
akateemiset ystäväsi kyselisivät lapsesi päästyä peruskoulusta että lukioonhan se teidän lapsenne menee tietenkin vai mitä? Ja kertoisivat omien lastensa hyvin menneistä lukio- ja yliopisto-opinnoista.
Ja oma lapsesi olisi tahtonut ehdottomasti ammattikoulun metalli-linjalle joka kestää 2 vuotta. Sen jälkeen tahtoo töihin ehdottomasti.
Hävettäisikö kun kysyttäisiin lapsesi opinnoista? Edes vähän? Rehellisesti!
Kommentit (29)
Tosin mun on tosi vaikea kuvitella näitä kympin keskiarvon hoikkia ja hentoja tyttöjäni sinne metallilinjalle, mutta jos sinne haluavat ja lahjoja on, niin tietenkin voivat mennä.
onneksi oma akateeminen ystäväpiirimme on tiedostavaa ja jonkin verran perillä esim kehityspsylogiasta joten tuollaisia kysymyksiä tuskin tulee vastaan.
Luulisi akateemisen ihmisen tajuavan, ettei kaikkia lapsia voi laittaa samaan muottiin. Lapset ovat yksilöitä ja kukin taitava omalla alallaan: yksi on taitava akateemisissa taidoissa, toinen liikunnallisissa ja kolmas kädentaidoissa. Fiksu ja tiedostava vanhempi tajuaa tämän.
Lapsen itsetunnolle on tuhoisaa mennä esim. lukioon ja yrittää räpeltää se lapsi jos lapsi ei ole akateemisilta taidoiltaan taitava eikä niissä pärjää. Olisi silkkaa hulluutta alkaa vaatimaan lapselta lukiota jos lapsi selkeästi olisi esim kädentaitoihin suuntautunut ja akateemisilta taidoiltaan heikohko. Tällaisen lapsen pakottaminen lukioon ei olisi enää lapsen edun mukaista: itsetunnolle on todella rankkaa huomata olevansa se heikoin joka ei pärjää (ja vastaavasti sama lapsi pärjäisi esim ammattikoulun putkilinjalla ja olisi ryhmänsä huippua josta on myös positiivisiä seurauksia itsetuntoon ja minäkuvaan)
Väitän että heikon itsetunnon omaavat vanhemmat yrittävät pönkittää omaa heikkouttaan juuri lasten kautta ja siksi lapsen uravalinnat tuntuvat niin voimakkailta - vertaa otsikon kysymys " hävettääkö"
Ei hyvän itsetunnon omavaan tarvitse hävetä lapsensa uravalintoja - jos lapsi siis kuitenkin toimii yhteiskunnan normien sisäpuolella.
terveisin kaksinkertainen maisteri ja ope
Mutta minä en päätä lasteni ammattia, he valitsevat sellainen ammatin ja työn, että viihtyvät ja tykkäävät. Ja tosiaan ammattiopinnoista voi jatkaa eteenpäin ihan yliopistoonkin.
Esikoisemme on erityislapsi joka varsin todennäköisesti ei tule lukioon menemään. Olen onnellinen jos hän ylipäänsä jokun kunnollisen ammatin opiskelee, saa töitä ja löytää oman paikkansa elämässä.
Kakkonen on erittäin lahjakas ja älykäs ja hänen kohdallaan myönnän, että ainakin tällä hetkellä kun hän on vasta 6-vuotias niin odotan että hän pärjää opinnoissan hyvin ja tulen varmasti rohkaisemaan häntä opiskelemaan pitkälle lahjojensa mukaisesti. Sitä en tietysti voi tietää mitä elämässä tapahtuu siihen mennessä kun hän on siinä iässä että tuollaisia valintoja tekee ja toki varmasti esitän silloin toiveitani tilanteen mukaan.
Kolmas lapsi onkin vasta 2-vuotias joten hänestä en vielä osaa tässä mielessä sanoa mitään.
Kaiken kaikkiaan toivon eniten että lapsistani tulee onnellisia. Yksi osa onnellisuutta on se, että osaa käyttää omia lahjojaan ja kykyjään hyödyllisesti ja kokee olevansa tarpeellinen, että ei sen kummemmin " alisuoriudu" kuin joudu liian suuriin haasteisiinkaan joista ei selviä vaan että elämästä saa nauttia sopivan kokoisina paloina. Ei kakkonen ole yhtään sen rakkaampi tai parempi siksi että tulee todennäköisesti menestymään akateemisesti paremmin kuin esikoinen. Hän on erilainen ja tarvitsee esilaisia asioita ja haasteita elämässään.
mutta jos kuopus jättäisi lukion väliin niin kyllä se olisi kova isku.
Mutta jos merkit pitävät paikkansa niin ei hän tule pettymystä tekemään
Jotkut linjat 2 vuotta jos on jo ylioppilastutkinto.
- Voi olla, että lapsi vain olisi hyvin erilainen kuin muu suku. Ammatti on valittava taipumustensa mukaan.
- Tai voisi olla, että lapsella olisi murrosiän kapinan aiheena muun suvun koulutus ja todennäköisesti muutama vuosi duunariammatissa synnyttäisi hänessä myöhemmin halun opiskella.
Sitäpaitsi monenlaisten töiden tekeminen nuoruusiässä on terveellistä akateemiseenkin ammattiin aikovalle. Tein itse nuorena töitä ihan laidasta laitaan ja sääliksi käy ne, jotka eivät ikinä ole tehneet fyysisiä töitä.
Kyllähän se on lasten ihan oma valinta, mitä he haluavat ammatikseen tehdä. Totta kai vanhempien tulee osallistua lasten kanssa ammatinvalinnasta keskustelemiseen, mutta se lopullinen päätös on lapsen.
Jos lapsella on hyvät kädentaidot, niin ei ole mitään järkeä painostaa lasta muuhun ammattiin, jos hän haluaa kädentaitoammattiin. Ja tällä hetkellähän tosiasia on sekin, että on aloja, joissa tekijöistä on puutetta. Metalliala on yksi näistä, muita ovat putki- ja sähköasentajat, autonkuljettajat, maatalouslomittajat, siistijät ja ties mitä.
Ja vielä jos lapsi olisi hyvä ammatissaan, niin noilla ja monella muulla alalla kysyntää riittäisi.
poika taitaa ollakin teknisesti lahjakas tai ainakin kiinnostunut. Tosin on vasta ekaluokalla, niin ei sitä vielä voi tietää. Terveyden puolesta suosittelisin perustutkinnon jälkeen jatkamista amk-tasolle, jos lahjakkuutta riittää. Allergiataipumus voi hänellä olla haittana monessa käytännön ammatissa.
Jos on tyytyväinen itseensä ja omaan paikkaansa maailmassa, ei ole tarpeen elää lasten kautta.
Mua hävettäisi ihan kauheasti jos olisin tollainen äiti.
Asun itse ulkomailla ja ihmettelen kuinka Suomessa ja talla palstalla painotetaan niin paljon akateemisuutta ja eroja koulutuksessa. Huom, olen itse akateeminen. Tuntuu jotenkin erikoiselta.
sitten saattaisi harmittaa jos lapsi ei haluaisi hakeutua mihinkään opiskelemaan eikä töihin.
Toisaalta meillä on kaksi tyttöä, joten se amiksen metallilinja on ehkä aika kaukaa haettu ajatus, mutta jos nyt mietitään vaihtoehtona vaikka verhoilijalinjaa...
Mieluummin kunon töihin kuin ei töihin ollenkaan. Ja paljon mieluummin näkisin lapseni haaveilemassa kunnon " amisammatista" kuin esim. tv-chatin juontajan hommista...
t: 2 x akateemiset vanhemmat
Toivoisin akateemista uraa. Jos sen jälkeen haluaa suuntautua muualle, siitä vain. Mutta akateeminen takataskussa.
ei hävettäisi, koska amiksen jälkeenkin voi mennä yliopistoon...
Eikös tuo ole ristiriitaista? Tuohan tarkoittaa juuri sitä, ettei tosiasiallisesti hyväksy lapsen koulutussuunnitelmia, vaan yliopisto pitäisi kuitenkin käydä. Tietenkään ei haittaa, vaikka lukion korvaisi ammattikoululla, kunhan lopulta hankkii itselleen korkeakoulu- tai yliopistotutkinnon.
mutta, jos lapsen keskiarvo olisi lähellä kasia, ja hänellä ei olisi ollut mitään ihmeempiä vaikeuksia koulussa, yrittäisin nätisti painostaa häntä käymään lukion ensin. Yleissivistys jää todella kevyeksi, jos lukio jää käymättä. Lisäksi olisin vähän huolissani miten lapsi jaksaa tehdä raskasta fyysistä työtä, tokihan myöhemmin voi opiskella lisää, jos huvittaa, mutta se on aina hankalampaa mitä vanhempi on.
Oikeasti en usko, että kumpikaan meidän lapsista valitsisi käytännön ammattia, ovat alle kouluikäisinäkin kinnostuneita lähinnä kirjoista ja tietokoneesta.