Lue keskustelun säännöt.
Jotenkin haikeaa, kun ollaan päätetty, että enää ei tarkoituksellisesti hankittaisi lisää lapsia.
10.10.2007 |
Nyt meillä on kolme lasta ja olemme heistä onnellisia. Joskus minä itse haaveilin neljästä lapsesta, mutta nyt saa ne haaveet unohtaa. Olemme ajatelleet, että kolme lasta on ihan sopiva määrä. Kolmas lapsemme ei ollut syntyessään ihan " terve" ja vauva joutui olemaan jonkin aikaa syntymän jälkeen sairaalassa. Oli aikamoiset järjestelyt hommata vanhemmille lapsille (jotka hekin vielä pieniä) hoitajat. Pyrimme silloin mieheni kanssa olemaan melko paljon sairaalassa lapsen luona. Lapsemme synnynnäinen vika saatiin onneksi leikkauksella korjattua. Mutta kontrollikäyntejä sairaalaan olemme joutuneet tekemään. Jotenkin ei ehkä enää uskaltaisikaan haaveilla neljännestä lapsesta, koska eihän lapsi välttämättä olisi syntyessään terve ja täytyisi taas yrittää järjestellä lasten hoidot ym. ja yrittää olla vauvan kanssa mahdollisimman paljon sairaalassa ym. Jotenkin se tuntuu niin konkreettiselta, että kaikki ei välttämättä menisikään ihan kaavojen mukaan neljännen kohdalla, kun kolmannenkin kohdalla kävi kuinka kävi. Onneksi leikkaus kuitenkin onnistui ja vaiva saatiin korjattua. Aina tietenkin on olemassa se riski, että lapsi ei synnykään täysin terveenä tai synnytyksessä tapahtuu jotain tms. Se vain ei tunnu niin todennäköiseltä ennenkuin sellaista sattuu omalle kohdalle. Itse olen kyllä aina liikaakin murehtinut kaikkia asioita etukäteen ja jälkikäteenkin.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ratkaissut asian niin, että päätöksestä huolimatta annan elämän kuljettaa. Alkuun vatvoin asiaa melkein päivittäin, kunnes lopulta olin mieheni kanssa aidosti samaa mieltä, ettei meille tulee enää lisää lapsia, jollei elämä yllätä. Meillä on vasta kaksi lasta, mutta olemme onnellisia näin.
Nyt olen oppinut olemaan ajattelematta asiaa, emmekä lopulta tehneet kaikkein radikaaleinta ja lopullisinta ratkaisua eli strelisaatiota. Otin ennemmin hormonikierukan viideksi vuodeksi ajatuksella, että sitten sen vaihdetaan uuteen (ja sen jälkeen vaihdevuodet alkavatkin jo kolkutella ovella...). Helpotti, kun tajusin, ettei minun tarvitse surra päätöksen lopullisuutta, koska eihän sitä tiedä, miten ajatukset ja elämäntilanteet muuttuvat. Vaikka nyt olemme vahvasti tätä mieltä, mikään ei estä muuttamasta ajatuksia. Ja jos niin kävisi, se on sen ajan murhe pähkäillä, mitä niille ajatuksille tehtäisiin vai annettaisiinko asian silti olla ja ehkäistäisiin edelleen.
Tälle päivälle riittävät tämän päivän murheet! Haikeus onkin vaihtunut ennemminkin parempaan läsnäoloon nykyhetkessä, haluan nauttia näistä lapsista nyt täysillä. Jos meille ei enää enempää tule, on meillä ihania muistoja näiltä pikkulapsivuosiltakin jo kasapäin tallessa :) Ja ehkä joskus vielä meistä tulee isovanhempiakin, eihän sitä tiedä. Tai voin vaikka ryhtyä varamummoksi :) Omia lapsia meille tuskin enää syntyy, mutta aika aikansa kutakin. Elämä on luopumista, siihen on vain pakko tottua. Ja luopumisista huolimatta elämä jatkuu, nautitaan siitä. Voimia ja iloa arkeenne!