Miten avata keskusteluyhteys miehen kanssa?

Mutta en voi elää niin, että joka ilta päätän unohtaa kaiken entisen ja aloitan jokaisen aamun puhtaalta pöydältä. Metodi toimii aina tovin, mutta tosiasiallinen vaikutus perustuu siihen, että mies on TYYTYVÄINEN kun minä esitän hyväntuulista ja onnellista, mutta se ei vaikuta miehen toimintaan millään tavalla, eli puheyhteys ei avaudu. Mies vain on tyytyväinen siitä, ettei hänen tarvitsekaan muuttaa mitään itsessään eikä yrittää mitään, ei ottaa vastuuta meidän parisuhteesta.



Olen niin monta kertaa ajatellut, että vielä tämän yhden kerran nielen ylepyteni ja aloitan jutustelun mukavasti/painostan miestä puhumaan/otan suihin/flirttailen/pillitän meidän suhteen vikoja, mutten ole saanut aikaiseksi toivottuja vaikutuksia. Mies saattaa hetkeksi yrittää skarpata, yleensä siinä muodossa, että sanoo, mitää luulee minun haluavan kuulla, mikä aina johtaa vaikeuksiin (kun ei kuitenkaan tarkoita mitä sanoo).



Millä miehen saa tajuamaan, että olen tosissani? Ja mitä se tosissaan oleminen tarkoittaa, kun en kuitenkaan ole jättämässä miestäni? Eikö miestä kiinnosta minun, ja todennäköisesti hänenkin hyvinvointi?



Olen valvonut yön surren taas tätä.



-ap

Tutkipa tällaista sivua: avioliitto . hnmky . fi /leirit ja kurssit

ti tällaista www . katajary . fi

Lukekaas John Grayn kirja: Miehet ovat Marssista naiset Venuksesta!

Miehet siinä missä naisetkin ovat yksilöitä ja keskenään erilaisia.

yhteensä 5 miltei 6v yhdessä, yksi lapsi.

yritin ja yritin, mutta tuppisuuta ei avaa mikään, lopulta aloin itsekin sellaiseksi etten edes halunnut kellekään puhua mistään, turhauduin.

kunnes joku " isku" tuli ja tajusin ettei tämä tästä muutu ja näin ei voi jatkua.

olen vielä nuori ja elämää edessä, tuon erakon kanssa pilaan elämäni, pasti sanottu mutta totta.

lähdin.

ja olen onnellinen!!! avoerosta on nyt 4-5kk mutta tuntuu ettei me yhdessä oltu enää vuoteen pariin, asuttiin vaan saman katon alla kun en aiemmin uskaltanut lähteä.

kaikella on nimittäin rajansa...

Jonkun pienen asiankin muuttaminen voi saada miehen reagoimaan siihen.

Eiköhän se mies ainakin vastaa, jos kyselet.

3, ehdotinkin noita miehelle pari kertaa, sen pidemmälle ei päästy. Jos pakotan, miten hyvä lähtökohta se on millekään kartoittamiselle?



Mutta ihan hyvä ehdotus. Yritän ehdottaa vielä uudestaan.



-ap

Milloin ihmiset tällaisessa tilanteessa luovuttavat? Tällä hetkellä tilanne on se, että siedän tätä paskaa suhdetta hyötyjen takia. Välillä kuitenkin elättelen toivetta elvyttää suhde.

selvitä ilman ulpuolista apua,kuulostaa olevan niin pattitilanne.

Jos voisi sanoa miehelle, että voitaisiin sitoutua terapiaan tai mitä se sitten olisikaan tietyksi määräajaksi, vaikka kahdeksi tai kolmeksi kuukaudeksi, niin ehkä onnistuisi.



Jotenkin vain tuntuu, että pitää vielä yrittää ennen tuota terapiaa



-ap

eikä se jutustelu vieläkään helppoa ole.

Minä en jaksanut. Voimia vaan sinulle ap :)

Ainakin meidän seurakunta järjestää viikonloppuleirejä, joissa lapsille on omaa ohjelmaa ja aikuisille omaansa. Siellä sitten voi opetella puhumaan ja purkamaan tuntojaan.



Aikaa menee siis pe-su, ja on sen arvoista, vaikkei parisuhde täysin kriisissä olisikaan. Kannattaa kokeilla.

Olen pähkäillyt jo vuosia, nyt alkaa selkiytyä. Olen ajatellut niin, että mietin nyt ensin mikä se perusongelma on- mikä on syy tyytymättömyyteen sun muuhun. Olen kertonut asiasta miehelleni- siis mistä ongelmat mielestäni kumpuaa. Olen todennut että on asioita joista en voi luopua- ja asioita joita tarvitsen voidakseni hyvin. Jos mieheni ei ole valmis tulemaan vastaan ja laittamaan itseään peliin on asia harvinaisen selvä. Tulevaisuuteni tulee olemaan joko tosi kurjaa tai sitten luovun itselleni hyvin tärkeistä asioista- eli tuhoutuvaa.



Ymmärrän hyvin, mitkä asiat johtuvat mun lapsuudesta sun muuta, mut ei omia tarpeitaan voi silti unohtaa.



Sama juttu pätee tietenkin toisinkinpäin.



Selkeää on mulle esim. se että miehelläni riittää energiaa kaikkeen mahdolliseen paitsi mun tunteille tai meidän yhteisille ongelmille. En aio pilata elämääni elämällä ihmisen kanssa joka ei osaa/jaksa/halua välittää musta- eikä ole kiinnostunut itse tekemään asioille mitään.





JOtain muutosta on ilmassa- tuntuu että hän on masentunut- on kai alkanut tajuta tilanteen- sen sijaan että menee ja tulee vaan mitään miettimättä. Toivon todella että hän alkaa kohdata ongelmia- ehkä tuo ahdistus on siitä hyvä merkki...?

Mäkin taidan piipahtaa tunne väestöliiton sivuille..

Henkinen kantti kestää kun on pakko kestää. Kun vaihtoehto olisi se, että olisi lasten kanssa yksin organisoimassa arkea (käytännössä mahdotonta työni takia) tai olisi ilman lapsia.



Olen ajatellut, että kestän, kun en tällä hetkellä tunne tarvitsevani aikuista rakkautta, lapset riittävät. Jos tulee joku sellainen tilanne, että kaipaisin rakkautta aikuiselta ihmiseltä, seksiä ja yhteistä tekemistä, en varmaan jaksaisi tilannetta ainakaan ilman sivusuhdetta. Rumasti sanottu, mutta realistista.



-ap

Enkä kyllä tiedä itsestänikään. Tai olisin varmaan valmis jos se olisi joku takuutuote, mutta rankalta tuntuisi sitoutua noin pitkäksi aikaa.



15, just eniten pännii tuo, ettei toinen tunnu olevan edes kiinnostunut tekemään asialle mitään. Aikaisemmin (tämä ei siis ole uusi ongelma, vaan ainoastaan kärjistyi viime keväänä) olen yrittänyt vaikka mitä, kirjoittanut kirjeitä ja sähköposteja jne, mutta kun toinen ei koskaan tee mitään aloitetta, alan turhautua ja väsähtää itsekin. Se, ettei toista kiinnosta, on loukkaavaa.



Parisuhdeleiri voisi olla mukava. Me ei kuuluta seurakuntaan, järjestääkö niitä jokin muu taho? Tai pääseekö seurakunnan leirille muutkin? Paljonko ne maksaa?



-ap

on käytännön vuoksi helpoin ratkaisu :( .



Järkyttävää!

ennen ei edes mietitty kuin käytännön näkökulmaa. On elitististä järkyttyä moisesta.

Itse en olisi montaa päivää kauemmin suhteessa,jossa ei olisi rakkautta.

t.18,joka 14 v liitossaan...

Hiljattain synnytin nuorimmaisemme, sairastuin itse vakavasti synnytyksen jälkeen ja kypsyin viimeisten kuukausien aikana eroon. Henkisesti on paljon helpompaa kun ei aikuinen kiukutteleva tuppisuu jäärä ole enää saman katon alla. Hänestä ei ollut missään vaiheessa tukea, ei myöskään käytännön järjestelyissä, koska piti melkein rukoilla, että hän tekisi osansa, eikä kyllä tehnyt silloinkaan.



Eli nyt, kun olen yh, saan kotikunnaltani ammattiapua. Sairautenikin on jo hyvin kurissa lääkityksen ansiosta. Mieli on pirteä, kun ei tarvitse enää väsyttää itseään pahalla mielellä heti aamusta lähtien joka päivä. Saa myös mennä rauhallisin mielin nukkumaan.



En ottaisi enää miestä tähän takaisin, niin hyvin voin tällä hetkellä. Tietty, jos ihme tapahtuu (ja niihin en usko), asumme taas jonain päivänä yhdessä perheenä.



t. 12