Vanhempien vastuu!?!
Minulla on 2 poikaa, 4v ja 6v (eskarin nyt syksyllä aloittanut). En ole aikoihin kirjoittanut, edellisen kerran kun oli jotain ongelmaa kuopuksen syntymän aikaan.
Vuodet on vierinyt ja nyt on sitten uudet murheet.
Eskarilaisemme on alkanut laajentamaan omaa reviiriään. On saanut omia ystäviä ja hiukan vastuutakin olemme alkaneet hänelle antamaan. Meillä on oikein ihana, innokas eskarilainen, joka tietysti kokeilee rajojaan, mutta aina asiat on saatu selvittettyä.
Ongelmaksi tuntuvat nyt tulevan kaverit. Lapsemme ystävät, samanikäiset tai hiukan vanhemmat pojat, ovat totaalisen peliriippuvaisia. Me olemme nyt olleet monta kertaa todistamassa, että meidän poikamme yrittää ehdottaa erilaisia ulkoleikkejä ja -pelejä, mutta näitä kavereita ei tunnu kiinnostavan mikään muu kuin trampoliinilla pomppiminen ja playstationilla pelaaminen. Jos ei pelata, niin sitten niistä peleistä puhutaan koko ajan.
Meilläkin on playstation ja tiedän, että meidänkin poika varmasti pelaisi enemmän, jos me vain antaisimme. Meidän perheessä on peliajat (ei joka päivä ja vain tietyn ajan). Olemme keskustelleet pelaamisesta ja meidän pojalla on ymmärrys siitä, että pitää kiinnostaa muutkin asiat kuin pelaaminen. Hän on kuitenkin monta kertaa ilmaissut oman turhautumisensa siitä, että kaverit ei halua tehdä muuta. Ei crossata pyörillä, ei pelata jääkiekkoa. Yksinkään hän ei kuitenkaan halua olla.
Ja toinen juttu on sitten vielä pelit, joita nämä muut pojat tuntuvat pelaavan. 6-7v pojat ovat pelanneet 15-18v-pelejä! Ja on kuulemma " todella mageeta, kun voi tappaa ihmisen ja siltä valuu ihan oikean näköistä verta..." Tämä oli tänään yhden 7-v pojan suusta! Ja samaan hengen vetoon kertoi, kuinka koulussa on kiusaamista (siis joku toinen poika kiusaa pienempiä poikia) ja perjantaina oli jonkun pojan nenään sattunut niin, että oli verta tullut. Ja sitä verta oli ollut kuulemma ovissakin...Ja tämän asian poika kertoi hymyilevänä, selkeästi ei tajunnut, että tilanne on saattanut olla todella vaarallien. On vaan ollut jännää, kun sitä verta on ollut joka paikassa.
MISSÄ ON VANHENPIEN VASTUU!!? Miten voi antaa tuollaisia pelejä alakoulu-ikäisille lapsille? Ja minua huolettaa tämä lapsista huokuva mielikuvituksettomuus ja haluttomuus leikkiä ja liikkua! Ja tämä väkivallan ihannointi, uskon, että se seuraa kyllä noista vanhempien lasten peleistä. Mutta, tämä tuntuu kyllä ihan kamalalle.
Tekisi mieli lähteä kierrokselle poikien kotiin, mutta, jotenkin uskon, että eipä näitä vanhempia varmaan edes kiinnostaisi tietää, mitä heidän jälkikasvunsa puuhaa ja puhuu.
Minua oikein hirvittää, että kun meidän eskarilainen aloittaa koulun ensi vuonna. Minkälaista se tulee olemaan? Minulla on omassa lapsuudessani kokemus koulukiusaamisesta. Minua itseäni on hiukan kiusattu ja tuttavani pikkuveljeä kiusattiin siinä määrin, että hänet lopulta potkittiin koulun pihalla kuoliaaksi.
Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia tästä asiasta. Kaipaisin kovasti kommentteja ja tukea, kuinka tulisi toimia.
Kommentit (23)
ei voi kuin ihmetellä. Ihan oikeastiko jotkut antavat lastensa peleta vaikka mitä pelejä??!!
osittain tuo kirjoituksesi. Minulla kylläkin 7-v tyttö ja olen jo vuoden verran seurannut hänen ja parhaan kaverinsa leikkejä, ulkona ei tehdä muuta kuin istutaan keinussa ja räplätään kännyä tai muuta elektronista pelia. Meillä kotona kaikenmaailaman pallopelejä ja hypyynaruja, mutta lapseni ei voi kaverinsa kanssa pelata ja leikkiä näillä kun se kaveria ei kiinnosta, joten olen itse sitten ohjannut heitä huonoin tuloksin. Muiden kavereiden kanssa välillä nämä leikit sujuu ja muutoinkin ulkona liikkuminen ja puuhastelu. Minua ihmetyttää tämä päällimmäinen kiinostus peleihin, jopa sisällä lapseni kaveri haluaisi pelata tietonepelejä ja playkkaria meillä, mutta olen useimmiten sen kieltänyt. Meillä pelit kuitenkin olisi ns.lasten pelejä. Mutta nyt kun koulu alkoi loppui myös leikit heidän välillään, mutta muiden kanssa leikkii oikeita leikkejä leluilla tai ilman.tuntemillani pojilla sinun kertomasi ongelma lähes kaikilla, vanhempien kyllä varmasti ohjattava muihin puuhiin lapset.
moreeni:
ei voi kuin ihmetellä. Ihan oikeastiko jotkut antavat lastensa peleta vaikka mitä pelejä??!!
Eli se ei ole vain " median keksintöä" , vaan totisinta totta. Ja pahoin pelkään, että monet kahden vaiheilla olevat vanhemmat ottavat sitten välinpitämättömän tai hälläväliä-asenteen, jotta oma lapsi ei jäisi " pekkaa pahemmaksi" . Uskomatonta ja varsin vaarallistakin... Ja käsittämättömän ajattelematonta ja typerää! Tosin täytyy kyllä sanoa, etten voi ymmärtää, ketä TÄYSJÄRKISTÄ aikuistakaan (miestä?) nämä väkivaltapelit voivat kiinnostaa... En ymmärrä, en...
Nykyaikana kasvatustyö on tosiaan haasteellista monessa sellaisessa asiassa, jossa sen ei tarvitsisi olla. Meille aikuisille " meriittiä" lasten suhteen tuntuvat olevan mitä kummallisimmat asiat. :´(
Hei,
Viestisi oli oikein kannustava ja vaikka huomaan, että monet painivat saman ongelman kanssa, niin oli ihana havaita, että kyllä sitä toivoa on, jos pitää vaan pintansa tässä asiassa. Sinusta on varmaan hienoa huomata, kuinka lapsesi osaavat tehdä fiksuja valintoja ja uskaltavat sanoa mielipiteensä, huolimatta kaverien mielipiteestä (se varmasti vaatii rohkeutta ja itseluottamusta).
Tuntuu vaan todella tylsälle, kun välillä sekä itse (että oma lapsi) " hakkaa päätään seinään" tämän ongelman edessä. Tuntuu surkealle lapsen puolesta, kun lapsi tulee kotiin itku kurkussa leikkipuistosta ja selittää, että kaverit jätti hänet leikkipuistoon, kun oli kiire pelaamaan pleikkaa. Vaikka 20 min aikaisemmin nämä samaiset " kaverit" hakivat lastani ulos leikkimään. Onneksi poikani oli ollut sen verran fiksu ja rohkea, että oli uskaltanut sanoa: " ei sitten tarvitse tulla huomenna mua hakemaan ulos." Annoin kyllä näille kavereille hiukan " palautetta" , kun seuraavan kerran näin heidät.
En oikein tiedä, että pitäisikö minun rajoittaa lapseni olemista näiden kavereiden kanssa? Kuitenkin, kun näiden poikienkin kanssa on jutellut kunnolla, niin mukavia poikia ovat. Vanhempien vastuunottoa ja rajoja vaan kaipaavat. Sen kyllä sanoin tänään pojalleni, että kavereita saa olla, mutta jos tahti vielä näiden poikien kohdalla menee huonommaksi, niin sitten ei enää olla yhdessä. Katsotaan nyt, miten tämä tästä etenee!
Hän pelaisi pleikkaria vaikka kuinka kauan, mutta meidän oli pakko pistää rajat pelaamiselle. Säännöt kirjattiin yhdessä paperille ja poika lupautui niitä noudattamaan. Pojan kaverilla oli samat kiinnostuksen kohteet, yhdessä he vain pelasivat tunti toisen jälkeen ja sääntöjen noudattaminen oli todella vaikeaa. Sitten keskustelimme kaverin vanhempien kanssa ja he tekivät samansuuntaiset säännöt. Nyt pojat taas leikkivät enemmän ja pelaaminen on jäänyt vähemmälle. Eikä kumpikaan kiukuttele niin paljoa.
Ongelma on nyt toinen kaveri, jolla sääntöjä ei ole lainkaan ja joka vielä uhoaa ja kerskuu kaiken aikaa, kuinka hänellä on se ja se peli. Ne pelit ovat yleensä vielä sellaisiä, joita meidän poika saa pelata joskus vuosien kuluttua. Tietenkin meidän poika kyselee, miksi kaveri saa pelata jotain, mitä hän itse ei saa, ja mitä siihen voi vastata. Toistaiseksi hän on uskonut, kun olen sanonut, että välitän hänestä niin paljon, etten anna hänen pelata sellaista, mikä ei ole hyväksi hänen kehitykselleen. Olen hyvin tiukka ikärajojen suhteen niin peleissä kuin elokuvissakin. Uskon, että ikärajat on ihan tarkoituksella valittu, eikä minulla ole mitään syytä vähätellä niiden merkitystä lapsen kehitykselle.
joka ei vielä ole leimaantunut pelifriikkeihin kavereihinsa. Tosiaan on vanhempia, jotka eivät piittaa ikäsuosituksista. Eräskin koulumatkakaveri kertoi taannoin pelanneensa iskän kanssa yli kaksituntia K-15 peliä viikonloppuna. Meidän nappula sitä vastoin oli viettänyt samaisena viikonloppuna aurinkoista syyslauantaita kahdeksan tuntia ulkona kaverin kanssa :)
Rapaeetustaan ylpeänä, nikki
" mageeta, kun saa tappaa" . Siis että lapset tajuavat noissa peleissä tappavansa jonkun ja se on hienoa. Pelottaa, jatkuuko tuo tappaminen sitten isompanakin, tajuavatko nämä lapset koskaan, miten lopullista se tappaminen on, miten kammottavaa toiseen kajoaminen väkivalloin. Meillä on varmaan lipsuttu pelien ikärajoista, tunnustan, mutta toisaalta lapset ovat täysin tietoisia siitä, mikä on peliä /elokuvaa ja siitä, että tämä tosi elämä on ihan muuta. Ketään ei lyödä, ketään ei ammuta jne.
Onneksi 2luokkalaisen poikamme tällä alueella asuvien samanikäisten lasten joukossa on pienempi osa noita paljon pelaavia ja vain joillakin väkivaltapelejä. Suurimman osan vanhempia rajoittavat pelaamista, mutta eivät kaikkien. Näitä välinpitämättömiä tai tietämättömiä on varmasti joukossa, mutta homma ei ole ihan riistäytynyt käsistä.
Tämä pelaaminen alkoi näkyä juuri esikouluikäisenä. Meillä ei ole saanut samalla lailla pelata ja minusta ei ole mitenkään vaikea edes ollut perustella tätä lapselle. Lisäksi kun juttelin pojan kanssa opin aika paljon missä ja kenellä oli minkäkinlaiset säännöt peleistä ja telkan katsomisessa. Tämän perusteella juttelin pojan kanssa mikä minusta on hyväksyttävää ja mikä ei. Ja lisäksi tuli säännöstelyä vierailuihin tiettyjen lasten luona ja kotona aina keskusteltiin mitä siellä tehtiin ja mikä on hyvä juttu ja mikä ei. Tästä siis keskusteltiin säännöllisesti ja keskustelu jatkuu edelleen parin vuoden jälkeenkin- ei siis ole mikään kerta tai pari ollut keskustelu.
Haluan kuitenkin uskoa että vanhemman esimerkki ja vaikutusvalta on pienessä lapsessa iso. Asenne näkyy pikkuhiljaa lapsessa ja siinä mikä lasta kiinnostaa. Lapsen kaveripiirikin valikoituu vähitellen sen mukaan ketä kiinnostaa samanlaiset touhut ja leikit kuin häntä itseäänkin. Meillä on myös paljon keskusteltu kuka on oikeasti kiva kaveri ja pyritty saamaan lapsi itse ajattelemaan ja huomaamaan kenen kanssa hän viihtyy. Kavereiden vietävästä ollaan yritetty saada oppimaan ja ajattelemaan itsenäisesti ja kertomaan oma mielipiteensä ja kieltäytymäänkin. Eli yritetty saada lasta kasvamaan itse toimimaan ja pärjäämään kavereiden kanssa, mutta myös miettimään kuka on kaveri ja kuka ei.
Sen verran muistan myös omasta shokistani tuossa esikouluiässä samaisen kavereiden pelaamisen ja telkan katsomisen suhteen. Ehkä silloin juuri tuntuu siltä että oma lapsi jää ulkopuolelle ja muunlaisia kavereita ei olekaan. Meilläpäin kuitenkin ne vanhemmat jotka suhtautuivat tiukemmin pelaamiseen yms. eivät myöskään päästäneet niin vapaasti lapsiaan liikkumaan ja viettivät enemmän perhekeskeistä aikaa. Eli juuri näitä kivempia lapsia ei niin näkynyt ulkona pyörimässä ja lastamme hakemassa, heidän seuraansa sai sopimalla vanhempien kesken. Sitten koulun alun myötä pikkuhiljaa alkoivat nämä kiltimmätkin kaverit mönkiä kotikoloistaan ja kakkosen myötä jopa hakea kaveriseuraa. Ja silloin näiden peliaddiktioisten kaverien seuran vaikutus pieneni huomattamavasti ja lapset eriytyivät enemmän omiksi porukoikseen joita kiinnosti ihan erilaiset asiat.
ihan sivuseikka kysymyksen " pointtiin" nähden, mutta ap, mitä vikaa on tramppiksella pomppimisessa? Se on ollut meidänkin kesän hitti ja saanut myös meidän helposti peleihin " addiktoituvan" tyttösen lähestulkoon kokonaan unohtamaan pelaamisen... Oikein tulee ikävä trampoliinia kun talvi koittaa...
Minä toivon oman ekaluokkaliseni lähtiessä ulos kaverien kanssa, että tramppiksella ei kaverilla hypittäisi: iso trampoliini ilman suojaverkkoa, useita lapsia yhtä aikaa hyppimässä, ei aikuisia mailla halmeilla ja tönimiset yms kuuluvat juttujen mukaan tavalliseen menoon. Ei ole mielestäni turvallista.
mammamuu2:
ihan sivuseikka kysymyksen " pointtiin" nähden, mutta ap, mitä vikaa on tramppiksella pomppimisessa? Se on ollut meidänkin kesän hitti ja saanut myös meidän helposti peleihin " addiktoituvan" tyttösen lähestulkoon kokonaan unohtamaan pelaamisen... Oikein tulee ikävä trampoliinia kun talvi koittaa...
Meillä on kyllä suojaverkko tramppiksella, eikä ole onnettomuuksia sattunut... sensijaan en kyllä päästäisi 6vuotiaita crossailemaan pyörällä ;-) (kuten ap haikaili)... se jos mikä on vaarallista... En mielelläni päästäisi 11 vuotiastakaan... mutta pakkohan sitä jossain vaiheessa on senverran luottaa (kun kulkee koulumatkatkin fillarilla)... hengenvaarallista hommaa! jos ei todella ole jotain täysin varmasti autotonta aluetta, fudiskenttää tms.
En siis tarkoittanut, että trampoliinilla pomppiminen on huono asia, onhan meilläkin trampoliini (suojaverkon kera). Vaan, kyse oli siitä, että ei kiinnostaisi tehdä oikein muuta. Kuin siis pelata ja pomppia trampoliinilla. Normaalit lasten ulkoleikit eivät tahdo tulla useilta lapsilta millään. Kyllähän se trampoliinilla pomppiminen on ok, kun muistetaan säännöt ja trampoliinia käytetään oikein. Mutta, että se on se ainoa tekeminen pelaamisen ohella...
Ja tuo crossailu. Sinullahan olikin tyttö, joten on ymmärrettävää, että et ole päässyt crossailun saloihin ja se saattaa kuulostaakin hurjalle. Mutta, kyseessä ei siis ole mitään vaarallista crossailua, vaan ihan tavallista, vähän " monttumaisella" soralla/hiekalla ajoa (kuvittelua, että ollaan Mika Kallioita ja Kimi Räikkösiä :) Sallin tuon " hurjastelun" kyllä pojalleni :)
Kuopus on kyllä tyttö... ja hänen kohdallaan se olisi oikeastikkin toistaiseksi hengenvaarallista, koska hänellä on avaruudellisen hahmottamisen ongelma... eli ei esim. osaa arvioida miltä suunnalta auto tms. häntä lähestyy ja millä nopeudella (6v) Trampoliini ei ainakaan auton alle " juokse" ....
Mutta löytyy minulta kyllä poikakin 11v joka crossailee fillarillaan harva se päivä kavereitten kanssa ja se on ihan oikeasti tosi vaarallista... mitä isompi mäki sen kovempaa tullaan alas, eikä mitään väliä vaikka johtaisi suoraan autotielle, voihan sitä siinävaiheessa iskeä jarrut pohjaan... ja sitten fillari on poikittain... no onneksi toistaiseksi on pysähtynyt ennen tielle joutumista... muutamasta housusta on polvet menneet kaatuessa puhki ja pari kertaa on kyynärpäätään paikkaillut, mutta eipä se poikien vauhtia hidasta ;-) Pyöriä on sitten erilaisia viritelmiä, kuten kaatopaikalta löytynyt 12" johon on etu ja takapyöriin laitettu sellaiset " tempputampit" joilla seisten voi sitten nokittaa jne...
Niin... kyllä minäkin sen sallin, ei siinä mitään... mutta eipä se sen turvallisempaa ole kuin trampoliinilla pomppiminenkaan (päinvastoin) ja sitähän sinä et väittänytkään, vaan joku muu vastasi, että trampoliinilla hyppiminen on liian vaarallista...
Mutta vakavasti ottaen, kannattaa kyllä noin pienten crossailua vahtia tarkkaan, meillä poika lukuisten muiden ikäistensä kanssa jäi juuri eskari ikäisenä kiinni, kun oli kielloista ja sopimuksista huolimatta (joukossa tyhmyys tiivistyy) menneet pois sovitulta pyöräilyalueelta kotipihasta (asuttiin taloyhtiössä silloin) vastapäisten rivareiden pihaan, josta kivasti pääsi jyrkkää mäkeä laskemaan alas tielle ;-( asia paljastui, kun fillaroivat suoraan naapurin auton eteen talojen välistä... kaikeksi onneksi naapuri ehti jarruttaa...
Ja pari vuotta sitten kaveri oli koiraansa kouluttamassa kun viereisen hiekkakuopan rinnettä laski alas pari pikkupoikaa... toinen suoraan auton kylkeen, kaatui ja jäi peräkärryn alle ja kuoli ;-(
Joten vaikka tuo lausahdukseni crossailun vaaroista oli puoliksi huumorilla heitetty.... siinä piilee kyllä totuudenkin siemen...
että näiden isompien crossailua ei oikein pysty kontrolloimaan, kun itse on töissä, kulkevat pyörillä kouluun ja joskus täytyy vähän alkaa luottaa ja antaa vapauttakin ;-) Mutta kun noita poikia tuossa pihassa ja tiellä pörräilee enemmän ja vähemmän, niin kyllä se aika päättömältä näyttää...
Siis crossailuista...Meidän perheessä tämä asia on selkeästi eri mittavaakassa kuin teidän perheessä. Ja minusta on nyt jotenkin outoa, että tähän asiaan takerruttiin.
Minulla ei ole mielipidettä siitä, kuinka sinä/teidän perheenne näkee tämän asian. En tunne teidän perhettänne, joten en pysty sanomaan tavastanne toimia tässä asiassa. Ja samaa kyllä peräänkuulutan sinulta. Sinä et tunne meidän perhettämme/asuinpaikkaamme/poikaamme persoonana ja kehittyneenä yksilönä. Silloin on vaikea sanoa mielipidettä siitä, kuinka toiset asian hoitaa. Luotan itse siihen, että vastuulliset vanhemmat (joina itseäni ja miestäni pidän, mutta sinun viestistäsi kumpusi, että sinä et välttämättä pidä meitä vastuullisina.) perheessä kuin perheessä osaavat määrittää rajat tilanteeseen suhteuttaen, ja nämä tilanteet vaihtelevat perheittäin. Ja tuosta crossailusta vielä, luonnollisesti olemme asettaneet sille rajat, missä ja millä varustuksella sitä saa tehdä...Ja hyvin on toiminut. Minusta poikien elämään kuuluvat vähän rajutkin jutut (pojat ovat crossanneet kautta aikojen, se on niillä geeneissä), näissäkin asioissa tulee kuitenkin olla rajat (alkuperäisessä viestissäni oletin luonnollisesti, että ymmärretään, että lapsemme toteuttaa itseään, mutta rajojen kera)
Olisin voinut laittaa viestiini crossailun tilalle vaikka tenniksen peluun, ehkä silloin olisimme välttäneet tämän asian käsittelyn (tietysti tennismailastakin saattaa saada päähän).
Alkuperäisessä viestissäni peräänkuulutin vanhempien vastuuta lastensa tekemisistä/ja siitä, mitä jättävät tekemättä. Toin esille huoleni, että kuinka lapset, joilla on rajat, tulevat pärjäämään " rajattomien" lasten keskuudessa? Minne on hävinnyt lasten mielenkiinto lapsille kuuluviin juttuihin? Tässäkin asiassa joku voi kommentoida ja takertua aikaisempaan lauseeseeni, että perheitä on erilaisia, joten on vaikea sanoa mielipidettä tuntematta taustoja. Mutta, sellaiset perheet, joissa vanhemmat eivät kanna rooliaan, eivät ota vastuuta lapsestaan, ole isä ja äiti, niin ansaitsevat mielenilmaisut (negatiiviset) ilman että tarvitsee tietää sen enempiä. Miten heidät vaan saa heräämään?
Mutta, vastanneista viesteistä huomasin, että en ole huolenaiheeni kanssa yksin ja että keinoja käsitellä tätä asiaa on. Käy vain sääliksi ne pienet lapset, jotka eivät saa omilta vanhemmiltaan sitä, mikä on lasten oikeus.
mammamuu2:
ihan sivuseikka kysymyksen " pointtiin" nähden, mutta ap, mitä vikaa on tramppiksella pomppimisessa? Se on ollut meidänkin kesän hitti ja saanut myös meidän helposti peleihin " addiktoituvan" tyttösen lähestulkoon kokonaan unohtamaan pelaamisen... Oikein tulee ikävä trampoliinia kun talvi koittaa...
Mitä ajattelit tehdä talvella, jos lapsesi taas " addiktoituu" ? Ja tiedustelen asiaa ihan positiiviseen sävyyn, kysymyksestäni ei tarvitse etsiä mitään rivien välistä. :)
kukahan tuohon crossailuun takertui? Tottakai 11-vuotiaan elämässä moni asia on eri mittakaavassa kuin 6- vuotiaan... pointti ei ollut lainkaan siinä... vaan siinä, että oletit etten tytön äitinä tiedä mistä puhun... pojat on poikia ja pysyvät poikina pitkään... eikös ne miehetkin ole " poikia" joten tuskin omakaan poikasi tyytyy pihassa crossailemaan muutaman vuoden kuluttua. Mutta kuten sanottu, kaikki pojat taitavat tuota harrastaa, eikä siitä sen enempää... eikä koko crossailuviestini alunperin edes ollut sinulle tarkoitettu kuten jo yritin edellä selittää... eihän nyt siis takerruta aiheeseen ;-) Meilläkin asia on hanskassa, kun kypärä pysyy päässä (mitä se tuossa iässä ei enää tee 90% koulupojista) ja pyöräilijä poissa autoteiltä...
Ei tällä asialla ollut mitään tekemistä kenenkään perheen vastuullisuuden kanssa saatika että olisin mitään epäillyt... jos sellaisen käsityksen sait, olet väärässä, tai ehkä? epävarma asiasta itse?
Ja sitten addiktoitumiseen... Tarkoitit varmasti kysymykselläsi pelaamista? Niin ikävä kyllä kuopuksella on ADHD ja addiktoituminen kuuluu yleensä " taudinkuvaan" . Siis ADHD ihmiset ovat tyypillisesti helposti addiktoituvia, kuka mihinkin (peleihin, shoppailuun, alkoholiin, liikuntaan ym.). Tällähetkellä pelit eivät ole päällimmäisenä neidin mielessä vaikka niitä välillä pelaileekin. Meillä on kuitenkin neurologin ohjeistus max 30min pelaamista päivässä ja siitä pidetään kiinni jos/kun alkaa näyttää siltä, että pelit alkavat kiinnostaa liikaa. Onneksi tyttö tykkää myös pelata esim. papunetin pelejä, jotka on tarkoitettu opetusvälineiksi ja oppimista edistämään... Pidämme kyllä huolen, ettei tyttö jumitu pelaamaan ja niin... tuota addiktoitumista vastaan varmasti joudumme taistelemaan vielä pitkään, koskien muitakin elämänalueita kuin pelaamista... Ongelmia pyritään lievittämään mm. toimintaterapian avulla... mutta kuten ymmärrät, tämä onkin sitten ihan eri stoori, eikä varsinaisesti liity tähän alkuperäiseen aiheeseen lainkaan...
Ja ihan tuohon ap kysymykseesi, oletko itse yrittänyt ohjailla lasten leikkejä ja opettaa heille uusia mukavia leikkejä? Ei kaikilla 6-vuotiailla ole edes riittävästi leikkitaitoa, jotta pystyisivät kehittämään pitkäkestoisia ja monipuolisia leikkejä jotka jatkuvat pitkään... ja jos ei leikille löydy kunnollista vetäjää, lapset väsähtävät ja kyllästyvät ja se siitä sitten...
Ihanteellisintahan olisi jos leikissä olisi mukana ohjaamassa aikuinen tai sitten leikkivien lasten ikäjakauma olisi mahdollisimman laaja. Meidän pihalle kokoontuu usein lapsia iältään 4-13v ja tuolla porukalla kyllä leikkivät purkkista, pelaavat jalkapalloa, kehittävät tramppiksella leikkejä (muuta kuin hyppimistä) esim. estehyppyä (osa lapsista esteinä ja osa hyppii yli kontillaan....), ratsastuskoulut ym. ovat myös olleet kuvioissa mukana. Tyypillistä näille leikeille kyllä on se, että nuo isommat koululaiset aloittavat leikin ja pienimmät otetaan siihen mukaan ja pienimmätkin jaksavat kun joku isompi vie leikkiä eteenpäin...
Kiitos vastauksestasi, se olikin oikein tyhjentävä. Ja sain aivan erilaisen käsityksen kuin aiemmista viesteistä. Täytyy sanoa, että sinulla on kyllä kiva pihapiiri, jos siellä sekä isommat että pienemmät leikkivät kirkkistä ym. mukavia ulkoleikkejä.
Meidän kotiseudulla tuo ei vain tällä hetkellä toteudu. Ehkä se johtuu juuri siitä, että on puutetta aikuisen seurasta ja ohjeistuksesta (mistä itseasiassa aluksi kirjoitinkin; kun vanhemmat eivät ole kiinnostuneita lastensa tekemisistä ja antavat pelata niitä pleikkapelejä, jotka on tarkoitettu täysikäisille. Täällä, ja ilmeisesti muuallakin, on selkeä ongelma se, että lapsia ei kiinnosta nuo mukavat ulkoiluleikit, kun on mahdollista pelata pleikkaa sisällä = ja tästä minusta seuraa sitä tylsistymistä ja mielenkiinnon puutetta ym. lieveilmiöitä.)
Eilenkin, taas vaihteeksi, tulivat kaksi kaveria hakemaan esikoistani. Yrittivät ensin sisälle (pelaamaan), mutta sanoin, että jos aiotte olla poikani kanssa, niin olette ulkona. No, pojat sitten päättivät mennä pelaamaan jääkiekkoa. Autoin kaikille kolmelle pojalle varusteet niskaan ja katselin tyytyväisenä ikkunasta, kuinka pojat menivät takapihalle pelaamaan. Mutta, eipä mennyt kymmentä minuuttia, kun nämä kaksi kaveria tuumasivat, että eipä nyt enää jaksetakaan ja heittivät kamat pois päältään. Poikani yritti kaikin keinoin (lupasi olla koko ajan maalissa, lupasi antaa oman pyöränsä, jos ajeltaisiin ja lupasi suunnilleen tekevänsä vaikka mitä, jos he nyt vain olisivat jääneet leikkimään. Mutta, mitä vielä, näin kahdella kaveruksella oli kiire pelaamaan ja loppuun piti vielä heittää, että poikani ei saa tulla mukaan, kun se poika, jolle ovat menossa (12-v), ei kuulemma tykkää olla poikani kanssa (ei sen puoleen, en kyllä itse anna poikani mennäkään tämän ison pojan luokse kylään). No, tästä sitten seurasi se, että poikani, taas kerran, tuli sisälle itkun kanssa kertoen tapahtumasta. Puhuttiin pojan kanssa asiasta ja yhteistuumin sovittiin, että näiden kavereiden kanssa ei nyt sitten vähään aikaan olla, kun kerta niin tylsästi kohteleevat.
Mutta, monista viesteistä tuli ilmi, että kun vaan jaksaa selittää omat arvot ja rajat lapselle, niin alkaa ne kaveritkin sitten valikoitumaan. Ongelma on meillä varmasti vielä se, että poikani ei ole vielä koulussa ja ei ole saanut niitä kavereita kauheasti. Kotikulmilla pyörii muutama kaveri, jotka nyt näköjään ovat mitä ovat. Täytyy vaan olla tarkkana.:)
Minusta tässä (taas vaihteeksi) tuli esille tällaisten foorumien huono puoli. Helposti ymmärretään viestit väärin, joku jättää kirjoittamata jotain ja toiset ehkä lukevat rivien välistä. Ja sitten lähtee helposti lumipallot, ihan syyttä suotta, vyoryämään. Jokainen kirjoittaja on oma persoonansa ja omassa mielentilassaan, kun kirjoittaa. Itsekin helposti (tyypillisenä neitsyenä) kiinnitän huomion pikkuseikkoihin ja jään niitä sitten vatvomaan (kuten saimme huomata). Ja huomaan, että en todellakaan ole mikään kokenut foorumi-kirjoittelija :)
Kaikille oikein hyvää syksyn ja talven odotusta! Ja sinulle, mammamuu, minä varmasti tulen perässä näiden " crossi" ym. vanhempien lasten juttujen kanssa. Meillä vaan mennään vielä tässä vähän " kevyemmässä" sarjassa. :)
eipä hätää ;-) niinhän se täällä palstoilla aina on ja varsinkin juuri täällä vauva-lehden sivuilla, että asioita ymmärretään tahtomatta väärin (joskus tahallaankin) provotaan jne. joten on vaikea suodattaa mikä on totuus ja kun on vielä monta " kokkia" soppaa keittelemässä... eli yksi vastaa toiselle ja kolmas ensimmäiselle jne.
Tulipa vielä tuosta mieleen, että olihan poikasi eskarissa? Voisiko sitä kautta saada järjestettyä kaverivierailuita tms.? 6-vuotiaat ovat vielä aika pieniä luomaan omia kaverisuhteita, niitä alkaa sitten tulla kouluiässä (siis jos ei ihan naapurissa ole sopivaa kaveria). Me aikanaan isompien lasteni (tyttö 13v) kanssa kutsuttiin eskarikaverita leikkimään ja vanhemmat sitten hoitivat kuskaamisen.
Vaikka tuossa aiemmin sanoin, että leikkijöiden ikähaitari saisi olla suuri (me asutaan samassa pihapiirissä siskoni perheen kanssa ja omat lapset yht. 6 ovat iältään 4-13, kun siihen sitten lisää jokaisen kaverit, niin porukkaa riittää...), niin meilläkin toimii nimenomaan siksi, että ovat sisaruksia ja serkuksia keskenään + kaverit... isommille sitten annetaan vähän vastuutakin näiden pienempien paimentamiseen...
Olisin kuitenkin itsekkin hieman varovainen päästämään eskari ikäistä leikkimään vaikkapa 12v esimurkkujen kanssa ilman aikuisen valvontaa... tuossa ikävaiheessa ikäero on todella suuri (henkisen kehityksen kannalta) 12 vuotiaathan ovat murrosiän kynnyksellä... ja ajattelevat jo ihan eri asioita kuin alle kouluikäiset... Tässä piilee tosiaan vaara, että pienempi tulee hyväksikäytetyksi ts. hänen seuransa kelpaa paremman puutteessa hetkellisesti, mutta ei ole kovinkaan merkityksellistä, joten hänet voi myös hylätä hetkessä (mikä ei tee hyvää lapsen itsetunnolle tietenkään) kun jotain " mukavampaa" ilmaantuu näköpiiriin... Lisäksi näillä isommilla voi myös olla kiusaus hyväksyä tuo pieni leikkeihinsä siten, että pienemmälle annetaan kurjia/nöyryyttäviä tai jopa " kiellettyjä" rooleja... siis käsketään tekemään asioita jotka lapselta on kielletty ja hän tekee, koska isommat lupaavat sitten olla hänen kanssaan jne.
Näin eivät tietenkään käyttäydy todellakaan kaikki 12 vuotiaat, mutta tällaistakin näkee... kun (miten tämän nyt sanoisi niin ettei kukaan käsitä väärin) yleensä 6-vuotiaasta ei oikein ole ihan " oikeaksi kaveriksi" noin isoille... Leikit ovat kivoja niin kauan kun vaikka leikitään ratsastuskoulua ja pienemmät ovat oppilaita jne... mutta yhtä hyvin voi käydä niin, että pienimmät saavat ne roolit joita kukaan isompi ei huoli...
Kannattaisi varmaan yrittää tutustua jos vaan mahdollista johonkin/joihinkin suurinpiirtein samanikäisiin kavereihin ja heidän vanhempiinsa (4-7v) ja yrittää sitten kutsua heitä kotiin... kun sopii vaikka että lapsi haetaan parin-kolmen tunnin kuluttua, niin kaveri ei ainakaan häivy kesken kaiken ja kotona voi sitten itse ehdottaa tekemistä... muuta kuin pelaamista ;-) Ja onneksi se koulukin kohta häämöttää... lapsissa tapahtuu ihme muutos ja itsenäistyminen sen ekan luokan aikana ;-) siis noiden kavereidenkin suhteen ja voivat vähän laajentaa elinpiiriäänkin ja mennä vähän pidemmälläkin asuville kavereille vähitellen...
Ihan hirveän surullista, mutta niin se nykyisin on. Olen itse paininut samojen asioiden kanssa myöskin jo vuosia - minulla on kolme poikaa = kohta 5v, 9v ja 12v. Olen kanssasi aivan samaa mieltä vanhempien vastuusta ja olen monta kertaa ihmetellyt, johtuuko tällainen älytön sallivuus ihan yksinkertaisesti vanhempien naiiviudesta ja tiedon puutteesta vaiko välinpitämättömyydestä. Jälkimmäinen on toki vielä pahempaa, vaikka lopputulos onkin sama, sillä siihen ei oikein edes voi vaikuttaa... Pahoin kuitenkin pelkään, ettei se " valistuskierros" kovin paljoa tulosta tuottaisi niiden ensin mainittujenkaan keskuudessa... :-/
En siis osaa antaa muita vinkkejä kuin sen, että pidä pintasi!! Itse olen näin tehnyt ja aion jatkaa samalla linjalla, vaikka läpi harmaan kiven... Meilläkin pelataan Pleikkaa ja suoraan sanoen ihan liikaakin välillä, mutta ei esim. koskaan (paitsi poikkeustapauksissa) kouluviikolla ja olen ihan hirmun tarkka pelien ikärajoista! Enimmäkseen pojat pelaavat ralli- ja urheilupelejä ja kovin suosittuja ovat tietty olleet Harry Potter -pelit ja muut " tasohyppelyt" . Ihan paria isommille tarkoitettuja pelejä pieninkin pelaa, mutta varsin kontrolloidusti (ei koskaan yksin) ja vaikka meillä onkin esikoisella pari sellaista skeitti- ja rallipeliä, joissa kiroillaan tms. tai skeittaajalta tulee kaatuessa verta, niin esikoinen pelaa niitä joko yksin ollessaan tai sitten niitä pelataan äänettömästi ilman kiroilua ja/tai siten, että asetuksista on verentulo seisautettu! ;-) Yhtään ainutta sotapeliä tai vastaavaa meillä ei ole ja suoraan sanoen, mikäli se minusta riippuu, niin ei myöskään tule! Juu, sääli mammanpoikia, mutta näin meillä... ;-)
Rehellisesti sanottuna olen uppo-onnellinen siitä, että oma jatkuva valistukseni on ainakin näillä näkymin mennyt omilleni perille. Eli sitkeys tuottaa tulosta! :o) Kaverit näkyvät valikoituvan vähitellen niihin, jotka eivät näitä taistelupelejä ihannoi ja jos/kun on käynyt vaikkapa ilmi, että jonkun kotona pelataan jotain sellaista tai muuten paljon isommille tarkoitettuja pelejä, niin 9-vuotiaanikin on kommentoinut, että ne pelit ovatkin ihan tyhmiä. Ja siis vilpittömästi tuntuu olevan sitä mieltä, eikä vain äidin mieliksi niin sano... Hiljattain esikoisen yksi kaveri oli käymässä ja puhuivat esikoisen uudehkosta katurallipelistä (omilla rahoillaan ostanut minun luvallani), johon kaveri tuumi, että se on tyhmä " kun siinä ei voi edes pölliä autoja" , mihin poikani tuumi, että hänen mielestään ei tarvitsekaan voida. Äiti myhäili tyytyväisenä taustalla... ;-)
Että onnea vaan tähänkin taistoon - se tulee olemaan pitkä... Poikasi on vasta eskarissa, joten kyllä ne kaverit siellä koulussa pikkuhiljaa valikoituvat niihin, joita kiinostaa jokin muukin kuin verenvuodatus ja räiske - usko pois! Kunhan jaksat vain kannustaa ja ääneen perustella omia kieltojasi - ja tarpeen mukaan kummastella sitä, miksi muita ei rajoiteta. Itse olen perustellut asioita perustelemasta päästyänikin ja myös käyttänyt sitä paljon kulunutta kliseetä, että rajoitan heidän toimintaansa vain, koska välitän ja rakastan enkä halua heille pahaa.:-)