HYVÄ HOITSUT!!!
Kerrassaan loistavaa toimintaa tehyläisiltä!!! Joukkovoimaa kehiin ja alkaa päättäjilläkin päässä hivenen raksuttaa. Jos irtisanoutumiset realisoituu, sairaanhoito on syvällä kusessa. Vaikka sitä se on jo pitkän aikaa ollutkin. Hienoa ottaa järeät keinot käyttöön, jos kerran mikään muu ei auta.
Ja turha kenenkään on lähtä sairaanhoitajia syyttelemään mm. potilasturvallisuuden vaarantamisella, jos uhkaavat irtisanoutumisilla taikka toteuttavat joukkoirtisanoutumisen. Ei ole sairaanhoitajien tai tehyn vastuulla potilasturvallisuus. Se vastuu kuuluu kunnille ja suomen valtiolle. Jokainen ihminen on oikeutettu irtisanoutumaan jos niin haluaa. Kellään sairaanhoitajalla ei ole mikään pakko tehdä työtä jos ei halua. Siihen ei voi kukaan/mikään pakottaa. Se on voi voi, jos porukka lähtee käveleen.
Että näin. Barrikaadeille vaan kaikki rautaiset sairaanhoitajat!!! HATTUA NOSTAN!!!
Kommentit (29)
Lääkäri voi myös lähteä töihin, joissa työtä on vähemmän. Että ei se nyt ihan noin yksinkertaista ole.
Pienillä paikkakunnilla ei ole enää lääkäreitä. Minunkin kotipaikkakunnalla ei ole enää lainkaan lääkäriä. Välillä sinne saadaan jotain keikkalaisia hetkeksi ostettua kalliilla välitysfirmojen kautta.
Se mikä mättää on tämä että tyhjennetään sairaalat kerralla niin että siitä ei ole mitään mahdollisuutta selvitä, mahdottomien palkankorotusvaatimusten takia.
töissä. Kenenkään henki ei vaarannu.
He menevät vaikka yksityiselle hoitamaan työikäisten luomenpoistoja. Vaihtoehtona olisi työskennellä terveyskeskuksen ruuhkautuneessa ensiavussa huonommalla palkalla.
Varsinkin syrjäseuduilla jossa on lääkäripula.
RAHALLA SAA JA HEVOSELLA PÄÄSEE!
Kaikki potilasturvallisuusasiat on rahalla hoidettavissa! Ei tarvii yhdenkään synnyttäjän tai syöpäpotilaan kärvistellä kun lyödään rahat tiskiin niin hommat hoituu. NIIN YKSINKERTAISTA SE ON!
Täällä hätäpäissään ruvetaan laitosapulaisia synnytysosastolle pikakouluttamaan (kärjistäen), kun luullaan ettei henkilökunnan ulosmarssille voi mitään. KYLLÄ VOI: PALKAT KOHDALLEEN ja hoitajat pysyvät työpaikoissaan teistä kaikista tarpeentullen huolehtimassa.
Nythän on kyse myös " hyödykkeen" =hoitajat niukkuudesta. Yhteiskunnassa vallitsevan mekanismin mukaan niukan hyödykkeen hinta nousee, kun kysyntä lisääntyy. Totta hemmetissä silloin hoitohenkilökunnan hinnan täytyykin nousta, jotta kysyntä ja tarjonta vastaisivat paremmin toisiaan.
JOTEN HOITAJAT: NYT TAI EI KOSKAAN! HYVÄ HOITAJAT!!!!
t. ei hoitaja, mutta hoitajien puolella
Etiikan kannalta on koko lailla samantekevää pelastaako hän ne n ihmistä paikkakunnalla A vai paikkakunnalla B.