Mielenterveysongelmat vs. normaalius

Mutta koetan kertoa mitä ongelmia tästä on seurannut mulle työelämässä. Kun istun työpöytäni ääreen, en saa mitään aikaan. Parhaiten pääset fiiliksiin, kun kuvittelet, että SINUN täytyisi ryhtyä huomenna kampanjoimaan Suomen presidentiksi. Mitä fiiliksiä ajatus sinussa herättää? Tuntuuko siltä ettet halua etkä pysty? Pelkoa, kauhistusta? Ja jos olet ihan ok Suomen presidenttiyden kanssa, kokeile vaikka sitten usan presidentinkampanjan suunnittelua.



Joka aamu joudun myymään itselleni työn tekemisen näistä lähtökohdista ja usein kestää monta tuntia, ennen kuin pääsen yli " en halua en pysty musta ei ole siihen" - vaiheesta.

Pahimpina masennuskausina synkkyys niin kaikennielevää, ettei halua tai jaksamista vuoteesta nousemiseen löytynyt. Käsitys omasta huonommuudesta, itsesyytökset, itsemurha-ajatukset ja jatkuva tyhjyyden tunne ovat osa pitkäaikaista kärsimisen kokemusta. Kun mielihyvä katoaa, katoaa samalla mielekkyys tekemisestä ja jaksamisesta.



Masennuksen ja unettomuuden myötä keskittymiskyky, muisti ja kognitiiviset kyvyt heikkenevät, jolloin työskentely ja opiskelu ei ole tehokasta - jos on ollenkaan mahdollista. Asiat sotkeentuvat moninkertaisesti, kun kirjaston kirjat ovat palauttamatta, laskut maksamatta, lääkkeet ottamatta ja lääkäriaika käyttämättä. Masennus ja etenkin unettomuus tyhmistää.



Lasten kanssa oleminen ei ole sairaana samanlaista kuin terveenä. Lapset käyttäytyvät eri tavoin vanhemman sairastaessa; ovat turvattomia, ahdistuneita, itkuisia ja tarvitsevia. Masentuneelle vanhemmalle jo normaalitilaisten lasten hoitaminen on ylivoimaista välillä, puhumattakaan siis lapsesta, joka tarvitsisi enemmän huomiota, turvaa ja vahvaa aikuista.

- En osaa hallita omia mielialojani: jos ahdistaa, saatan vaarantaa oman henkeni, vaikka samalla tiedänkin jossain taustalla, etten oikeasti tahdo kuolla. Olen vaan liian impulsiivinen, enkä saa itseäni hallintaan.

- Masennuksen keskellä koko maailma hidastuu ja kaikki pienikin tekeminen tuntuu ihan mahdottomalta, vaikka nyt hampaitten harjaaminen tai pukeminen. Sitä on kuin puurossa tai jotain.

- Usein pitkäänkin kerralla jatkuva sisäinen tuska ja tyhjyys, jotka tekevät olosta sietämättömän. Tätä on terveelle vaikeaa kuvailla, mutta ehkä on kertovaa, että läheisen vaikea sairaus ja sen aiheuttama huoli ja suru tuntuvat kamalalla tavalla

helpotukselta

, koska ko. tunteet ovat helpompia ja konkreettisempia.

Muut ihmiset pelottavat ja tulee kaikenlaisia kummia pelkotiloja (jotka eivät ole mitenkään suhteellisia pelon kohteeseen nähden).

Stressinsietokyky on olematon. Ehkä suurin ero onkin se, että en yksinkertaisesti pärjää niitten ihan jokapäiväisten pienten stressitekijöitten kanssa, joita ihan kaikille tulee eteen. Esim. joku virallisen puhelun teko saattaa jännittää tervettäkin ihmistä, mutta mulle jännitys ja pelko voi olla niin suurta, että en yksinkertaisesti kykene tuohon puheluun. Jos saan itseni soittamaan, ääni voi jäädä kurkkuun, enkä pysty puhumaan.

Tuossa nyt vaan osa. Diagnooseja on kyllä.

Vierailija:

Tätä on terveelle vaikeaa kuvailla, mutta ehkä on kertovaa, että läheisen vaikea sairaus ja sen aiheuttama huoli ja suru tuntuvat kamalalla tavalla

helpotukselta

, koska ko. tunteet ovat helpompia ja konkreettisempia.

Minä koin avioeron melkein miellyttävänä kokemuksena, koska sen aiheuttamat surun jne. tunteet olivat niin _normaaleja_ ja tosiaan helpompia kestää kuin se kamala ahdistus.

hakeneet apua?? Oikea apu/terapia ovat välttämättömiä, pelkkä lääkitys ei riitä! Lapset tarvitsevat ainakin yhden luotettavan aikuisen elämäänsä kasvaakseen ns. normaaliksi aikuiseksi.

Monet kuvailemasi jutut ovat niin tuttuja tunteita mulle jo vuosien ajan, mutta en ole saanut mentyä juttelemaan mihinkään. Jotenkin en vain mene, välillä parempia kausia, välillä huonompia ja välillä tosi huonoja. Tämän takia työelämä, opiskelut ja parisuhde kärsinyt aika tavalla.

Masennukseen ja ahdistukseen syön lääkkeitä (Seroxatia tällä hetkellä), mutta en osaa sanoa niitten avusta. Osastokausia on ollut. Varsinainen hoito on psykoterapia, jossa käyn ekaa vuotta tällä hetkellä.



4

mene puhumaan avoimesti , et muuten saa apua! Ongelmat eivät yks yhteen ja diagnoosia ei voi tehdä netin kautta.

Voit paremmin kun haet apua, se ei ole häpeä vaan rikkaus joa myöntää omat ongelmat.

meillä miehellä masennusta ja mielenterveyden ongelmia, jotka vaikuttavat koko perheeseen. Hän on harhainen ja muutoinkin omissa maailmoissaan ja se tietty heijastuu koko perhe-elämään. Meillä on kolme lasta. Yritän olla vahva mutta meidän sosiaaliset suhteet ovat kärsineet, samoin suhteet isovanhempiin, kuitenkin rakastan miestäni ja jaksan uskoa tulevaisuuteen... vaikka miehellä itsetuhoisia ajatuksia...mutta itse olen jo hakenut keskusteluapua. On vain niin sääli et meidän kunnassa itsetuhoiset potilaat käännytetään terveysasemalta kotiin " potemaan" ilman minkäänlaista hoitosuunnitelmaa.

ja hae apua, jos et saa vaaadi sitä tiukasti. Ei auta, että itse saat apua mikä tosi loistavaa että olet hakenut. Mutta tiedäthän että ei lapset voi elää noin sairaan ihmisen kanssa? Menette vaikka yhdessä hakemaan jnt apua, se on lasten etu. Myöhemmin tulee todelliset ongelmat lasten kanssa, ja itsetuhoiset vanhemmat tuhoaa lapsen minä-kuvan täysin. He ottavat esimerkin teistä, minkä luvan haluat itse antaa lapsellesi?

En ole omille vanhemmilleni katkera mistään muusta kuin siitä etteivät he - erityisesti äiti - hakeneet apua masennukseensa ja muihin ongelmiinsa. Se tuhosi sitten minunkin elämäni.