Vehnis!!!
No niin, jos täälläl höpistäisiin enemmän näitä hoito- ym. juttuja, jookosta? :)
Hienoa että teillä asia etenee ja saitte lyhyen kaavan! Toivotaan vielä, että se pirun munasarja ei aiheuttaisi mitään ongelmia, olisi todellakin jo epäreilua sekin!!! Miten ihmeessä se nyt yhtäkkiä on sinne taakse kiertynyt?
Niin onko se Väestöliiton lääkäri siis sama joka siellä H-linnassa teitä hoisi? Mä katsos kävin kärppänä katsomassa, että onko joku Treen klinikan lääkäreistä siellä listoilla (jotta tunnistaisin) mutta ei ollut... :)
Musta se on kyllä jotenkin kumma, että se vaikuttaa asiakkaan/potilaan kohteluun, että onko julkisella vai yksityisellä... Yhtä arkoja asioita nämä ovat joka tapauksessa ihmiselle aina ja siellä julkisellakin heille ihan kohtis palkkaa maksetaan kai. Mutta noin se taitaa mennä, valitettavasti! Mä oon ite vaan jotenkin niin untuvikko kai sitten vielä (oon siis sosiaalialalla töissä) että ajattelen, että ihmisten parissa työskenneltäessä siinä pitää motiivit olla jossain ihan muualla kuin rahassa... Kyllä sen työmotivaation siis pitäisi mun mielestä lähteä auttamishalusta ja välittämisestä, ei rahasta! Ne raha-alat on sitten aivan toisaalla...
Meillä oli muuten ivf:n suunnittelukäynti n. 10-15 minuutissa ohi silloin, mikä hämmästytti kyllä silloin meikäläistä! Muistan, että käskettiin varata aikaa n. tunti ja sitten se olikin pikaultralla ja parilla reseptin kirjoittamisella ohi! Ihan pihalla olin kun huoneesta poistuttiin, mutta onnellinen, sen muistan vielä! :) Ai niin, olihan siinä sitten vielä päälle se hoitajan aika, kun neuvoi miten Puregonia pistetään...
Tuosta vastoinkäymisistä vielä... Eikö olekin kumma, miten sitä paskaa tuntuu riittävän omalle kohdalle aina lisää ja lisää vaan?! Aina kun sitä ajattelee, että nyt ei voi enää mikään mennä pieleen, että nyt on kyllä jo tarpeeksi kärsitty, niin sieltä se uusi lantakuorma kaadetaan niskaan! Mikä on kyllä niin väärin!!! Ja jälleen kerran mulla on sellainen olo, että nyt on kyllä jo tarpeeksi kärsitty, enää ei mulle voida " antaa" mitään pahaa, mutta saa nähdä...
Täällä voidaan jo ihan hyvin... Jotenkin kummasti se elämä vaan voittaa - vaikka en sitä uskonutkaan! Mutta jossain se raja toki on, että enää en halua kokea mitään vastoinkäymisiä, kiitos! Uusia askeleita otetaan pikkuhiljaa... Mukavaa on ollut huomata, miten Pienestä on tosiaan muodostunut mun mielessä äärimmäisen kaunis muisto, sitä on ihana ajatella! Mutta vaikeaa tekee se, että tosiaan jatkuvasti lasken ja mietin, että missä vaiheessa raskautta nyt olisin... Se ahdistaa kyllä ja tekee mielen surulliseksi... Tänään olisi siis jo 18+2... :( ja puoliväli häämöttäisi, tuntisin liikeet, ehkä jo mieskin tuntisi ne jne. Surullista... Mutta ei voi mitään, asia ei siitä miksikään muutu - eikös näin meille tämän kokeneille sanota kun yritetään " kannustaa" ?! ;) Pientä ivaa peliin oli pakko laittaa, kun noin aloin synkistelemään! ;)
Mutta kirjoittelehan taas kuulumisiasi!
Kommentit (9)
Sori, kun kesti. Mutta aina ei jaksa kirjoitella.. Olen kyllä lukenut sinun kirjoituksesi jo heti kun se ilmestyi ;o)
No niin, pitkästä aikaa.
Olin eilen follikkeliultrassa. Lääkäri, Tampereen Väestöliiton Eero Varila on aivan mieletön! Hän on ymmärrettävä, rauhallinen ja erittäin asiantunteva. Olen todella kiitollinen, että pääsin hänen hoitoonsa. Hän lupasi nyt hoitaa minua koko matkan.
No, kun minusta on kyse, niin munasarjani olivat reagoineet stimulaatioon täysin odottamattomalla tavalla edellisiin hoitoihin verrattuna. Näkyvillä oli kaksi tosi kookasta 16 ja 18mm follikkelia ja 5-7 pientä, joista pienin oli vasta 6mm. Eli vaihteluväli on valtava. On pieni riski, että suuremmat follikkelit puhkeavat ja ¿vievät pienemmät mukanaan¿, jolloin ei päästä punktioon.... Tosi hienoa...
Mutta lääkärillä oli ehdottaa lääke, joka voisi auttaa tässä tilanteessa. Se on kuulemma aika uusi, mutta tulokset ovat olleet hyviä. Eli tästä päivästä lähtien pistän itseni kolme piikkiä (jipii.....). Sain uutta lääkettä, jonka pitäis stimuloida noita pienempiä follikkeleja. Tämä lääkehän ei tietenkään ole Kela-korvattava ja maksaa 50¿/piikki ja nyt ainakin kaksi päivää pitää sitä käyttää. Näissä hoidoissahan mitään ei voida luvata, senhän me kaikki tiedämme.
Maanantaina on uusi ultra ja jos asiat ovat menneet suunnitelmien mukaan, melko varmasti keskiviikkona punktio.
Ai niin, jotain hyvääkin: vasen munasarjani oli palautunut paikoilleen ja oli itse asiassa erittäin helposti punkteerattavassa paikassa! Kyllä positiiviset uutiset ovat tervetulleita.
Lääkärivastaanoton jälkeen hoitaja neuvoi todella tarkkaan ja kärsivällisesti, miten uusi lääke pistetään. Siinä kun pitää sekoitaa kuiva-aine ja neste, kuten Pregnylissä. Ja Pregnylin olen käynyt aina laitattamassa terveyskeskuksessa... mutta nyt uskon osaavani itsekin ;o)
Toissapäivänä tuli suru puseroon, kun katsottiin Kotikatua pitkästä aikaa. Siinä oli hautajaiset. Ja minulle tuli meidän pikku-Enkeli mieleen... ja aloin itkemään. Mieheni pyysi minut kainaloon ja hetken päästä hänkin itki.... Oli tosi tärkeää, että lohdutimme sylikkäin toinen toisiamme. Ja minulle oli tärkeää nähdä hänenkin surunsa. Jotenkin vain ¿helpotti¿, että hänkin suree. Hullua?! En osaa selittää, mutta uskon keskenmenon kokeneiden ymmärtävän, mitä tarkoitan.
Tiedän ja ymmärrän todella tuon väsymyksen ainaiseen odotteluun ja muiden plussiin. Mustakin tuntuu, että elämä pyörii vain hoitojen ja kierron ja sitten ultrien ja punktioiden varassa ja mukaan. Siksipä olenkin alkanut valmistatutua siihen, että jos tästä IVF-hoidosta ei tulosta tule, aion luovuttaa... Haluan elämäni takaisin. En jaksa tätä enää enempää. En jaksa noita vaikeita päätöksiä, odottamisen eri vaiheita, sivuvaikutuksia (olen taas aika raivopää...). Minä olen tullut siihen johtopäätökseen, että en kykene jaksamaan mitä vain " vauvan vuoksi" . En vain jaksa.. Enkä enää onneksi, terapian avulla, koe siitä syyllisyyttä. Mutta katsotaan nyt tämä vaihe loppuun. Toisaalta kokemus yksityiseltä on ollut tähän asti niin positiivinen, että ehkä mieli muuttuu ja vielä yhteen yritykseen tarvittaessa lähdetään. En tiedä.
Me menimme yksityiselle juuri tuon julkisen puolen irtisanomisuhan vuoksi. En kerta kaikkiaan olisi jaksanut enää sitäkin epävarmuutta. Mutta ymmärrän, että kaikilla ei ole mahdollisuutta siirtyä yksityiselle puolelle. Kyllä meilläkin senttiä venytetään ja lasketaan aika tarkkaan joka euro. Mutta onneksi meillä on mahdollisuus tähän kaikesta huolimatta.
Kirjoittele tänne kun jaksat ja huvittaa ja muista, että saa " antaa omien tuntojen tulla" . Siksihän tämä palsta on ja se on todella tärkeetä!
Vehnis
Aina muka vaan niin kiire ettei ehdi naputtelemaan! Mutta lukemassa käyn minäkin lähes päivittäin! :)
Mikäs siellä on tilanne??? Tässähän on ehtinyt aikaa vierähtää jo niin, että teilläkin on varmaan jo otettu askeleita lähemmäs sitä plussaa - ainakin toivon niin! Eli siis, pääsittekö punktioon ja mikä oli saalis??? Sittenhän teillä on jo siirtokin tehty jos kaikki on mennyt hyvin... Tulehan nyt kertomaan etten täällä arvaile vaan! ;)
Sä oot kyllä tehnyt suuren päätöksen, hoitojen suhteen... Mä en oo vielä valmis " luovuttamaan" , vaikka olenkin miettinyt, että tätä jatkuvaa tuskaa ja murehtimista ei millään jaksaisi... Mutta ainakin vielä olen valmis kärsimään, kunhan se vauva vaan saisi sieltä alkunsa ja syntyisi ja eläisi! Se tästä vaan tekeekin niin pirun rankkaa, kun kukaan ei voi sitä luvata, että se vauva joskus meidän syliimme asti pääsisi - jos joku voisi luvata että kyllä teillä on lapsi vuoden kuluttua, niin voi että!! Sittenhän tämän kaiken kestäisi vaikka päällään seisten!
Meillä tosiaan asiat valoittuvat taas hieman huomenna, ja kyllä jännittää!!! Kun niin monen asian pitää olla kohdillaan ennen kuin voidaan edes suunnitella siirtoa - ja siinäkin on sitten omat mutkansa ennen kuin voi alkaa piinailemaan! Huomenna siis selviää, onko limakalvo laisinkaan niin paksu, että siirtoa voidaan kuvitella, ja varmasti saadaan taas luotettavampaa tietoa työtaistelun vaikutuksesta tähän hoitokiertoon. Yritän olla varautunut myös siihen vaihtoehtoon, että tuo tilanne voi muuttua ja se maanantai ei olekaan mahdollinen - vaikka sitten kyllä tulee raivari jos näin on!!! Mutta tosiaan, eihän sitä tiedä onko tuolla " olosuhteetkaan" sellaiset, että siirto edes on mahdollinen, huomenna sen sitten näkee!
Taloudellisesti meillä varmasti olisikin mahdollisuus siirtyä yksityiselle, mutta jotenkaan emme ole sitä vaihtoehtoa edes miettineet kun kerta julkiselle olemme asiakkaiksi jo päässeet. Ja kieltämättä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta koemme, että olemme saaneet niin hyvää hoitoa ja välittämistä klinikaltamme, että emme koe senkään puolesta tarvetta siirtyä yksityiselle! Eli sitä vaihtoehtoa emme ole edes miettineet, onneksi, on sentään yksi asia vähemmän pohdittavana! ;)
Mutta nyt lopetan jaarittelun, tuuhan kertomaan miten siellä on mennyt!
Moi
Punktio oli keskiviikkona, saatiin 7 munasolua, joista 2 epäkypsää. Viidestä 3 hedelmöittyi ja lähti jakautumaan, mutta yksi oli kaksitumainen, joita ei siirretä. Eli lopullinen " saldo" kaksi alkiota, molemmat kuulemma " top-yksilöitä" toinen kuitenkin toista parempi. Mitä se sitten tarkoittaakaan.
Molemmat siirrettiin matkaan, koska takana jo kaksi IVF-hoitoa ja mulla vaikea endo. Halusimme myös mieheni kanssa siirtää molemmat, ei yhtä ole järkeä siirtää. Nyt sitten odotellaan ja toivotaan, että ainakin toinen tarrais kiinni. Molemmatkin ovat erittäin tervetulleita. Pienoinen " järkytyshän" tuplat olisivat, mutta eipähän tarvitsisi enää hoitoihin ryhtyä ;o) Mutta kun edes toinen..
Tämä ensimmäinen odottamisen viikko on yleensä mennyt ihan ok, mutta se toinen piinaviikko ei tunnu kuluvan millään. Raskaustestin saan siis tehdä 23.11.
Kyllä sitä kuuntelee aika tarkkaa oman kehon " ääniä" . Välillä tuntuu, että olis kuukautisia enteilevää särkyä, toisinaan taas (varsinkin viime yönä) vihloo venytykset ja äkkinäiset liikkeet, joiden toivon tietysti johtuvan alkion tai molempien kiinnittymisestä. Eilen illalla mulla oli aivan älyttömän kylmä sisällä, vaikka sisäilman lämpötila ei ollut muuttunut miksikään. Mahdollista raskaudesta johtuvaa lämmön nousua? Nännit on kipeet. Mutta sehän johtuu Pregnylistä. Ja nyt sitten odotan, että alkais pahoinvointi, joka mulla alkoi silloin kun olin raskaana 4. päivänä alkionsiirrosta.
Kyllä toi raskaustestin tekeminen pelottaa. En tiedä yhtään miten reagoin tai miten kestän mahdollisen negatiivisen testin..
Niin, päätös hoitojen lopettamisesta tämän jälkeen tuntuu aika varmalta ja oikealta, mutta ei kuitenkaan 100%:sti. Mun psyyke ei vain ehkä kestä enempää ja haluan tässä vaiheessa olla itsekäs. Ainakin jos käy niin, että tulee keskenmeno, taitaa olla parempi lopettaa. Jos vain en raskaudu, pitää harkita. Tosin täytän helmikuussa 35 ja munasolujen alut alkaa olee jo aika vanhoja, joten ei homma ainakaan helpotu tulevaisuudessa.
Totta, jos joku voisi luvata, että se lapsi lopulta tulee, sitä kestäisi aika lailla mitä vain. Mutta kun kukaan ei sitä voi luvata..
Miten meni ultrassa? Pääsettekö mahdollisesti siirtoon ja koska?
On hienoa, että olette tyytyväisiä julkiseen hoitoon, silloin niitä kannattaa todellakin käyttää!
Kirjoittele sinäkin kuulumisia, kun jaksat. Tsemppiä!
t.Vehnis
Loistavaa että siellä on piinisajat jo täysillä käynnissä, pahin piina vielä kuitenkin edessä!! Tiedän sen tunteen, kun testipäivä lähestyy, pää meinaa hajota jännityksestä, pelosta ja kaikesta tunteen sopasta!! Jaksuja siis siihen!!
Joo, täällä ollaan siis tyytyväisiä kyllä julkisen hoitoihin, tosin vain tuohon meidän klinikan hoitoon. Sen osastohoidonhan säkin varmaan muistat millaista se meillä oli, joten siihen ollaan kaikkea muuta kuin tyytyväisiä! Sen osaston väki ei kyllä ansaitse sentinkään palkankorotusta, päin vastoin sietäisivät kotiinsa kahvittelemaan! Murr!
Kontrolliultrassa oli kaikki kuten pitääkin, limakalvo oli liki 8mm ja siirtoa lääkäri ehdotti ensin perjantaille, mutta päätettiin ottaa varman päälle ja tähdätä maanantaille! Meidän taistelijat taitaa vaan olla aika heikkolaatuisia, nuo loput mitä meillä on, joten sen puoleen jännittää myös... Ja ainahan tuo sulatuskin on riski alkioille. Viimeksi siis siirrettiin 2-soluinen alkio, mikä ei siis ole todellakaan mikään hyvälaatuinen, hitaasti kun on jakautunut. Ja tuskin nämä jäljellä olevat ovat tuota parempia, kun eikös ne siirrä yleensä aina " paremmuusjärjestyksessä" ? Mutta toivoa en jaksa vielä heittää vaan sitkeästi täällä yritän pitää mielen korkealla! :D
Siellähän jo oireilee, tuo repivä kipu kuulostaa ainakin lupaavalta! itselläni oli tuota silloin muistaakseni jo hyvissä ajoin ennen plussatestiä, jos oikein muistan! Voi kun vaan päästäisiinkin jo nauttimaan raskauden ihanuudesta - iloineen ja kipuineen! Surut saisivat jo siirtyä kauas pois!
Nyt ruoanlaittoon, koitahan siellä kestää piinaa ja pidäpäs peukkuja meille että kävisi hyvin maanantaina!! :)
Tulin sullekin kertomaan, että tämä eukko poistuu nyt hetkeksi palstoilta... Tänään olisi pitänyt olla siirtopäivä, mutta yksikään kolmesta vauvanalusta ei selvinnyt sulatuksesta. Seuraava punktio on suunnitteilla vasta helmikuulle, joten nyt on pakko keskittyä johonkin muuhun sillä välin; yritän josko oppisin hemmottelemaan itseäni, jospa saisin rohkeutta varata vaikkapa hieronnan ja kasvohoidon itselleni, uuden tukan haluan ym. Nyt kaipaan jotain muuta, pää ei kestä kovinkaan paljoa enää! Harmittaa niin vietävästi tämä epäonni ja sen päälle sitten vielä hoitotauko - vaikkakin sitten suhteellisen lyhyt sellainen! Onneksi meidän lääkäri on mitä mahtavin, hän ymmärtää niin hyvin meitä hoidokkejaan ja " teki tilaa" meille tuonne helmikuulle! Mutta siis, toivottavasti sulle käy paremmin, sen näen sitten kun jaksan palailla linjoille! Mukavaa joulun odottelua ja joulua sinne!!! Heippa!!!
Noi voi paska, kun ei yksikään huurunenä selvinnyt sulatuksesta. Ei tässä oikein muutakaan voi sanoa. Olen kovasti pahoillani teidän puolesta :o(
Hyvä ajatus, että alat nyt hemmotella itseäsi, jos siihen pystyt. Et varmaankaan pysty tätä projektia kokonaan mielestäsi poissulkemaan, mutta jospa edes aika ajoin siihen helmikuuhun asti.
Käyn kertomassa sinulle oman testitulokseni tänne perjantaina. Käy lukemassa, jos haluat ja jos jaksat. Mutta jos haluat nyt yrittää " tyhjentää pääsi" näistä hommista kokonaan, ymmärrän sen täysin.
Toivottavasti teille tulee kuitenkin mukava joulu ja muistatte hemmotella toinen toisianne ;o)
Tsemppiä!
Vehnis
Joo, on helpompi avata näitä " omia" ketjuja, kun ei aina tahdo muistaa mitä on minnekin raapustanut...
Mä kävin siis kahden IVF:n hoidossa Riihimäessä, mutta kun Riksun sairaalan naistentautien ylilääkäri ja lapsettomuuslääkäri jäi virkavapaalle, hoidot siirtyi Hämeenlinnaan. Punktio edelleen Tays:ssä. Joten Kanervaa ei löydy Tays:n sivuilta ;o)
Jep, kyllähän nämä vastoinkäymiset sais jo loppua......
Mulla oli kuulemma mahdollisesti, ehkä (näitä kun ei voida ihan pilkuntarkkaan sanoa) ovulaatio jo ohi (tai sitten ei ole ollut ollenkaan, ovuloin huonosti), näytti vähän siltä. Toivon, että olisin tosiaan ovuloinut ja ihme olisi tapahtunut: olisin tullut raskaaksi sunnuntaina ;o) Eka kerta kuukausiin, kun oikein itseni teki mieli seksiä... hih... Mutta näiden hoitojen aikan on valitettavasti käynyt niin, että " seksi on lasten tekoa varten" tai että aina on jotain vuotoa yms. kipuja, joiden takia " ei vähempää vois kiinnostaa" ..
Kyllä munkin mielestä ihmisten parissa työskentely on " kutsumistyötä" , mutta ehkä julkisella terveydenhuollon puolella (ja sossun yms.) sitä jotenkin kovettuu tai turhautuu ajan myötä, kun resursseja ei ole... Mutta sitten ehkä kandesi vaihtaa työpaikkaa, ainakin osaksi aikaa. Ehkä tämä gyneni teki nyt niin ;o) Hänhän on vain virkavapaalla Riksusta. Tekee jotain tutkimusta ja ottaa sitten vähän vastaan Väestöliitossa.
Kummasti se elämä voittaa vastoinkäymisten ja keskenmenonkin jälkeen jossain vaiheessa. Mutta kyllä se keskenmeno aika ajoin mieleen putkahtaa vielä pitkään. Sain tänään " meille on tullut vauva" -tekstarin. Olin kyllä sanonut kaverilleni, että saa ilmoittaa, kun vauva tulee. Osasin olla iloinen heidän puolestaan, mutta samalla olin tosi surullinen. Samalla tuli mieleeni mieheni veljen tytön syntymä samaan aikaan kun meidän Pikkuinen muuttui Enkeliksi ja suru ja viha tätä veljeni miestä ja hänen vaimoaan kohtaan pilkisti esille... " He saivat meidän vauvan" , oli mielessäni viikkoja keskenmenomme jälkeen. Ymmärrän toki järjen tasolla, ettei heidän onni ole meiltä pois, mutta tunnetasolla minun tarttee vielä saada " vihata" heitä. Eiköhän sekin ajan kuluessa helpota. Siihen kyllä voi mennä aikaa aika paljon..
Toivotaan, että follikkeliultrassa (eli kun katsotaan paljonko munasoluja mahdollisesti on tulossa ja minkä kokoisia ne ovat) huomataan, että munasarja on palautunut paikoilleen. Kun nyt pääsisi piikittämään. Kuukautisa odotellessa.... aina jotain odottaa. Argh! Lääkäri sanoi, että tulehdus on voinu " siirtää" munasarjaa, se km:n jälkeinen kohtu- ja munasarjatulehdus. Itse mietin, että edometrioosikin voi olla syynä. Mulla on muutamassa labaroskopiassa " irrotettu munasraja kohdun seinästä" . Eli endo myös tuppaa kuromaan munasarjoja.
" Musta huumori" on sallittua niiden kesken, jotka tietävät mistä puhuvat ja ovat samoja kokeneita ;o) Sekin autta selviämään.
Yritetään jaksella ja kirjoitellaan taas!
Mun pitäis mennä nukkuu, mutta kun ei nukuta. Iltaisin ei saa unta, aamuisin haluaisi vain nukkua. Masennukseen kuuluvaa..
Paltaan taas.
Vehnis
On vähän kestänyt kirjoitella, aina välillä tulee aikoja että ei palstailu nappaa...
Piti vaan tulla purkautumaan, kun olen nyt kuullut useammasta " lähteestä" , että inkivääri ei sitten olisikaan turvallista raskauden aikana! Paskan vittu, arvaa vaan vetelinkö niitä huolella sitten rv8 alkaen?! Ja nyt on niiiiiin kamala olo, pelkään ja mietin koko ajan, että jos se onkin ollut syy meidän Pienen kuolemaan! Mitä jos se oiskin ollut vahva ja terve vauva, mutta ne perkeleen tabut aiheutti sen ettei se jaksanut tm?! Hitto vie että kiukuttaa, että tuollaisia tuotteita päästetään markkinoille (ja " luotettavan" valmistajan nimen alle) jos ei ole tarkkaan tutkittu vaikutuksia! Jotenkin olen keskenmenosta selvinnyt, kun olen ajatellut, että niin vain kävi, kukaan eikä mikään ei voinut asialle mitään. Ja nyt sitten päässä pyörii vaan ja ainoastaan se, että entä jos ilman niitä vihreitä pirulaisia meidän vauva olisi edelleen kasvamassa mun masussa?! Voit varmaan kuvitella että ei ole mitkään loistokkaat tunnelmat täällä...
Mutta mitäs sinne, joko kierto on vaihtunut hoitokiertoon? Tuuhan kertomaan miten " homma etenee" ! :) Sori nyt tää omanapaisuus, mutta on pakko lähteä töihin - yäk! Paremmalla ajalla sitten kommentoin tuohon sun viime viestiin! :)
Ja paskoissa tunnelmissa, ekasta PASsista seurasi siis nega, jonka sain tikkuun tänä aamuna... :( Kyllä ketuttaa!!!
Oliko sulla siis ultra tuolloin kun lääkäri veikkaili että ehkä on ovis ollut? Eikös ultralla pitäisi saada ovulaatio varmistettua, siellä kun pitäisi näkyä se keltarauhanen mikäli on ovis ollut..? Näin ainakin mulla joka kerta. No mutta, kävikös se sitten flaksi ja luomuplussa ruutuun? ;) Joo, tiedän niin tuon tunteen seksistä, eipä kovin aktiivista touhua ole täällä viime aikoina ollut! Kyllä se " lasten teko" ja muusta syystä kuin himojen vuoksi puuhailu on vienyt maun koko touhusta, toivottavasti vielä joskus palautuu! No, eiköhän! ;)
On kyllä niin totta, että kyllä ne muiden plussat ja raskaudet vaan pahalta tuntuu, siitä ei pääse mihinkään! Tälläkin hetkellä hyvä ystäväni on raskaana, aivan alussa ja voi miten mukavaa sitä olisi ollut päästä yhdessä odottamaan suht samoissa vielä! Mutta ei! Muiden raskaus muistuttaa joka sekunti minua siitä, että itse en ole raskaana, minulta se vietiin kesken kaiken pois eikä sitä ole sen jälkeen annettu... Tälle ystävälleni toivon kyllä vilpittomästi kaikkea hyvää raskauteen, mutta kun itsekin haluaisin olla... Vaikea selittää, mutta sä kyllä tiedät mitä tarkoitan! :)
Joko oot follikkeliultraan päässyt (siis jos ei se luomuplussa tullut)? Miltä siellä näytti? Teillä varmaan on hoidot jo täysillä päällä, jos oikein olen ymmärtänyt? Meillä jarruttaa nyt sitten jatkoa se perkeleen työtaistelukin, mikäli se tulee... Täällä siis joudutaan elämään vielä senkin pelon varjossa, ihan kuin tässä ei olisi muutenkin tarpeeksi mietittävää!! No, pitää katsoa mitä tehdään vai jäädäänkö kokonaan laakereilla lepäilemään joksikin aikaa. Alkaa kyllä jo suorastaan v****tamaan tämä ainainen hoidoissa juokseminen, alkukierron epävarmuus (onko kaikki niin kuin pitääkin), ultrissa juokseminen, hormoonien vetäminen, nyt sitten pakastealkioiden selviytymisen panikointi, sitten siirron paineet, ja lopuksi se kaikkein pelottavin aika eli se loppukierron 2 vkon tajuton ahdistus!!! Ja kun pakkasessa ei mitenkään reilusti noita huurunenuja ole, niin joutuu vielä stressaamaan jo etukäteen mahdollista uutta ivf:ääkin! Mutta, niinhän tässä joutuu taas nielemään sanansa ja kiukkunsa ja toteamaan, että mitäpä sitä ei vauvan eteen tekisi - kun se nyt vaan joskus saisi edes alkunsa! Valittaa ei saisi, ettei tätäkin mahdollisuutta sen vuoksi sitten pois vietäisi... Lähinnä tässä kai ahdistaa enemmän tämä tuloksettomuus, kyllähän sitä nuo kaikki jaksaisi jos tietäisi, että siitä se " palkinto" on luvassa!!! Mutta nyt siis vaan odottelemaan uutta kiertoa ja miettimään, mitä tekisi sen suhteen: aloittaako Zumenonit ja ottaa riski, että se kierto menee metsään vai valitako luomukierto pitkästä aikaa... Voi huhhuh! Toivottavasti siellä ollaan valoisammissa tunnelmissa ja toivo on jo korkealla - tätä kun ei soisi sitten kenellekään!!!!!!!!
Tulehan jo kertomaan omia kuulumisiasi!!!