Olemmeko pilanneet tyttömme?

vaikeasta temperamentista. Valitettavasti jos hän on tuollainen vielä aikuisenakin, että olettaa kaiken menevän hänen päänsä mukaan, se tulee varmasti tuottamaan vaikeuksia. Tunnen myös tälläisiä aikuisia ja he eivät ole koskaan mihinkään tyytyväisiä, ovat saaneet kaiken, eivätkä pysty tulemaan toimeen kuin kaltaistensa kanssa tai sitten sellaisten kanssa, joilla menee huonommin kuin heillä itsellään. Heistä ei todellisuudessa pidetä kuin siellä missä he saavat olla pomoja. Eli ei missään.

Tytöllä vaan on omanlaisena, vähän vaikeampi persoona. Teette ihan oikein, kun opastatte häntä kuinka toimia. Vanhempana kaikki on kiinni hänestä itsestään. Voi olla hyvää johtaja-ainesta ja menestyä hyvinkin elämässään.

SINÄ itse tytölle tarpeeksi aikaa? Kuunteletko ja teettekö ihan kaksin ikinä mitään? Ehkä onkin enemmän huomion hakua? Meillä sama tilanne ja myönnän suoraan sen että ainakin osittain tytön käytös johtuu siitä

ainoastaan se on erona, että kun joku kaveri on kylässä, niin sitten ei päästäisi millään pois, voisi vaikka 2 viikkoa putkeen leikkiä... Ei pysty yksinään tekemään mitään, ei lukemaan kirjaa tms, aina pitäisi olla se kaveri mukana, ja jos ei ole, niin ihan kamala kiukuttelu. Mutta luonteeltaan muuten ihan samanlainen, välillä olen oikeasti vähän huolissani..

nro5

Käymme tytön kanssa kahdestaan kaupungilla, uimassa, elokuvissa, kirjastossa, kahvilla tms. kerran viikossa. Muutenkin kyselen päivittäin kuulumisia, kouluasioita, kehun häntä jne. Hän ei ole saanut kaikkea mitä on halunnut, ei saanut pienempääkään. Rajat ja rakkautta on mottomme. Sitä mietin että onko pohjana huono itsetunto kun häntä on aina pitänyt neuvoa ja oikaista. Hän ei ole luonnostaan osannut toimia oikein kuten esim. pikkusiskonsa vaan häntä on pitänyt aina neuvoa. Siinä ongelma onkin että hän ei osaa olla kavereitten kanssa luontevasti ystävällinen ja toisinaan on ylikiltti ja esim. jakaa omaisuutensa pois ja yrittää miellyttää kaikin tavoin, ottamalla esim. pellen roolin, arvostelemalla itseään jne. Miten tulisi toimia jos hänellä on vaikea tempperamentti mihin suuntaan itsekin olen kallistumassa koska hän on aina ollut tuollainen?

Ihan lapsen itsensä vuoksi.

tee, tytöllä on tavallista vaikeampi luonne.



Harrastaako tyttö mitään? Yksi, mikä voisi olla hyvä (jos saatte hänet kiinnostumaan) on joku joukkuelaji eli sellainen, missä kukaan ei voita peliä yksinään eikä voi pomottaa tai johtaa peliä yksinään. Näin tyttösi oppisi yhteistyön merkityksen, saisi uusia kavereita ja ehkä nuo sosiaaliset suhteetkin olisivat jatkossa helpompia.

tyttö kehittyisi sosiaalisissa taidoissaan. Hänellä on vähän sellaista esikoisyndroomaa. Yrittää määrätä ja ohjailla pikkuveljeään kotona ja samat konstit ovat käytössä myös kaverisuhteissa.



Hänellä on nyt yksi yhtä kovapäinen ystävä, joka ei kyllästy leikkeihin hänen kanssaan. Muuten yritän aina etukäteen kertoa tytölleni, että miten hänen tulisi käyttäytyä esim kerhossa, kun tulee uusia tilanteita. Hän käy kerhosssa kaksi kertaa viikossa.



Hän onkin nyt hieman suositumpi kaverina kuin ennen. Ottaa uudet kerholaiset mukaan leikkiin, vaikkakin pyrkii johtamaan heitä. Yksi arka tyttö turvautuu úsein tyttööni. Onneksi tyttö ei ole kiusannut ketään, vaikka muuten kyllä opittavaa riittää sosiaalisissa suhteissa.



Tytössäni on paljon samaa kuin minussa nuorempana. Minä esim epäilin rakastavatko vanhempani minua ollenkaan ja olin temperamentiltani varmasti kovin raskas omille vanhemmilleni. Vielä tyttö ei ole epäillyt rakkauttani, mutta en yhtään ihmettelisi etteikö sekin päivä vielä tule. Tämä tyttö tarvitsee välillä voimakkaitakin tapoja osoittaa, että hän on rakas ja tärkeä.

ja että muut vanhemmat painivat samojen ongelmien kanssa. Syyttelen usein itseäni huonoksi kasvattajaksi ja yritän kysellä muilta miten muut ovat kasvattaneet omistaan niin hyväkäytöksisiä lapsia. Vaikka miellyttävä luonne taitaa olla synnynnäinen. Onneksi meilläkin pikkusiskot ovat sellaisia, tai kyse saattaa olla siitä ettäkin että he ovat kaksosina vauvasta asti tottuneet toimimaan tiiminä ja saaneet sosiaalista harjoitusta. AP

ne suosituimmat tytöt ovat juuri niitä pahimpia komentelijoita ja äyskijöitä, joita muut tytöt sitten hännystelevät ja myötäilevät. Ja itse muistan myös omista kouluajoistani, että ne suositut tytöt eivät todellakaan olleet objektiivisesti ottaen niitä mukavimpia vaan itse asiassa aika pahoja pomottelijoita. Olen siis olettanut tämän olevan joku universaali ilmiö.

joku sosiaalisen käyttäytymisen leikkikerho olis hyvä juttu.



terveoisin yksi jonka poika oppi siellä paljon

Jos kuitenkin osaa sitten halutessaan leikkiä muiden kanssa. Minulla on ihan samanlainen poika, ollut voimakas luonne aina, kaikki uhmaiät ja nyt murrosikä on todella hankalaa aikaa meille muille. Samoin minun pojallani ei ole sellaista bestistä ollut kuin pikkupoikana, vaikka muuten kulkee suuressa poikaporukassa ja tulee kyllä loistavasti toimeen joukkuekavereiden kanssa.



Tuo joukkueeseen kuuluminen onkin ollut kullanarvoinen asia, vaikka poika edelleen on välistä tulta ja tappuraa on hän oppinut paljon ryhmätaitoja toisten huomioimista tuolla urheilun piirissä ja monesti huonona päivänä pahin terä kiukusta jää sinne pelikentälle.



me olemme kolmekin kertaa käyttäneet poikaa perheneuvolassa, ensin noin 5 vuotiaana kun hänellä oli vaikeuksia hallita kiukunpuuskiaan ja talosta hajosi milloin mitäkin. Sitten toisen kerran kävimme kun oli kolmannella ja opettaja vaihtui ja häntä ärsytti poikani vastaansanominen ja nyt kävimme kun aloitti kahdeksannen luokan ja taas uuden opettajan pyynnöstä, nyt oppimisvaikeuksien vuoksi. mutta aina sama juttu, psykologi ei huomaa pojassa mitään oleellista vikaa. sanoi itsekin että poika on voimakas ja hyvin tempperamenttinen luonne, mutta sitä ei tule ajatella pelkästään huonona asiana, kun pojalla kuitenkin on myös niitä sosiaalisia taitoja. Sitä oli yrittänyt pojalle sanoa, etteikö opettelisi vähän kouluttamaan luonnettaan jos tuntuu, että opettaja tai ottaa päähään eli että istuisi alas ja laskisi kymmeneen. Minua harmittaa tuo koulumenestys, kun poika halutessaan on hyvä koulussa, mutta uhallakaan viitsi koska opettaja olisi siitä mielissään.



on pojassa paljon hyvääkin, hän on hyvin itsenäinen eli huolehtii kyllä koulu asiat ja muut jotka hänelle on velvollisuudeksi annettu ja pitää suunnattomasti pikkusiskosta ja pikkuveljestä jotka ovat häntä yli 10 vuotta nuorempia, ulkoilee ja leikittää ihan pyytämättäkin. laittaa ruokaa usein ja jopa siivoilee joskus pyytämättäkin. mutta sitten tulee taas jokin asia joka saa hänet kiehumaan. on onneksi jo oppinut paljon kiukun hallinnasta eikä enää naaman edessä raivoa vaan menee ulos tai omaan huoneeseen kokoamaan itsensä.

Niin se taitaa olla yhä aikuisten maailmassakin, vai mitä?;)

ja ei ole kyllä suosittu, tuntuu, että tytöt jotenkin jopa pelkäävät häntä, eivätkä siksi halua leikkiä hänen kanssaan. Poikien kanssa enemmän leikkiikin. Pohjimmiltaan on tosi kiltti ja herttainen, mutta ymmärrän kyllä, että jotkut vieraat ihmiset saavat hänestä varmasti jonkun kauhukakaran mielikuvan :(. Hän itsekin aina sanoo, että nyt muutun kiltiksi, mutta sitten kuitenkin kohtelee aina kavereitaan tosi huonosti: tönii, syyttää ilman syytä (vaikka itse tönäissyt, niin väittää että toinen tönii), suuttuu tosi pienestä, pakko olla aina ensimmäinen kaikessa... Minäkin olen toitottanut, että kohta hänellä ei ole enää yhtään kaveria, kun kohtelee kavereitaan niin huonosti, ja varmaan näin kohta onkin. Ja varmaan kohta näistä minun sanomisistani hänen itsetuntonsa on nollassa :(. Mutta mitä sit voi tehdä?

Tuolla luonteella varustetuista saattaa tosiaan tulla erittäin hyviä johtajia varsinkin, jos saavat pienestä pitäen harjoitella yrityksen ja erehdyksen menetelmällä suuremmissa joukoissa toimimista esimerkiksi juuri siellä urheilujoukkueessa. Siinä on sekin hyvä puoli, että ovat aikuisen valvovan silmän alla, mikä vähentää ylilyöntejä puolin ja toisin.

lasten kanssa. Eli tarhassa muodostui 3 tytön porukka, joista kaikki halusivat olla leikissä opettajana/kaupankassana tms. " tähtiroolissa" . Jostakin kumman syystä osasivat ilmeisesti vuorotella niin, että kaikki " pikkunarsistit" saivat oman osuutensa ja kaveruus oli luja. Nimittäin kummastelin asiaa, koska olisin kuvitellut, ettei varsinkaan 3 samanlaista määräilijää pärjäisi keskenään.

Muuton takia tyttäreni joutui vaihtamaan tarhaa ja nytkin näyttää parhaiten viihtyvän johtajaluonteisen tytön kanssa. Ovat nyt 6-vuotiaita. Olisiko mitenkään mahdollista ap:n tyttären löytää samanhenkisiä kavereita? Tietysti vanhempien asiaan puuttuminen on sitä vaikeampaa, mitä isompi lapsi kyseessä. Varmasti tuntuu sekä ap:sta että lapsesta tosi pahalta varsinkin tuo, että kukaan ei tule oma-aloitteisesti pyytämään mukaan.

Se, miten analysoit tilannettanne ja miten olet lastasi kohdellut kuulostaa oikein hyvältä ja oikealta.



Mutta tosiasia on, että lapset ovat sosiaalisissa kyvyissään ja tavoissaan kaikki yksilöitä.



Suosittelen ensin alkuun lukemaan lasten luonne-eroista, esim. Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjan Temperamentti ja koulumenestys. Osa lapsista on syntyjään helposti ärtyviä ja reagoivia ja heidän kasvattamisensa vaatii hiukan eri otteen ja lähestymistavan.



Äärimmillään sosiaaliset kyvyt voivat olla hyvinkin vajavaiset, esim. autismin kirjoon kuuluvissa neurologisissa ongelmissa. En nyt sano lastasi autistiseksi, tietenkään - mutta esim. aspergerin syndrooman piirteet ovat varsinkin tytöillä hyvin alidiagnosoituja.



Joten sosiaalisten taitojen saralla riittää kirjoa laidasta laitaan. On hienoa, että mietit lapsesi tilannetta ja keinoja auttaa häntä.

sitten onneksi toinen lapsi tuli ja havaittiin, että hän on ns. normaalimpi. eli luonnekysymys taitaa olla.

En valitettavasti tiedä miten kyseistä temperamenttia tulisi käsitellä.