Poika tulossa ja mieli mustana

vai oliko kenties odotukset liian kovat?



Voin olla tyly mutta monesti minusta nämä ongelma on itse rakennettuja, kuvitellaan äidin ja pojan suhde joksikin ja sit jos se ei ole sitä, masennutaan ja elämältä lähtee hallinta.



Satsaa aikasi ja ajatuksesi lapsiin ja anna pienokaisen kasvaa mahassa rauhassa. Turha on tehdä ongelmaa etukäteen

missään vaiheessahan en ole sanonut etttä sukupuolena poika on väärä. Pelottaa vain, että miten onnistun luomaan tunnesiteen poikaan. Tämä on tosiaan arka aihe, niin kuin jo tästä viestiketjusta huomaa, enkä ole tästä puhunut kenellekään. En ole varma "uskallanko" ottaa puheeksi ollenkaan neuvolassa. Itsekseni olen tätä vain miettinyt ja halusin vaihtaa ajatuksia aiheesta täällä, tiedostin kyllä sen että rapaakin niskaan tulee. Mullahan on nyt raskausaikana masennuslääkkeet poissa ja ajatus on jatkaa lääkitystä imetyksen loputtua jos vähänkin siltä tuntuu.

Olen yrittänyt asennoitua poikaan jo nyt etukäteen ja sen takia asiaa täälläkin pohdin. Ettei tunteet tulisi sitten "yllätyksenä" kun hän syntyy. Hankin esimerkiksi kaikkea suloisia vaatteita pojalle jo valmiiksi ja yritän jo nyt luoda oikeaa tunnelmaa jos joku nyt ymmärtää mitä tällä tarkoitan :-)



ap

Ja voimia tulevaan. Nro 19 jo sanoikin kaiken, mitä ajattelin Sinulle sanoa. Nyt kun vielä rohkaistut hakemaan jo ennakkoon apua ja tukiverkkoa esim. neuvolasta. Onko paikkakunnallasia neuvolapsykologia tai vertaistukiryhmiä masennuksen läpikäyneille äideille?



Minua suuresti ihmetyttää täällä tämä ns. aikuisten, ja vieläpä äiti- ihmisten, loanheitto hädässä olevan niskaan. Todella ala- arvoista toimintaa.



T. Kahden ritarin äiti

Miksi murehtia etukäteen?



Elä ja nauti mitä sinulla on. Panostaa niihin kahteen lapseen ja kolmas tulee sit ajallaan. Tunneside varmasti syntyy, miksi ei syntyisi?



Touhua päivään ja anna iloa lapsille, ne antaa sen sinulle monin verroin takaisin. Eipä jää aikaa rakennella murheita tuleviin asioihin.

Ei se, miltä ap:stä tuntuu ja mitä hän kokee pelkäävänsä ja jännittävänsä ole mikään mielipidekysymys.

Niin kyllähän se sitä tarkoittaa että sukupuoli on väärä, vaikka et sitä suoraan kirjoittanut. Jos siis odottaisit tyttöä, niin olisit onnellinen ja aurinkoinen.



Mä olen varmaan jäävi vastaamaan, meillä on tyttö ja poika, molemmat yhtä rakkaita ja läheisiä, eikä mulla ole mitään masennuksia ollut. Mutta kyllä pistää ihmettelemään se että, aikuinen raskautuu ja vasta sitten tajuaa että "apua, se voikin olla poika, iik mä en ala mitään"

Jotenkin vastenmielistä!

Järkevä ihminen voi sitten pohtia pelkojaan uudelleen jos ne tuntuu toisista ihan oudoille.



Vai onko kaikki tunteet sitten ihan paikallaan? ilman minkäänlaista kyseenalaistamista

Minusta asioihin on hyvä saada muitakin näkökulmia, oli kyseessä tunteet tai joku muu. Asioita voi ja pitää ajatella eri näkökulmista.



Pekka Ericillä ja Matilla oli tunteet että täytyy tehdä rumaa jälkeä. Minusta olisi ollut hyvä jos joku olisi etukäteen kyseenalaistanut näitä tunteita.

Oliko näiden poikien tunteet oikein? eikö saa olla eri mieltä?

Esikoinen on poika ja oli TODELLA vaativa vauva, ja aika pitkaankin. Huono nukkuja, koliikkinen, itki aina, jne. jne. Uskon myos masentuneenin kun han oli pieni, mutta sita ei vaan diagosoitu, eika siis tietenkaan hoidettu. Mutta rakastin hanta aina kovasti ja olemme onnistuneet luomaan myos mielestani ihan hyvan suhteenkin.



Mutta sitten kun odotin toista, ensin toivoin sydamessani, etta se olisi tytto. Kun jotenkin ajattelin, etta vauva-aika olisi ehka helpompaa, ja siksi myos tyynen suhteen muominen helopmpaa (ilman vasymyksesta johtuvia jopa vihan tunteita, tasta seuraavaa syyllisyytta, puristavaa rakkaudentunnetta jne.). Mutta sitten kun selvisi etta vauva olikin tytto, huolestuin viela enemman: ajattelin etta ei kai nyt kaksi poikaa olisi olleet kuitenkaan ihan samanlaiset, lapsethan ovat aina erilaisia. Ja sitten ajattelin, etta entas jos tassa tytossa eria onkin vain se etta han on tytto, mutta muuten tulee olemaan yhta hankalaa ja ristiriitaista kuin pojan kanssa?



Siis hassuja ajatuksia, tytto syntyi ja oli melkoisen helppo vauva (nukkui, soi hyvin, ei kovia mahavaivoja, jne.). Suhde on nyt tosi hyva kumpaanikin lapseen, ja nama raskauden ajan huolet tuntuu nyt jopa hassuilta.



Ehka halusin talla sanoa lahinna, etta pojatkin voivat olla keskenaan ihan tosi erilaisia! Niin ja myos sen, etta suhdetta voi luoda vahitellen, eika vielakaan ole myohaista sita kehittaa esikoisen kanssa. Ja ehka just kuten joku sanoi, siihen voisi pikkuveljesta olla jopa apua!

Mulla oli samantapainen tilanne poika - tyttö - poika. Kolmatta odottaessani esikoisellani diagnosoitiin vamma, joka on pojilla monta kertaa yleisempi kuin tytöillä. Kun ultrassa kuulin taas odottavani poikaa, pelkäsin hirveästi, että hänkin on vammainen. Viikon sisään kuitenkin totuin ajatukseen pojasta ja valmistauduin henkisesti myös mahdolliseen vammaan, jota ei sitten kuitenkaan hänellä ollut. Olin tosi iloinen kun hän syntyi. Sinänsä ihan hyvä käydä nuo tunteet läpi ennen kuin lapsi on maailmassa. Kun näet vauvasi, pystyt varmasti luomaan häneen tunnesiteen. Kannattaa ehdottomasti mainita tästä myös neuvolassa.

Vai onko kaikki tunteet sitten ihan paikallaan? ilman minkäänlaista kyseenalaistamista

Minusta asioihin on hyvä saada muitakin näkökulmia, oli kyseessä tunteet tai joku muu. Asioita voi ja pitää ajatella eri näkökulmista.

Pekka Ericillä ja Matilla oli tunteet että täytyy tehdä rumaa jälkeä. Minusta olisi ollut hyvä jos joku olisi etukäteen kyseenalaistanut näitä tunteita.

Oliko näiden poikien tunteet oikein? eikö saa olla eri mieltä?

Enkö minä juuri tässä kyseenalaista omia tunteita, haluan perspektiiviä niihin ja sen takia ylipäätään aiheesta kirjoitan. Halusin muitakin näkökantoja kuin omani, jonka tiedostankin vääräksi. Ehkä Pekka Ericin ja Matinkin olisi kannattanut puhua tuntemuksistaan ennenkuin tilanne pääsi liian pahaksi.

huonon äitisuhteen takia?

missään vaiheessahan en ole sanonut etttä sukupuolena poika on väärä. Pelottaa vain, että miten onnistun luomaan tunnesiteen poikaan. Tämä on tosiaan arka aihe, niin kuin jo tästä viestiketjusta huomaa, enkä ole tästä puhunut kenellekään. En ole varma "uskallanko" ottaa puheeksi ollenkaan neuvolassa. Itsekseni olen tätä vain miettinyt ja halusin vaihtaa ajatuksia aiheesta täällä, tiedostin kyllä sen että rapaakin niskaan tulee. Mullahan on nyt raskausaikana masennuslääkkeet poissa ja ajatus on jatkaa lääkitystä imetyksen loputtua jos vähänkin siltä tuntuu.

Olen yrittänyt asennoitua poikaan jo nyt etukäteen ja sen takia asiaa täälläkin pohdin. Ettei tunteet tulisi sitten "yllätyksenä" kun hän syntyy. Hankin esimerkiksi kaikkea suloisia vaatteita pojalle jo valmiiksi ja yritän jo nyt luoda oikeaa tunnelmaa jos joku nyt ymmärtää mitä tällä tarkoitan :-)

ap

Pekka Ericillä ja Matilla oli tunteet että täytyy tehdä rumaa jälkeä. Minusta olisi ollut hyvä jos joku olisi etukäteen kyseenalaistanut näitä tunteita.

Oliko näiden poikien tunteet oikein? eikö saa olla eri mieltä?

On vain tarkeaa oppia kuinka niita saa yhteiskunnassa ilmaista! Siita niita patoutumisia vasta tuleekin jos ei saisi muka edes tunteaniinkuin tuntee! Teot ovat eri asia, eika ap nyt kai ole esim. aborttia miettimassa, tai luovuttamassa lastaan pois, tai muuten 'hyljeksimassa' hanta! Joskus vanhemmilla on jopa vihan tunteita lapsiaan kohtaan. Ei se tunne ole paha, vaan se kuinka siihen regoi.

Se on jo tärkeää. Toki on helppo sinut tuomita, muttei siitä ole mitään apua.



Yksi erittäin tärkeä seikka on jäänyt täällä kysymättä. Onko sinulla miestä tai jotain muuta hyvin läheistä aikuista arjessasi? Nimittäin tarvitsisit ehdottomasti sellaisen henkilön, joka heti huomaa jos alatkin oireilemaan. Se on epätodennäköistä, mutta kuitenkin mahdollista.



Mielestäni on hieman vastuuttomia ja tyhmiä joidenkin mielipiteet täällä tyyliin "älä huolehdi kaikki menee hyvin". On erittäin viisasta ap, että käyt tunteitasi jo etukäteen läpi. Tietenkään niihin ei saa jumittua, mutta terve ajattelu on hyvästä. Fiksua on myös miettiä "toimintasuunnitelmaa" jo etukäteen.



Jos saatte vaativan vauvan, niin pelkkä arjen pyöritys on raskasta, mikä osaltaan lisää masennuksen riskiä. Joten fiksua on valmistautua tiukkaan ekaan vuoteen. Jos vauva on helppo ja kaikki menee kuin leffoissa, niin se on tietenkin hienoa ja toivotaan sitä.