!!!
21 puhuu asiaa, kyllä huomaa, että hän on vartija.
Itsellänikin on vartijan ammattitutkinto suoritettuna, vaikka en olekaan vartijan hommissa koskaan ollut.
Tosiaan, 99% porttien hälytyksistä on "vääriä", eli syynä on esim. kirjastokortti. Portin hälytys ei oikeuta kiinniottoon, ei vartijan eikä varsinkaan myyjän toimesta. Jos hälytyksen aiheuttanut henkilö ei halua jäädä paikalle odottamaan, häntä ei voi pidätellä tai syyllistyy vapaudenriistoon. Toki myyjä voi pyytää henkilöä odottamaan vartijan paikalle tuloa, mutta ei siis ole pakko totella. Vartija tai myyjä ei saa kopeloida asiakasta, vaatia riisuutumaan tai edes tutkia laukkua. Ainoastaan poliisi voi tämän tehdä, mutta silloinkin tarvitaan vahvempia perusteita kuin turvaportin hälytys.
Turvaporttien hyöty perustuu vain ja ainoastaan niiden ennaltaehkäisevään vaikutukseen.
Tuntekaa ihmiset paremmin oikeutenne!
Väärän hälytyksen sattuessa ei kaupan tarvitse antaa mitään hyvitystä, mutta kyllä melkeinpä joka paikassa tarjotaan kahvilipukkeita tms.
Yleensä kun väärä hälytys sattuu, sivistynyt henkilö kyllä jää myyjän tai vartijan kanssa selvittämään asian. Tosin joskus saattaa olla, että ei oikeasti ole aikaa jäädä setvimään asiaa. Itsellä kerran kävi niin, että menin yhen tyypin kanssa samaan aikaan ulos porteista ja hälytys pärähti soimaan. Mulla oli kärttyisä vauva kantorepussa, olin just menossa etsimään paikkaa, missä voisin imettää. No vartija juoksi mun perään ja oli TOSI töykeä, sanat meni jotenkin näin: "Alas laputtaa tonne takahuoneeseen vai haluutko että soitetaan poliisi paikalle?" Johon minä äimistyneenä vartijan tökeryydestä tokaisin, että laputahan poika takaisin vartijakurssille ja koita tällä kertaa oppia vähän enemmän asiakaspalvelusta ja vartijan oikeuksista. Sitten mä lähdin, ihme kyllä vartija ei estellyt. :)
ja tää viesti oli tarkoitettu tohon myymälöiden turvaportti keskusteluun... :D