Oliko lapsuudenkodissasi esim alkoholiongelma, väkivaltaa? Ja

Olis ollut hyvät mahdollisuudet tuohon. Mutta isä pääsi irti alkoholista kun lapsia alkoi tulla. On itse perheestä jossa alkoholiongelma.

Osa lapsistani jo aikuisia. Meillä ei juoda kun alaikäisiä paikalla.

Äiti ei paaponut, mutta ei uskaltanut lähteä lapsineen moneen moneen vuoteen, koska uhkailut lähdöstään olivat hirveät.



Siihen asti itse selvisin melko hyvin, kunnes menin parisuhteeseen ja sain lapsen...ja sama helvetti uhkasi toistua. Nyt syön masennuslääkkeitä....

mutta äiti ei voinu erota uskonnollisista syistä. Väkivaltaa ei ollut eikä mielestäni turvattomuuttakaan. Äiti koko ajan läsnä, jopa liikaa, mahdollisti osittain isän käyttäytymisen. Jos olis pakottanu isän ottamaan vastuuta, olis voinu auttaa, mutta jäi kotiäidiksi joka kärjisti ongelmia, kun rahaa älyttömän vähän ja isä ryyppäs kaikki mitä jäi laskuista yi. Mene ja tiedä.



Äidin itsensä kannalta olis ollu parempi erota, oltais me lapset sopeuduttu.

Isäni juomista jouduin seuraamaan edelleen, kun vierailin hänen ja äitipuoleni uudessa kodissa. Tuolloin näin, kuinka hän välillä kävi käsiksi äitipuoleeni..



Miehen kotona oli myös alkoholiongelmainen ja vaimolleen väkivaltainen isä. Miehen äiti ei olisi koskaan ottanut eroa. Sen tiedän. Ajoittain esim. soitteli kuitenkin pojilleen, että tulevat laittamaan isänsä kuriin, kun tämä heiluu päissään. Oma mielipiteeni kuitenkin on, että onneksi tämä appi hullui päissään kerran järveen. Tosin anoppi tietenkin suree vielä vuosienkin jälkeen..

jossa nainen tekee kaiken.



Olen naimisissa ja minulla on kolme lasta. Mies menee menojaan ja tuhlaa rahojamme niin, että minulla on vaikeuksia saada ruokarahat riittämään. Velkoja kertyy, vaikka asumme vuokralla. Mies ei juo, vaan rahapelit ja ystävien kanssa rahojen yleinen kuluttelu ovat ongelmana. Jos äitini olisi antanut minulle vahvemman naisen mallin, en olisi varmastikaan perustanut perhettä tämän ongelmaisen miehen kanssa.



Nyt olen väsynyt ja masentunut. Joudun käyttämään unilääkkeitä ja masennuslääkkeitä, koska olen niin stressaantunut kaikkeen tähän. Miehelle huutamisesta ei ole apua. Mies lyö kaikki ongelmamme leikiksi, eikä ole huomaavinaankaan miten raskasta tämä on minulle. Olen laihtunut, kun ruokaa on niin vähän ja ruokahalukin on kadoksissa. Lapset ovat kokopäiväisesti kuutena päivänä viikossa päiväkodissa, kun en jaksa heitä hoitaa kotona. Saavat siellä myös ruokaa. Ratkaisun on löydyttävä.

jatkuvaa riitelyä, huutoa, tappelua, isä mättämässä äitiä turpaan. Mykkäkouluja, halveksuvia kommentteja, kyräilyä, jompi kumpi tai molemmat jatkuvasti poissa kotoa.

Kumpikaan ei paaponut toista. Äiti provosoi isää, isä löi (joo, mikään ei oikeuta lyömään, mutta mikään ei oikeittaunut myöskään äitini käytöstä).

Pettämistä, niin selvää että pikkulapsikin sen huomasi.

En tiedä mikseivät eronneet kuin vasta sitten kun me lapset olimme aikuisia. Itse olin jo pikkulapsesta asti toivonut että joko eroaisivat tai että voisin itse muuttaa pois. Suunnittelin tosissani ulkomaille muuttoa jo ala-asteikäisenä.

Mielestäni vanhempani tekivät todella väärin kun eivät eronneet. Me lapset siinä kärsimme eniten, ja nyt yhdellä on mielenterveysongelmia.

Itse olen juuri vasta perhettä perustamassa, ja teen kaikkeni ettei siitä tule samanlaista helvettiä. Nuorempana en aikonut ikinä lapsia hankkia, meni pitkään ennen kuin luotin itseeni sen verran että uskalsin ajatella itseäni äitinä.

kuului äiti,pikkuveli,minä ja alkoholisti isä.

Äiti paapoi isää,eikä suostunut eroamaan.

Itse (tyttönä) jouduin jo 6 v iässä ottamaan vastuuta siitä ettei isä hakannut äitiä. Loppujen lopuksi väkivalta kohdistui minuun.

Tein kaikkeni että äiti olisi eronnut.

Koulunkäyntini kärsi. Enkä lähtenyt opiskelemaan alaa mitä olisin halunnut,koska en uskaltanut jättää äitiä.



Uskon,että elämäni olisi ollut helpompaa jos äitini olisi eronnut.

Isälläni on aina ollut alkoholiongelma. Elin silti aika onnellisen lapsuuden, koska ollessani pieni ongelma ei ollut paha ja koska äitini on ollut todella hyvä äiti kaikin puolin.

Isän ongelmat pahenivat, kun olin teini-ikäinen. Muutin aika aikaisin kotoa pois opiskelemaan, joten asia ei enää niin hirveästi vaikuttanut jokapäiväiseen elämääni. Tosin isä ryyppäsi kaikki rahat, joten taloudellista apua en kotoa saanut koskaan. Ja alle 20-vuotiaan korkeakouluopiskelijan opintotuki oli 1990-luvun alussa ihan olematon, vanhempien oletettiin kustantavan opintoja vaikkei olisi asunut kotona ja vaikka oli täysi-ikäinen. Laman aikaan ei myöskään ollut helppoa saada mistään kesätöitä. Tosi tiukkaa minulla siis oli varsinkin ekoina opiskeluvuosina. Mutta eihän sitä rahaa välttämättä olisi ollut, vaikka isä ei olisikaan juonut.



Minua 8 vuotta nuorempi veljeni on kärsinyt enemmän. Hän on saanut todella huonon isän mallin, koska hän asui kotona vielä siinä vaiheessa, kun isän ongelma alkoi olla todella paha ja hänen käytöksensä alkoi muutenkin olla toisille vahingollista.



En ole hirveän katkera, mutta en suren asiaa ja varsinkin äitini hukkaan heitettyjä vuosia. Minusta hänen olisi todellakin pitänyt erota. Se olisi ollut kaikille parempi. Tai eroaisi edes nyt...



Oma liittoni on onneksi onnellinen. Veljeäni olen yrittänyt aina tukea sen minkä olen voinut, mutta silloin teininä/parikymppisenä ei kyllä kauheasti riittänyt voimia siihen. Veljeni pärjää nykyään ihan kohtalaisesti. Tuen häntä myös taloudellisesti ihan vain siksi, ettei hänellä olisi yhtä tiukkaa kuin minulla oli. Nyt hän on kyllä onneksi saanut iltatöitäkin :)

t. 11