Vaikka en ole ikinä ollut Soinin kanssa mistään samaa mieltä, niin tästä olen:
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kehottaa kokoomusta järjestämään oman " Korpilampi-kokouksensa" selvittääkseen linjaansa työmarkkinakysymyksissä.
Soinin mielestä kokoomuksen tulisi selvittää keskenään, miten sairaanhoitajien työtaisteluun johtaneesta umpikujasta tullaan ulos.
Jyväskylässä lauantaina puhunut Soini muistutti, että kokoomuslaisia vaikuttajia on nyt uhkaavassa työtaistelussa " joka pöydän kulmalla" eli työnantajapuolella, ay-puolella ja hallituksessa. Hän sanoi, että " tulostavoitteisiin mieltynyt Kokoomus saisi istua Korpilampeaan valtakunnansovittelijalla vahvistettuna niin kauan, että valkoinen sauhu piipusta nousisi tuloksen saavuttamisen merkiksi" .
Soini katsoo, että kokoomus sai vaalivoittonsa suurelta osin keksimänsä tasa-arvotupon ansiosta. Vaalitaisteluun tuli selvien rahatavoitteiden ohella selvä yleinen henki, että asialle tehdään jotain.
- Suomea uhkaa nyt vakava terveydenhuollon työtaistelu, eikä maan hallitus pysty kuin jankuttamaan historiallisena pitämäänsä 150 miljoonan euron tasa-arvolisää.
Soini korosti, että aikaa terveydenhoidon työtaistelun estämiseksi ei kannata pelata yhtään, vaan hallituksen on saatava valtakunnansovittelija ja kaikki osapuolet liikkeelle.
Iltasanomat
Kommentit (2)
HALLITUKSELLE ERO ! . . .
Huutakaas nyt yhteen ääneen.
Kokoomushan ei ole yksin hallituksessa, joten kyllä Keskustankin pitää jotain asian eteen tehdä, ennenkuin hallitus saa mitään aikaiseksi. Siihen ei riitä pelkät kokoomuslaiset.