sinä jonka lapsi meni 1-1,5vuotiaana hoitoon,

Alle 2-v on vielä niin pieni ja loppupeleissä se olisi ollut vaan hetki elämästä.

Jos ajattellen lapsen kannalta, niin hän olisi varmasti valinnut kotihoidon. Tosin olen osa-aikatyössä, niin hoitopäiviä tulee 8-12/kk ja nekin lyhyitä.

jos ei olisi ollut rahasta kiinni.



Mutta ihan hyvin se sujui noinkin.

Lyhyet hoitopäivät lapselle ja vanhemmille jotain muuta pelkän kotonaolon lisäksi toimii. Ja jäähän tuossa vielä vähän enemmän rahaa taskuun mitä muuten jäisi, mahdollisuus matkustaa mummolaan useammin jne. Minusta kuitenkin tärkeää että lapsilla syntyy suhteet kauempana asuviin sukulaisiin.

jos ei taloudellisesti pakko.

lapsi kyllä viihtyi, ja kaipasi pitkään kavereitaan sen jälkeen kun lopetti hoidossa. minä kärsin tilanteesta tosi paljon.



lapsi jäi uudestaan kotiin siis 1v8kk ikäisenä ja kotona pysyy kunnes on 4 tai 5, eli kunnes pienempi lapsi on 2 tai 3. alle 2 vuotiasta en enää vie hoitoon.

Meillä toinen lapsi oli 11 kk kun alotti hoidossa. Ihan tietonen valinta, ymmärrän että lapsi on lapsi vaan hetken ja kun kasvaa niin kasvaa.. Ei jaksa syyllistää itseään. Meidän talossa on mottona että eletään tätä päivää ja tehdään tästä päivästä hyvä.



Eikä ole ollut ongelmia hoidossa lapsella, jos lapsi ei haluaisi sinne mennä niin asia olisi eri, mutta lapsen tahdissa koitetaan sinne mennä.

Esikoinen meni hoitoon 1v1kk vanhana. Rahasta ei niinkään ollut kyse vaan ainakin 1,5v asti olisin kyllä voinut olla kotona. Ei suuresti hoidosta kärsinyt kyllä musta. Jotkut asiat olisi olleet kotona paremmin ja joidenkin puolesta oli hyvä olla hoidossa. Jos jotain muuttaisin niin hoidon aloitusta 3 kuukautta (liikkuminen parempaa). Tein kuitenkin lyhennettyä työaikaa ja hoitopäivät olivat 5-7 h ja joitain vapaapäiviä.



Toisen, nyt vauvan, on tarkoitus mennä hoitoon vajaa 1,5v:nä eli juurikin hiukan vanhempana. Ja toivottavasti lyhyet hoitopäivät järjestyvät.

Onneksi kaikki meni hyvin, kun lapsi pääsi todella hyvälle perhepäivähoitajalle. Huomasin, etten ole kotona viihtyvää tyyppiä. Asunto oli aina kaaoksessa, en jaksanut laittaa ruokaa joka päivä (vaan söimme eineksiä) ja seinät alkoivat kaatua päälle. Osittainen työpäiväni (6h) oli mielenterveydelleni hyväksi. Jaksoin olla sen loput 18h hyvä äiti, kun kävin levähtämässä töissä. En siis kadu tippaakaan. Korkeintaan kadun sitä, että olen niin huono ihminen, ettei minusta ollut ympärivuorokautiseksi kotiäidiksi.

Olisi ollut ihanaa jäädä kyllä kotiin jälkikäteen ajateltuna, kun työvuosia on jäljellä 35 ja takana 8. Olisi voinut vähän antaa aikaa itselleen ja lapselleen, mutta toisaalta rahat ei olisi varmaan riittäneet. Tosin ei edes laskettu silloin. Nyt jos tulisi toinen, niin olisin kotona 1,5 vuotta.

Minulla oli ihana vuosi lapsen kanssa kaksin kotona, toivuin jonkinasteisesta masennuksesta. Mutta siinä vaiheessa olin kyllä innoissani aloittamassa opintoja, todella kaipasin kodin ulkopuolista elämää.



Tietysti sitä kodin ulkopuolista elämää voi olla yh:illakin vaikka lapsen kanssa kotona olisikin. Mutta minulle opintojen aloitus oli pakko, ja myös ehdottomasti halusin sitä. Se toi minulle haastetta ja tuntui, että pääsen toteuttamaan itseäni, niin kliseistä kuin se onkin.



Äitiys on minulle hirmuisen tärkeää, mutta se ei ole elämän koko sisältö. Ekan vuoden olin melkein sairaalloisen kiinni lapsessani. Hän oli näköeitäisyydellä muutamaa tuntia lukuunottamatta koko ajan. Ja olin lapsen kanssa kahden. Olen todella kiitollinen tuosta vuodesta, ja tietty olo oli vähän haikeakin kun vein lapsen hoitoon. Mutta mielestäni oli ehdottoman oikea ratkaisu.

meinasi kotona kaatua seinät päälle. Oli ihanaa mennä töihin lepäämään ja tulla sitten virkeänä kotiin. Tei osittaista työtä 4 päivää viikossa.