Poikani on 2kk ollut pph:lla hoidossa.
Kun mennään kotiin niin syö ihan tolkuttomasti. Hoitaja sanoo pojan syövän hoidossa hyvin. Mulla on vahvasti sellanen tunne, ettei saa tarpeeksi tai lainkaan syötävää. Mitä tässä nyt tekisi?
Kommentit (13)
Ei välipala uppoa, kun sitä päiväunien jälkeen tarjoan. Yksi lapsi taas ei nuku päiväunia ja hän syö välipalaa mielettömät määrät, esim. kaksi päällystettyä leipää, lasillisen mehua, maitoa tai kaakaota, jugurtin ja banaanin.
Eli esim. tänään oli viili + marjoja ja lisäksi ruisleipä leikkeleellä.
Eilen oli mustikoita, vadelmia ja mansikoita + karjalanpiirakka munavoilla
Huomenna vispipuuro ja itse leivottu pulla.
T. Eräs PPH
Meillä ne ei vaan syö, vaikka mitä tarjoaisin. Vispipuuro varsinkin on ihan yök.
Sitten tarjoan joko aikaistetun päivällisen tai jotain ennen päivällistä. Minusta tuo on ihan normaalia. Meillä lapset ovat aina syöneet paremmin ns. oikeaa ruokaa kuin välipaloja.
Tuskin sitä siellä nälässä pidetään. Meidän lapset ovat todella nälkäisiä, kun tulemme kotiin neljältä, vaikka ovat syöneet lounasta ja välipalaa.
lisäksi tarjotaan pehmeää leipää tai näkkäriä tms.juomaksi maitoa ,mehua tai joskus kaakaota.
mihin aikaan olette kotona? Luultavasti hoidossa enemmän touhua kuin kotona ja energiaakin kuluu enemmän. Eihän sen pphoidosta saadun ruuan turvin kuulukaan selvitä koko iltaa syömättä.
Välipala on kuulemma 13.30-14. Jos olemme kotona 15.30 niin tuntuu oudolta, että poika on nälissään. Ap
ja ihan sama juttu. On tosi nälkäinen kun tulee kotiin ja on heti saatava ruokaa tai alkaa kamala itku. Ei pysty odottamaan iltaruokaan asti. Tarhassa tädit sanovat että syö hyvin. Itsestä tuntuu siltä ettei ole koko päivänä saanut ruokaa
lounas on kuitenkin luultavasti syöty jo klo 11-11.30. Eli ei mikään ihme jos on nälkä jo 15.30, varsinkin jos on aktiivinen lapsi. Tiedän monia lapsia joilla on kova nälkä aina kun päästään hoidosta, osa ilmoittaa jo pihalla pph:lle että on nälkä, sitten pitää vaan vanhemmilla olla joko jotain pientä purtavaa tai kunnon lämmin ateria kotona valmiina. Voihan sitä tietysti tiedustella hoitajalta (jos kehtaa), että mitä tarjoaa ruuaksi päivän aikana. tai jos on hidas syöjä, niinkuin tyttömme, ei ehkä ehdi syödä vatsaa täyteen.
mitä poika on syönyt. Keskustelemme todella paljon mutta en tiedä valehteleeko hoitaja. Poika on vasta 2v eikä osaa itse kertoa. Ap
heräävät päikkäreiltä suoraan välipalapöytään. Siksi annan monesti vielä ennen uloslähtöä 15 aikaan banaanin, omenan tms mutusteltavaksi.
poika siis tarhassa ja omenaakin ne saa muutaman lohkon. hain poikaa aina välipala aikaan, joten näin ne annoskoot.