sairastelu raskausaikana
Tuntuu, että olen koko ajan kipeä. Olen jo huolissani, miten pikkuinen pärjää, vaikka lääkärit sanovat vauvan olevan aika turvassa kohtukodissaan. Itselläni on ollut keuhkoputkentulehdus, johon söin antibioottikuurin. Nyt tuntuu, että taas on tulossa flunssa ja on kuumeinen olo. Viikkoja on nyt 14+3. Syömästäni antibiootista (Zihtromax) tuli aika paha olo ja vatsa meni sekaisin. Olen syönyt kyseistä lääkettä kyllä ennen raskauttakin, eikä se ole aiheuttanut mitään ongelmia. Tiedän, että maailman sivun äidit ovat sairastaneet tauteja raskausaikana ja hyvin on silti käynyt, mutta en voi sille mitään, että huolestuttaa. Nyt vain tuntuu, ettei meinaa millään parantua vanhasta taudista, kun jo uusi tekee tuloaan. Miten teillä muilla, mitä sairauksia olette sairastaneet ja oletteko syöneet lääkkeitä?
Kommentit (10)
En ole juuri sairastellut raskausaikana. Taitaa olla todella yksilöllistä; toisiin tarttuvat raskausaikana kaikki taudit ja toisiin ei.
Joka tapauksessa mielestäni olisi hyvä idea syödä maitohappobakteereja, varsinkin antibioottikuurin jälkeen. Saattaa vahvistaa kehon puolustusjärjestelmää ja lisäksi normalisoi suoliston bakteerikantaa antibioottikuurin jäljiltä. Tekee hyvää lapsellekin (auttaa ehkäisemään allergioita).
Oli aikoinaan raskausaikana 3 antibioottikuuria, ja oli ihan eri tavalla kipeaä kuin ilman raskautta on ollut. Heille syntyi terve lapsi, joka ei ole vielä kertaakaan ollut erityisen sairaana. Hyvä pointti oli kuitenkin se, että aina verestä tarkittettaisi kyseessä olevan bakteerin eikä viruksen (kuten aikaisemmin sanonottu, siihen ei antibiootti tehoa) Yksityisellä lääkärillä pääsee ainakin verikokeisiin tämän tiimoilta.
Suosittelen myös maitohappobakteereita ja c-vitamiinia. Huolehdi myös että ruokavalio on kokonaisuudessaan riittävän monipuolinen, että saat kaikki tarvittavat vitamiinit.
Huolet vaikuttavat myöskin terveydentilaan, joten yritä olla mahdollisimman rennolla ja luottavaisella mielellä. Kaikkea hyvää raskausajallesi. Juo teetä, lepää ja pysy lämpimänä. Moni äiti sairastaa.
...sairasteli myös paljon odotusaikana. Hänelle lääkäri sanoi, ettei se jatkuva kuumeilu ja sairastelukaan ole tulokkaalle hyväksi. Eli hyvä jossain vaiheessa ottaa kuuri ja hoitaa tauti pois alta.
Raskausaikana tosiaan immuunipuolustus heikkenee, eli taudit iskevät herkemmin. Oletkin jo saanut hyvät neuvot maitohappobakteereiden syömisestä, sekä c-vitamiinista. C-vitamiinia voi hyvinkin ottaa 1-2 tablettia päivässä. Huolehdi käsien pesusta riittävän tiheään, varsinkin, jos olet liikkunut ihmisten ilmoilla. Sillä ehkäisee jo monta pöpöä.
Nyt taitaa olla jo seitsemäs viikko menossa, kun olen kipeä!! Oikeasti... Lääkärissä olen ravannut jo ties kuinka monta kertaa ja poskiontelotulehdukseen (pahaan sellaiseen) joutunut syömään kaksi kuuria. Toinen loppuu huomenna, mutta tauti ei vain ole lähtenyt... joten näyttää siis siltä, että ei nuo lääkkeet mulla edes auta =( On siis varmaan vaan kärsittävä tai sitten jäätävä pidemmälle saikulle =( Väsynyt olo mulla kyllä on koko ajan, kun pientä kuumetta, yskää ja hirveetä räkätautia on koko ajan. Ja rv on vasta 15+6!
Ensimmäisessä raskaudessa mulla oli sama juttu, flunssa kesti viikkoja ja meni suoraan poskionteloihin. Onneksi sain sen vasta aika loppuvaiheessa raskautta ja vaiva todellakin jäi synnärille! Mutta jos tää flunssa ei tällä kertaa lähde ennen synnäriä, niin tulee tosi kivat 22-24 viikkoa!
Nekku
Muistelen lukeneeni tutkimuksesta jossa todettiin, että C-vitamiini imeytyy raskausaikana huomattavasti paremmin ruoasta kuin pillereistä. Joten ehkä kannattaisi ottaa tavaksi syödä joka päivä vaikkapa kaksi C-vitamiinipitoista hedelmää ja juoda aamulla appelsiinimehua :)
miehelläni oli lievä keuhkokuume ja minulla nyt flunssa, joka meinaa mennä poskionteloihin ja eilen oli ääni kokonaan poissa, onneksi tuli takaisin. Sain jostain neuvon että höyryhengittää tunnin välein parin päivän ajan ja lisäksi olen huuhtonut nenäkannulla. En haluaisi antibiootteja ,kun minulla ne laskevat vastustuskykyä,vaikka syön terv. ja syön c-vitamiineja ja probiootteja, olen syönyt kohta vuoden. Kahdessa aiemmassa raskaudessa en ole ollut koskaan sairaana. Ilmeisesti tämä vuoden aika ja riippuu vuosistakin minkälaisia flunssia on liikkeellä. Nyt olen kuullut monta tapausta joilla flunssa ei meinaa mennä ohi ja lisäksi liikkeellä on angiinaa.
Mulla oli esikoista odottaessa muutamavuosi sitten kolme korvatulehdusta ja jokin virus, muuten en juuri sairastele, mutta silloin kyllä. Kolme antibioottikuuria söin ja yskänlääkettäkin lääkäri määräsi, terve poika syntyi. Ja Panadolia popsin, kun oli pakko. Eihän se kivaa ollut, että joutui lääkkeitä ottaa, mutta pakko oli.
MR
jatkuvaa laakitysta vaativia sairauksia ja silti saavat menestyksekkaasti terveita vauvoja. Esim. itse kuulun tahan joukkoon, viime raskaudessa minulla oli erittain rankka laakitys ihan alusta asti, osittain sellainen joka luokitellaan sikiolle vaaralliseksikin, ikava kylla sita ei vain voinut lopettaa kuin seinaan. Tana paivana minulla on kuitenkin terve 1,5 v poika (ja 4 v tytto, mutta sen raskauden aikana en joutunut syomaan laakkeita). Tarkeaa on etta seuraat laakarin (ja mielellaan asiantuntevan sellaisen; Teratologinen tietopalvelu on ainakin minulle ollut hyva tuki laakareiden lisaksi) ohjeita kaikkien laakkeiden, myos kasikaupasta saatavien, suhteen. Ja tietenkaan " turhaan" ei laakkeita pida ottaa vaan vain jos niista saatava etu on suurempi kuin mahdolliset haitat. Varmaan joka lahes toinen sairastaa raskautensa aikana esim. antibiootteja vaativan sairauden. Turhat hermoilut pois, kylla se hyvin menee!
Kova flunssa juuri nytkin meneillään, onneksi jo ohi menossa. Nippa nappa vältyin antibioottikuurilta ts. ei olisi auttanut kun verikokeet näyttävät ennemminkin virustulehdusta.
Mutta, siksi ajattelin vastata tähän ketjuun, kun halusin tuoda ilmi, että todellakin äidin pitkittynyt sairastelu nykytietämyksen mukaan on pahempaa lapselle kuin äidin antibiootti-kuuri. Myöskään lapsi ei vatsassa " totu" antibioottiin. Liiallinen antibioottien käyttö tekee ympäristössämme olevat bakteerit niille vastustuskykyisiksi, siis kehittyy kantoja joihin antibiootit eivät tehoa. Mutta liiallinen antibioottien käyttö on eri asia kuin se, että sairautta sillä hoidetaan.
Paranemista kaikille väsyneille sairastajille!
Kysyin tästä asiasta neuvola lääkäriltä, kun tuntuu että koko raskaus ajan on koko ajan joku flunssa päällä. Hän sanoi että raskaana olevalle tarttuu virukset 70% helpommin kuin ei-raskaana olevalle!!! Eli jotenkin kai immuniteetti laskee...
En ole yhtäkään antibioottikuuria syönyt 3raskauden aikana. En uskalla, kun en halua niitä myrkkyjä kertyvän sikiöön. Ihmiset syövät liikaa antibiootteja muutenkin nykyään ja pian kaikki virukset ovat vastustuskykyisiä antibiooteille, kun ihmiset syövät liian helposti antibiootteja. Siksi en tee maha-asukilleni karhun palvelusta ja totuta häntä antibiooteille jo mahassa ollessa.
Kovan ja pitkittyneen (useita viikkoja) flunssan aikana olen käynyt lääkärissä ja antibioottikuuria olisivat vaan antamassa vaikka olen ollut raskaana. Kun olen odottanut 2viikkoa, niin tauti on lähtenyt itsestään ja olen säästynyt turhalta antibiootikuurilta. Ei viruksiin kannata ottaa antibiootteja. Suurin osa flunssista on viruksen aiheuttamia.
Asiasta toiseen: monella on limakalvojen turvotusta koko raskauden ajan, joka tuntuu esim nenän tukkoisuutena. Ja tämäkin voi aiheuttaa lievää nuhan tunnetta jatkuvasti. Mulla ainakin on näin ja nenä tuhisee lähes 9kk.