Mihin laittaa vähän alle 5 vuotias lapsi synnytyksen ajaksi?
Suku on tosi kaukana, eikä siis ainakaan sukulaisten/isovanhempien apua voi pyytää. Ja sellaisia luottoystäviä ei ole, joiden huomaan voisin lapseni luovuttaa siksi aikaa.
Onko mahdollista laittaa lapsi vuorohoitoon siksi aikaa?
Vai onko minun tosiaan pakko mennä yksin orpona synnyttämään? Kuka pitää huolen asioistani?
Pelottaa ajatus siitä, että olen yksin siellä.
Kommentit (38)
Sairaalaan ei vanhempia sisarruksia voi ottaa eikä kunta kylläkään järjestä vuorotarhapaikkaa niin hoitaja on silloin itse palkattava tai hoidettava muuten eikä ihmetellä et mitä ko en halua itse synnyttää, olen orpona yksin siellä.
Miehen otankin mukaan jos mahdollista mutta olen valmistautunut myös siihen että menen yksin synnärille. Lähinnä vaan ihmettelin ketjun suhtautumista miehen mukana oloon
Olen synnyttänyt yksin kaikki lapseni, koska en halunnut miestä mukaan, vaikka hän lasteni isä onkin. Ajattelin myös, että alan itse valittajaksi ja vaikertajaksi, jos mies on mukana enkä silloin pysty täysillä heittäytymään mukaan synnytykseen. Yksin siellä selviää oikein mainiosti, tai tietenkin siis kätilön avustuksella. Katkeruudesta ja vihamielisyydestä ei ole kyse, vaan puhtaasta ihmettelystä.
Ei voi sitä, ei voi tätä, se ja tää on allerginen ja ilokaasukin tökkii ja ystäviä ei löydy, eikä douliakaan ole. Ja vali ja vali. Ja vali ja vali.
Siis haloo, kyllä nyt jumankauta yhden viisivuotiaan saa hoidettua! Ymmärtäisin jos siellä kotona oli kahdeksan vanhempaa lasta, joista reilu puolet vammaisia jne.
Mutta oikeesti - miten avuton voi nainen olla? Siellä on yksi viisivuotias.
toisille miehen tuki on tärkeää ja toisille taas ei, Ap:lle kuitenkin ilmeisesti on, joten toivottavasti asiat menevät hänen kohdallaan niin että hoitaja löytyy ja mies pääsee mukaan
jotain kun ehdottaa tulee selityksii miksei. Mulla 8 lapsi syntyi sektiolla ja eka kerta kun sain miehen mukaan ja mä sain luottoystävist ringin joka sopis keskenään kuka vahtii millonki mun lapsii jotka oli koton.
Vierailija:
jotain kun ehdottaa tulee selityksii miksei. Mulla 8 lapsi syntyi sektiolla ja eka kerta kun sain miehen mukaan ja mä sain luottoystävist ringin joka sopis keskenään kuka vahtii millonki mun lapsii jotka oli koton.
Kuka pitää huolen asioistani - sinä tai miehesi.
vaan äiti joka laittoi asiat niin että mies oli pitämässä kädestä kiiinni. Jos miehen haluaa mukaan tuekseen synnytykseen niin asiat pitää järjestää niin eikä vaan valittaa siitä ettei sekään onnistu. Mitä jos ap veisi lapsen/t vanhemmilleen kun vanhemmat ei teille voi tulla.
annettaisiin vaihtoehdot äitinä, että
a) synnytä yksin tai
b) laita alle kouluikäinen vieraan ihmisen hoiviin,
niin valitsisin a:n. Olen synnyttänytkin yksin, mies oli ulkomaankomennuksella silloin. Lasta en voisi tuntemattomalle jättää, äitinä lapsen turvallisuus on minulle tärkeintä.
MLL:n hoitaja voi käydä pari kertaa tutustumassa lapseen jo ennen synnytystä. Eläkeikäinen paras, koska nuoremmat ei välttämättä lyhyellä varoitusajalla pääse. Löytyisikö lapsen tarha- tai kerhokavereiden vanhemmista joku? tai naapureista? Tai miehen työkavereista? Loppuraskaudesta tästä asiasta tekee helposti elämää suuremman vaikka normaalisti se ei olisi ongelma ollenkaan. Ne on ne hoivahormonit!
jos tuntuu ettette osaa/pysty hoitoa järkkäämään. Aikuiset ihmiset...toivottavasti. Ja kysele täällä tommosia lisää, me osataan ratkoa kaikki teidän perheen ongelmat, hoidosta lähtien.
joka pitää asioistasi huolta? Oletko holhouksen alainen?
Vai mikä siinä " yksin" synnyttämisessä on niin kamalaa? Et sentään ehdota että otat lapsen mukaan kuten yks tuttava joka aikoo ottaa vuoden ikäisen mukaansa synnärille " kun ei voi mennä sinne yksin" .
Siellä on ammatti-ihminen paikalla, mahdollisesti opiskelija jos sallit hänen olla mukana.
Ja ihan tosissaan: jos ei ole luottokaveria, ei sukulaisia, ei ketään kelle lasta jättää niin eikös se ole isän tehtävä sitä lasta hoitaa?? Synnytys hoituu ilman miestäkin, lapsi ei pärjää yksin kotona. Ja tuskin vuorohoitoon voit häntä viedä tuosta vaan.
hoitoon. Hoitopaikka ei taivaasta tipu, se pitäää itse järkätä. Nyt hopi hopi ihmisiin tutustumaan.
Soitin kunnan kotipalveluun ja kysyin miten toimin kun sukulaiset ovat sadan kilometrin päässä jos synnytys tulee öiseen aikaan tai päivällä silloin kun en saa ketään apuun katsomaan kaksivuotiasta lastani.
Kerrottiin että paikkakunnalla on lastenkoti jonne tällaisissa tapauksissa voi lapsen viedä ja annettiin numero että kertoisin asian heille.
Soitin lastenkotiin ja sanoin että olen yh ja synnytän pian ja on isompi sisarus ja lapsi tulee ehkä tarvitsemaan tilapäistä hoitoa kun menen synnyttämään.
Synnytys alkoi illalla klo 23 ja heti napakoilla suppareilla ja tiesin että on tosi kyseessä. Pakkasin lapsen tavarat ja omat tilasin taksin vein lapsen lastenkotiin ja kannoin nukkuvan tyttöni kovilla kivuilla taksiin ja taksista hoitoon. Tyttö ei edes herännyt ja laitoin pinnasänkyyn nukkumaan.
Olin soittanut siskolleni kotoa lähtiessäni ja hän lähti ajamaan synnärille ja ehti paikalle puolitoista tuntia ennen lapsen syntymää vähän yli kahdelta yöllä. Sisko meni aamuyöksi meille nukkumaan ja meni hakemaan tyttäreni klo 8 ja tuli hänen kanssaan sairaalaan katsomaan meitä.
Sisko oli sen päivän tyttäreni kanssa ja yöksi tuli kodinhoitaja ja kaksi kodinhoitajaa vuorotteli meillä siihen saakka kunnes kotiudumme ja lisäksi kodinhoitaja kävi tyttäreni kanssa päivittäin katsomassa meitä sairaalassa.
Kodinhoitaja oli luvattu sairaalassaoloajaksi jo aiemmin kun olin yhteydessä kotipalveluun
Joskus on pakko turvautua tuntemattomien apuun ja uskoin että asiat hoituu.
Olisiko sinulle apua ja vinkkiä tästä kertomuksestani.
Kaupunki varmaan maksaa ap:lle kodinhoitajia kotiin tai lastenkoti ottaa lapsen hoitoon ihan vaan koska aikuinen nainen tarvii miehen hoitamaan häntä enemmin kuin lastaan.
Mikä ihmeen ongelma on löytää yhdelle isolle lapselle vahti siksi aikaa???