lapsi teholle..
Olin paljon miettinyt tulevaa synnytystäni koska suvussani on ollut hirveän vaikeat synnytykset, ahtaiden lantioiden vuoksi. puhuin tästä neuvolassa ja sain ajan äitipolille. siellä minulle tehtiin sisätutkimus ja " passitettiin" synnyttämään alakautta. Minulla oli lääkärien mukaan sopivat paikat synnytykseen..lääkäri vielä sanoi että jos käsi mahtuu sisään niin silloin on sopiva synnyttämään alakautta.
Synnytin viime maaliskuussa ihanan poika vauvan 3850g 52cm py36. synnytys käynnistyi vesien menolla 39+5. Synnytyksen kulku oli ihan normaali,vauva hapettui hyvin ja sydänäänet normaalit. Ponnistusvaihe oli se hirvein kun epiduraali sai aikaan sen että supistuksen loppuivat ja kyllähän niitä supistuksia koitettiin tehostaa tuloksetta..olin ihan avuton, ja lääkäri huusi että " joko se supistus tulee" ..sellasia pieniä ja tehottomia. otettiin imukuppi avuksi,aluksi oli kiivi kuppi joka ei auttanut asiaa. vaihdettiin kovaan kuppiin..kuppi irtosi ainakin neljä kertaa vauvan päästä,se irtoamis ääni oli hirvein..luulin että vauvan pää lähti irti. lääkäriä katsoin kokoajan silmiin kun hän repi poikaamme ulos. Veri lensi ja kuppi vain irtosi.. Lääkäri sanoi että jos nyt tällä viimisellä yrityksellä vauva ei tule ulos niin sitten mennään leikkaussaliin.
Verneri loppujenlopuksi syntyi viimisellä kerralla. Lääkäri sanoi että olisi luullut että vauva on tosi jättiläinen kun ei mahdu ulos. hartiat oli erittäin tiukassa.
Verneri vietiin heti toiseen huoneeseen " virkoileen" . Poikamme tuotiin luoksemme tunnin kuluttua kapaloituna,hän jo silloin aristi päätään. imetys ja kaikki muut tutustumiset toisiimme sai nyt luvan odottaa..oli niin kiire synnytyssaleissa. Menimme vauvan kanssa osastolle ja verneri meni vauvalaan kun minä olin niin väsynyt....ajattelin nukkua hetken
Mutta kohta tuli hoitaja ja sanoi että poikamme vietäisiin teholle koska hän on niin kipeä.. menin katsomaan poikaamme ja hän oli riisuttu kapalosta. isossa pahkassa oli hirveän suuri haava ja pahka oli alkanut kerätä jo nestettä.
Näin seuraavan kerran vernerin aamulla. se oli ihan hirveää...itkin vain.
Vernerillä meni nenämaha letku,hän ei voinut imeä kun päähän niin sattui. verneri sai kovia kipulääkkeitä. en saanut koskea edes poikaamme kun hän sätkähti siihen ja alkoi välitön huutaminen.
Ensimmäisen kerran saimme poikamme syliin viidenpäivän kuluttua synntyksestä silloin aloimme harjoittelemaan imetyksiä jne... Verneriltä ultrattiin pää ja kaikki oli ONNEKSI kunnossa. Nyt poikamme on virkeä puolivuotias veijari:))
Olen jälleen raskaana rv 16+2 ja synnytys pelottaa. Neuvolalääkärin mukaan minun kannattaisi mennä kokeilemaan vielä alakautta synnyttämistä. Hänen mukaansa luut vähän löystyvät synnytyksessä ja antavat näin paremmin periksi seuraavissa synnytyksissä.
Olen sitä mieltä etten enää koskaan synnytä alakautta. Sain ajan synnytyspelkopolille jossa käymme läpi edellistä synnytystäni. Mua pelottaa se että jos kukaan ei ole minun puolella vaan painostavat minua alakautta synnykseen... Haluan sektion,jossa suuret riskit on äidillä..ja jos jonkun pitää kärsiä synnytyksen jälkeisistä kivuista niin haluan että se olen minä..en halua enää lastani teholle!!
Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea tämän minun sekavan tarinan :))
Kommentit (16)
Olipa hurja esikoisenne syntymän. Ihanaa kuitenkin, että esikoinen on tuon kokemuksen jälkeen terve ja hyvissä voimissa. Lapset ovat uskomattomia sisupusseja.
Mutta eihän pikkuisetkaan kestä mitä tahansa ja lapsen terveyden riskeeraaminen on minusta hyvin arveluttavaa. Ihan varmasti reitti on joiltakin osin tilavampi, kun yksi synnytys on jo takana, mutta jos tilaa ei ole riittävästi, ei siinä minunkaan mielestäni auta mitkään " avoimet" mielet ja positiiviset asenteet, kuten eivät vaihtoehtoiset kivunlievitysmenetelmätkään. Kysehän ei kuitenkaan ole siitä, kuinka valmis henkisesti olet synnyttämään alateitse, vaan kuinka hyvin pikkuisesti mahtuu alateitse syntymään.
Itse kannata lämpimästi noita kaikenlaisia luomuvaihtoehtoja, mutta en tässä kohtaa. Tuo lantionkuvaus on varmasti paikallaan, kuten tarkat kokoarviotkin, jos päädyt yrittämään alatiesynnytystä. Ohessa tietenkin henkistä tukea pelkopolilta tmv. Mutta jos pienintäkään riskiä on, että vauva jäisi taas pahasti jumiin synnytyksessä, en itse lähtisi edes kokeilemaan.
Alatiesynnytys on tietenkin paras ja turvallisin vaihtoehto kaikille osapuolille tavallisissa synnytyksissä, mutta sinun ensimmäinen synnytyksesi ei ollut tavallinen ja sen erityisyys on minusta tässä toisessakin raskaudessa yhtä lailla voimassa. Joskus erityiskohtelua tarvitsee vaatia ja se varmasti tuntuu raskaalta ja rankalta, mutta tässä kohtaa ei kai ole muuta vaihtoehtoa.
Voimia sinulle loppurutistukseen. Asiat varmasti järjestyvät ja kaikki menee hyvin, kun vain jaksat pitää huolen, että huolesi kuullaan ja lapsen parasta todella ajatellaan tarkasti. :)
Tituliini
en minäkään tollaisen kokemuksen jälkeen haluaisi alakautta synnyttää. Onneksi vauvasi selvisi järkyttävästä kokemuksesta, voimia sinulle uuteen raskauteen ja itse tiedät parhaiten kummin haluat seuraavan vauvan synnyttää.
Annlinn
Ihan kuin olisin omasta synnytyksestäni lukenut - ainoa ero siinä, että lapseni lähti teholle välittömästi synnyttyään, en häntä edes ehtinyt nähdä. Lantioni kuvattiin etukäteen ja vauvani oli huomattavan pienikokoinen täysiaikaiseksi (2,5kg). Kuvien perusteella voisin synnyttää esikoistani hiukan isommankin vauvan.
Jälkitarkastuksessa sitten lääkäri totesi, että jos toista lasta harkitsette, tiedä se, että sektio on tulossa. Toista kertaa ei lähdetä arpomaan.
Pelvimetriakaan (mitenkähän oikeinkirjoitus) ei siis aukoton ole! Jos itselläsi vahva tunne siitä, että sektio on oikea vaihtoehto, kannustan sinua taistelemaan valintasi puolesta.
Kipeä vastasyntynyt, joka uikuttaa surkeasti, on kauheaa katsottavaa.
onneksi vauva voi jo hyvin. lisäisin tähän keskusteluun, että jos epiduraali heikentää supistukset niin, että siksi tarvitaan imukuppia, niin kannattaa harkita jotain muuta kivunlievitystä. itse synnytin elokuussa 4kg pojan ilman lääkkeitä, kun synnytys kesti vain 1.5t josta ponnistus 8minuuttia. eli luonto hoiti homman vaikka sattui niin hirveästi.
Mulla eka synnytys oli siis nopea ja helppo, mutta tuohon kiinnittymiseen jatkaisin. Eli vauva oli vielä tunti ennen syntymäänsä täysin liikkuvainen kun jokaisen supistuksen aikana sydänäänet heikkenivät ja häneltä mitattiin verikokein hapetusarvot. Se vielä että vauva oli pienikokoinen ja hoikkanen oli tiedossa, mutta synnytystapa-arviota ei mulle tehty.
Onneksi täällä luotettiin mun omiin tuntemuksiin ja siis kun vauva lähti tulemaan, niin samantien huomattiin että tulee ponnistusvaiheessa vasta kanavan läpi eli ei tavallaan kiinnittynyt ennen ponnistusta.
Mun äiti on synnyttänyt meitä neljä ja kaikki on olleet samanlaisia synnytyksiä, tosin ekassa synnytyksessä on ponnistamista jatkettu liian pitkälle niin että on sitten lopuksi joutuneet lisäämään ponnistuksiin voimaa lääkkeillä.
Itellä nyt tulossa toinen synnytys ja toiveissa olis normaali, mutta kun kaksi vauvaa on masussa, niin ikään ei tiedä mitä tapahtuu.
Kuunnelkaa omia tuntemuksia, ja vaatikaa se mikä itsestä tuntuu oikealle, tuo imukuppi ei kuulostanut hyvälle.
Ai niin ja mulle ei tuossa ekassa synnytyksessä kivunlievitykseen sallittu muuta kuin epiduraali vauvan voinnin takia, mutta lopulta en sitäkään sitten käyttänyt kun vauva saapui jo maailmaan.
Onneksi neuvolalääkärisi ei päätä synnytyksestä eikä ketään voida pakottaa synnyttämään alakautta. Sitä minä vaan ihmettelen, että eikö lantiotasi kuvattu ollenkaan synnytystapa-arvion yhteydessä? Että ihan pelkän sisätutkimuksen perustella lääkäri arvioi lantion tilavuuden?
Ihan pelkällä sisätutkimuksella äitipolilla tehtiin päätös alatie synnytykseen viimeksi. Lääkäri pyysi minua lähteä avoimin mielin synnyttämään.
Ja onneksi se neuvolanlääkäri ei ole se joka päättää synnytystavasta:) Mutta hänen mukaan kuvaukset ei anna ihan oikeata kuvaa lantiosta. Tällähetkellä olen yrittänyt unohtaa kaiken mitä neuvolanlääkäri on minulle sanonut tässä raskaudessa ja odotan synnytyspelkopolille pääsyä.
Ja lopuksi haluan sanoa että kun kirjoitin minun synnytyskertomukseni niin tarkoitukseni ei missään nimessä ollut peloitella ketään. Se oli vain minun tarinani ja ehkä tällä tavalla kun saan siitä kertoa niin se helpottaa mun fiilistä ja jaksan odottaa synnytyspelkopolille pääsyä:)
Olen pahoillani, kuulostaa kamalalta. Kyllä ne lääkärit osaa välillä ja tietää mielestään...
Menisin tekemään sen kuvaamisen. En tiedä paljonko maksaa, jos eivät suostu kuvaamaan Kelan piikkiin. Ja minusta sinun tarinallasi sinulla on oikeus keisariin, jos vartalo ei sovi alasynnytykseen, niin minkäs sille voi. Ja toinen lapsihan on helposti isompi. Jos ei muu auta, niin heittäytyisin sitten ihan hysteeriseksi ja hulluksi, enkä antaisi periksi. Ei ne uskalla ottaa sitä riskiä, että psykologisesti et kestä synnytystä. Turha reippailu siis sikseen, vaikka se luonteeseesi kuuluisikin.
AJL
Ei sinua voida pakottaa synnyttämään alakautta. eikä varsinkaan tuollaisen kokemuksen jälkeen! Kumma juttu että sitä alakautta synnyttämistä niin suositaan vaikka tiedossa olisi erittäin todennäköisesti vaikeuksia.
Minäkin menisin kuvauttamaan lantion vaikka yksityisesti jos vähääkään harkitsisin alatiesynnytystä (mutta enpä ehkä edes harkitisi).
Minulla esikoisen synnytys päätyi kiireelliseen sectioon kun vauva ei laskeutunut. Kummallakaan meillä ei varsinaista hätää ollut synnytys vaan pysähtyi. Ja varmasti aion vaatia lantion kuvauksen ensi kerralla vaikka kätilöt oli sitä mieltä että kyllä se mahtunut olisi.
Minulle sanottiin sekä kättärille että yksityinen gyne että vaikean synnytyksen jälkeen ei seuraavalla kerralla katsella kovinkaan pitkään huonoa tilannetta. Mutta tämähän tietty riippuu juuri sillon vuorossa olevasta henkilökunnasta.
Tsemppiä ja pidäpä puolesi.
Itse olen käynyt raskauksissani pelkopolilla ja sype-kätilökin on sanonut, että ketään ei pakoteta alatiesynnytykseen.
Eli saat varmasti sektion, mutta varmasti myös päätäsi yritetään kääntää. Suosittelen, että suhtaudut avoimesti saamaasi infoon, mutta muistat, että sinun omalla kokemuksellasi on hyvin vahva sija tässä päätöksessä, koska edellinen synnytys on ollut tuollainen.
Itse sain taannoin sektiopäivän ja se helpotti oloa niin, että päädyinkin sitten synnyttämään alateitse ja omalla kohdallani kaikki meni onneksi oikein hienosti. Vaadi, että pelkosi otetaan tosissaan!
Rauhallista odotusta ja onnistunutta synnytystä!
Kun odotin ekaa lastani, sanoi gyne, että mulla hänen mielestään ahdas lantio ja suuri vauva tulossa. Laittoi lähetteen äitiyspolille lantiokuvaukseen.
Polilla sitten vastassa tosi " mukava" lääkäri, joka ilmoitti tylysti että lantiota ei heillä kuvailla ellei vauva ole perätilassa. Ihmettelin sitä, kun en peerätilassa olevaa vauvaa edes olisi alateitse synnyttänyt.
Mutta pointti lekurilla oli siis se, että kyllä se sitten synnytyksessä huomataan jos vauva ei mahdu ulos! Olin aivan tyrmistynyt.
Luojan kiitos lapsi mahtui ulos, eikä ollut normaalia isompi (3355g ja 49cm), koska syntyi rv 36. Synnytyksen jälkeen kätilö totesi minulle, että oli vauvan ahdaas syntyä.
Pointtini tässä jutussa sulle on se, että vaadi se kuvaus! Ei tarvii jännittää ennen synnytystä, eikä sitten synnyttämässä tarvitse vauvan eikä sinun kärsiä siitä, että lasta väkisin kiskotaan ulos, kun tilaa ei ole.
Eli esikoisen synnytys alkoi vesien menolla, jonka jälkeen synnytys eteni tosi hitaasti, kun kohdunsuu oli lopulta auennut, en tuntenut (epiduraalin takia?) supistuksia ollenkaan ja ne olivat aika heikkoja. Ponnistaa kuitenkin piti, mutta vauva ei meinannut lähteä laskeutumaan ja sydänäänetkin heikkenivät. Autettiin lopulta imukupilla, kun alkoi olla jo kiire saada poika ulos, useamman kerran jouduttiin kans yrittämään, kunnes lopulta poika syntyi sinisenä ja velttona, napanuora kaulan ympärillä. Poitsu vietiin siitä heti elvyteltäväksi ja tuotiin sitten myöhemmin lämpökaapissa käymään mun vieressä ja sanottiin et viedään teholle. Seuraavana aamuna pääsin poikaa katsomaan ja näky oli kieltämättä hurja, päässä oli melkoinen verestävä pahka, muuten poika oli onneksi virkistynyt, vaikka pahka olikin tosi kipeä. Viikon vauva vietti teholla, pää ultrattiin, eikä neljän kuukauden kuluttua tehdyssä tarkastuksessa havaittu mitään normaalista poikkeavaa. Pahkakin hävisi ristiäisiin mennessä kokonaan. Nyt poika on virkeä ja urheilullinen kolmivuotias.
Synnytyksessä ollut lääkäri suositteli heti lantion kuvausta, mikäli vielä lisää lapsia aikoisi hankkia. Synnärillä sitä ei kuitenkaan tehty (turhia kuvauksia haluttiin välttää, jotta kohtua ei rasitettaisi säteilyllä), ja kun kävin yksityisellä gynellä edelliskesänä ja mainitsin asiasta, hän sanoi vain, että toinen lapsi syntyy yleensä helpommin kun tie on selvä ; /
Toinen lapsemme syntyi viime keväänä. Odotusaikana kävin loppuraskaudesta kahdessa ylimääräisessä synnytystapa-arviossa, joissa molemmissa todettiin lantion olevan tarpeeksi leveä alatiesynnytykseen. Kuvausta ei pidetty tarpeellisena, enkä itsekään sitten vaatinut sitä. Varsinaista pelkoa en tuntenut ennen synnytystä, ainoastaan oli huolissani vauvan selviämisestä. Luotin kuitenkin lääkäreihin ja kätilöön ja menin avoimin mielin synnyttämään.
Synnytys eteni nopeammin, en halunnut epiduraalia, vaan köllöttelin ammeessa, kalvojen puhkaisun jälkeen synntys eteni todella nopeasti ja sain alkaa ponnistaa. Vauva olikin syntymässä kasvot ylöspäin, minkä takia hän ei millään meinannut laskeutua, kun synnytyslääkäri oli jo hälytetty huoneeseen imukuppia varten, sain punnattua pojan alaspäin ja lopulta ulos. Terve poika syntyi ja nyt sain hänet rinnalle ja vierihoitoon osastolle.
Tulipa pitkä kirjoitus, toivottavasti jaksoit lukea. Molemmat pojat olivat aika normaalin kokoisia esikoinen 3790 54cm ja kuopus 3330 51cm.
Mun mielestä sun kannattaa vaatia sitä lantion kuvausta, pääset sitten nauttimaan raskaudesta ilman synnytyspeikkoa. Sit mua autto tosi paljon kun luin muiden synntyskertomuksia ja kävin omaa synnytystä läpi ja mietin et mikä siinä oikein meni vikaan, aluks musta tuntu, et ehkä mä vaan oon huono synnyttäjä, mut synnytystapa-arviossa ihana lääkäri kävi vielä ekan synnytyksen läpi ja sai mut uskomaan et kyllä mä osaan synnyttää ja toinen kerta voi olla ihan erilainen, niin kuin sitten loppujen lopuks olikin. Vielä mulla ois haaveena kolmas lapsi, oiskohan sit jo ihan normaali synnytys.
Hyvää odotusta
kyllä äiti tietää ja mielestäni sinulla on täysi oikeus vaatia sektiota! Muista pitää oma tahto. Vaikka saisit skitson synnytyspelkoisen leiman papereihin - kannatan sektiota silti! Kukaan ei voi tietää miten seuraava synnytys menee - hyvin tai huonosti, tai hyvin huonosti. Tuollaisen jälkeen en ottaisi enää riskiä.
voimia taisteluun!
tuo ensimmäisesi, mutta aina on mahdollisuus onnistuneeseen synnytyskokemukseen jatkossa :)
Alatiesynnytys on yleisesti ottaen paljon riskittömämpi kuin sektio, sen varmaan tiedätkin. Tosin selällään maaten ja epiduraali päällä saadaan hyvin alkanut ja edennyt alatiesynnytyskin " pilattua" ...
Pystyasennossa lantio on n.30% tilavampi kuin puoli-istuvassa tai selällään, joten kannattaa tutustua erilaisiin pystyponnitusasentoihin esim. jakkaran käyttöön.
Vesiallas on mielestäni yhtä hyvä kivunlievittäjä kuin epiduraali, samoin kuumat suihkut, akupainanta, äänenkäyttö, synnytyspaikan ilmapiiri...
Voimaa nainen!
Juuri oli telkkarissa joskus tässä se yksi äiti jonka lapsi oli kärsinyt synnytyksessä hapenpuutteessta ja siitä saanut pahan cp-vamman kun oli joutunut synnyttämään alakautta vaikka sille oli aiemmin katsottu että ei mahdu alateitse mutta lääkäri ei vaan antanut periksi.
Tuo oli vähän pelottelua mutta älä anna periksi, vaadi ainakin kunnon perustelut että miksi alakautta pitää. Jos sitten faktat tuntuu siltä että alateitse ok ja mielesi on levollinen niin sitten
Ei siihen mitkään pelkopolit auta jos on kapeat paikat niin ei se pelkopolilla isone mutta tietty saahan sieltä muutoin varmaan apua.
Kävin pelkopolilla ja minulle luvattiin sektio! Oli niin raju kokemus minulla viimeksi.. nyt olo todella helpottunut ja voin keskittyä kokonaan tähän raskauteen ja vauvan hoitoon:) toivotaan nyt että leikkauksessa menee kaikki hyvin ja silleen....:) Mukavaa joulunodotusta!