Kauko-ohjattava ulkokäyttöön 4-vuotiaalle?
4-vuotiaamme on katsellut ihaillen naapurin 10-vuotiasta ajelemassa pihalla kauko-ohjattavalla autolla ja oli tietysti ilmoittanut mummulleen haluavansa samanlaisen joululahjaksi. Mummu kertoi minulle ihan tohkeissaan haluavansa sellaisen pojalle ostaa, mutta miehen kanssa juteltuamme pyysimme olemaan ostamatta.
Syyt:
-talvella sillä ei voi ulkona ajella, mikä on pienelle sietämätöntä
-sisäkäyttöön sellainen on liian iso, joka on vanhemmille ja vauvalle sietämätöntä
-mummun näkemys kunnon kauko-ohjattavasta lienee hieman eri kuin mieheni (tätä perustelua ei toki mainittu) --> jolloin...
-4-vuotiaan käytössä vehje hajoaa helposti, mikä on sietämätöntä isille, jonka oletetaan pystyvän korjaamaan kaikki
Menikö oikein? Mummu ei tuntunut olevan suuresti pahoillaan, mutta saattoi ottaa kuitenkin nokkiinsa, kun tämä nyt ei ollut ensimmäinen kerta, kun "kielsimme" ostamasta jotain (tyyliin mönkijää)...
Minusta tuo oli viisas päätös. Lapsella on vielä vuosikausia aikaa saada oma kauko-ohjattava.