Olenko siis aivan läpimätä ihminen, kun

Mullakin on tuttavapiirissä tuollaisia ihmisiä. Pahimmillaan ihminen on, kun on saanut aina kaiken, ulkonäön, rakkauden, älykkyyden, hyvän tuurin, rikkauden, tilaisuuksia vaikka mihin jne ja SILTI tämä ihminen on ihana, suloinen, kultainen, ei tippaakaan ylpeä tai ylemmyydentuntoinen. Voi että tuntuu pahalta olla kateellinen!

Kakkonen lisäsi kaiken sen, mitä itseltä jäi sanomatta!



Mulle on lähisuku monella tapaa antanut ymmärtää, että minunkin kuuluisi rakastaa tätä kyseessä olevaa ihmistä samalla tunteen palolla, kuin kaikki muutkin, sillä hän on niiiiiiiin maanläheinen, kultainen ja auttavainen ja aina iloinen....



Kyllä minäkin olisin, jos mulla olisi 26-vuotiaana 2 maailman söpöintä lasta, palvova mies, tutkinto yliopistosta ja oma yritys. Lisäksi kuulin, ettei perhellä ole velkaa kuin 35 000e, vaikka on autot ja omakotitalot poreammeineen... (tosin tämä saattaa olla vääräkin tieto, sukulaiselta kuulin. Kertoi ihan varoitukseksi mulle ja "ylivelkaantuneelle" perheelleeni miten hyvin asiat on muualla osattu hoitaa...)



Kai se nyt saakin minussa jotakin kateutta herättää ilman, että tarvitsee hirteen vetää! Ja ikävä tuntea, että suvun piirissä me ollaan jollain lailla toistemme vertailukohdat.



ap

Sinä et voi tietää mitä toisten elämässä on tulossa. Harvat ihmiset selviävät ilman kriisejä elämässä ja nekin joilla niitä ei tul, kehittävät joistakin pikku asioista kriisit itselleen. Opettele olemaan itse onnellinen, niin osaat olla iloinen toisten puolesta.



Olen surullinen puolestasi.

Kerro nyt, kai dissaat parhaasi mukaan ja mustamaalaat jotta itsellesi tulisi "parempi mieli"?

Olenko muka kirjoittanut hänestä jotain poikkipuolista? Mielestäni olen kehunut häntä, että on hyväsydäminen ihminen!



Sitä ajan takaa, että miksi mulla ei saisi olla näitä tunteita tällainen "rouva täydellisyyden" seurassa! Eikö se ole inhimillistä, että ei jaksa olla loputtomiin tyytyväinen toisen onnesta, kun kai sitä toivoisi jotain joskus itsellekin! Ja onko kaikille muille päivän selvää, että kaikki maailman onni ja hyvä kasaantuu vain eräille tyypeille ja muille jää luu käteen?



Minusta se on pahinta, jos ei voi edes itselleen myöntää, että joskus sapettaa kun on sellaisia ihmisiä joilla on kaikki se , mitä itsellä ei ole. Aivan varmasti jokainen teistä on joskus ollut kateellinen ja se voi ilmetä joskus jopa inhon tunteina.



ap

Jokainen kuules valitsee kenen kanssa haluaa pitää yhteyttä. Minulla on useita hyviä ystäviä, mutta ei juurikaan kavereita koska en sellaisia tarvitse.

lähisuvun kesken ole niin itsestä riippuva valinta kenen kanssa haluaa olla tekemisissä. Ainakin se vaikuttaa moneen ihmiseen, jos kieltäydyn pitämästä yhteyttä. Sitten en voi pitää yhteyttä veljeenikään, ja me nyt sentään ollan toistemme ainoat sisarukset.



Ihan hyvin voin olla tekemisissä, eikä se teetä mitään ongelmaa. en vain ymmärrä, miksi minun olisi pakko jumaloida ja rakastaa tätä yhtä tyyppiä samalla tavalla kuin koko muu suku tekee.



ap

Joten ei se ap sulta ole pois jos jotakuta on onni potkaissut.

Tuolla menolla sinusta tulee katkera ihminen, joka ei osaa olla onnellinen siitä mitä on.

Ihan hyvin voin olla tekemisissä, eikä se teetä mitään ongelmaa. en vain ymmärrä, miksi minun olisi pakko jumaloida ja rakastaa tätä yhtä tyyppiä samalla tavalla kuin koko muu suku tekee.

Ei sun tarvitse sitä rakastaa. Mutta pieni suhteellisuudentaju olisi paikallaan. Olen itse 26-vuotias ja saanut jo "kaiken", mies/lapsi/omistusasunto/tutkinto jne. mutta minulla on jo vuosia ollut salainen haave ammatinvaihdosta, ja tämän uuden ammatin varaan olen tällä hetkellä rakentamassa mm. koko identiteettiäni, enkä edes tiedä onnistunko koskaan tässä uudessa ammatissa!

Ja siis tässä ammatissa onnistuneita tuttuja/tuntemattomia kadehdin välillä todella paljon.

Sinänsä järkevää olla kateellinen hyväosaiselle, yleensähän täältä kadehditaan mm. vuokra-asujilta niiden asumistukea yms. "ilmaista" rahaa valmiiksi köyhiltä...