2 1/2 vuotiaan joka öiset heräilyt, mikä auttaisi?!!!
Hei!
Meidän perheessä alkaa tulla " seinä vastaan" . Tuntuu, että tunnelin päässä ei ole valoa, ikinä ei saa nukkua! Lapsi on aina ollut huono ja vähäuninen, ajattelin et jos kahden vuoden tienoilla helpottaisi, mut kun tuntuu, et pahemmaksi menee. Iltaisin nukahtaminen tosi vaikeaa. On rutiinit iltapala, pesut, satu ja sit alkaa loputon silittely. Yrittää yleensä kyllä nukahtaa, temputtelua harvoin, nukahtaminen vaan kestää ja vaatii silittelyn. Yöllä kun herää pitää silittää uneen ja nukahtaminen taas kestää. Välistä öisin uni tulee nopeasti, mutta jos yhtään paremmin keriää herätä, puoli tuntia silitellessä menee helposti. Tämä toistuu vähintää kolme kertaa yössä, säännöllisesti on ns. katastrofiöitä jolloin herää useammin. Nyt parin kuukauden ajan ollut öisin raivokohtauksia. Menee tunti parikin. Saataa tunnin raivota, peitto, ei peittoa, tyyny, ei tyynyä, syliin, ei syliin... en meinaa millään saada rauhoittumaan, lopulta vain odotan vieressä. kun lopulta rauhoittuu nikoittelee toisen tunnin. En enää tiedä mitä tekisin. On yritetty päiväunien rajoittamista ja taas liian väsymyksen välttämistä, mut tuntuu eipä auta.
En tiedä auttaisiko tämän ikäiselle enää unikoulu ja miten se pidettäisiin??! raivoaa ilman unikouluakin.
Jos jollain ois jotain ideaa niin ihana olis!
T.Väsynyt
ps. esikoinen on aina nukkunut kuin tukki. nukkuu vuorokaudessa enemmän kuin kuopus vaikka ei enää nuku päikkäreitäkään. Nukahtaa itsekseen nopeasti. Mikä kuopusta riivaa?
Kommentit (8)
juu, öiset heräilyt ovat tuttuja meilläkin. meidän 1-vuotias nukkuu kuin pieni enkeli (tosin herää epäinhimillisen aikaisin) mutta 2,5-vuotias nukkuu levottomasti. tyttö nukkuu vielä pinnasängyssä eikä pääse karkuun, mutta nousee herättyään ylös, huutaa äitiä eikä osaa itse käydä pötkölleen ja jatkaa unia. ja on aivan hysteerinen.
hyvinä öinä neiti vaan käydään kippaamassa pari kertaa mutta nuo peitto, ei peittoa- hysteriakohtaukset ovat tuttuja. pari kertaa minulta on palanut pinna ihan totaalisesti. olen käynyt ties kuinka monta kertaa kippaamassa neidin makuulle ja sanonut että nyt nukutaan. kymmenennellä kerralla sitä ei enää jaksa olla niin rauhallinen ja rakentava vaan olen paiskannut neidin makuulleen ja karjaissut että NYT NUKUTAAN. ei kovin aikuismaista mutta joskus tuo tepsii :-)
ehkä tämä on semmoinen ongelma johon auttaa vaan aika. tsemppiä!
mutta kyllähän se lohduttaa, että on muitakin saman ongelman kanssa! Kesällä yritin jättää päikkäreitä pois, kun vuorokauteen tulee niin vähän uni tunteja, et toivois et ne nukuttais yöllä, mut ei onnistunut, menee itkuksi. Täytyy vaan odottaa et lapsi kasvaa.
Voimia meille kaikille.
Ja jos jollain on jotain vinkkejä, niin olen vielä täällä toiveikkaana.
kauhukohtauksineen, painajaisineen jne. niin olen sitä mieltä, että nukkumis-nukuttamistapoja on lempeästi muutettava eli lempeä (?)unikoulu voisi olla tarpeellinen... EI ole kohtuullista, että lasta silitellään uneen puoli tuntia kerraallaan, edes kertaakaan yössä mielestäni. Ja meillä on kanssa tätä asiaa kokemuksen kautta jouduttu miettimään...
Unikoulusta kannattaa puhua vaikka neuvolan työntekijän kanssa tai googlata, kuka niitä muuten järjestää (en muista tähän hätään linkkiä).
Jos lapsi vaatii noin paljon silittelyä öisin, on siihen ainoa vaihtoehto nukkua samassa sängyssä lapsen kanssa/ sivuvaunussa tai sitten lopettaa silittely kokonaan. Eli opettaa toisenlainen nukkumiskulttuuri lapselle. Poppakonsteja siihen ei ole - kuten olette varmasti kokeilleet montaa.
Meillä lähtökohtaisesti vaikeimpina jaksoina toinen vanhemmista siirtyy lastenhuoneen lattialle nukkumaan - emme halua pientä viereemme jatkuvasti vaan yritämme tehdä omasta sängystä sen turvallisen paikan nukkua. Joka ilta tyttyö nukahtaa itsekseen omaan sänkyynsä - pitkän opettelun tulos tämäkin. Ensin olimme huoneessa kunnes nukahti, ei fyysisessä kosketuksessa kuitenkaan (alle vuoden ikäisenä siis siliteltiin meilläkin). Vähitellen opeteltiin siihen, että vanhempi ei ole huoneessa kun nukahtaminen tulee. Se taito opittiin ensin isän kanssa, josta oli helpompi erota ja on edelleen. Tästä syystä meillä myös säännönmukaisesti isä hoitaa yöheräämiset ja näin on päästy myös nopeammin helpompiin nukahtamisen rituaaleihin.
Ja meillä tosiaan on toisinaan lapsi itkenyt ja huutanut puolikin tuntia yhtä soittoa - isänsä sylissä. Nykyään tätä ei enää tapahdu - mutta toisinaan siis täytyy antaa lapselle riittävä turva huoneessa nukkumalla. Useimmiten lapsi jo nukkuu hyvin itsekseen - herää ehkä kerran potalle. Ja neiti on juuri 3v.
En tiedä oliko tästä sinulle mitään apua - empatiaa tunnen kovasti. Mutta asialle on tehtävä jotain - tai ette jaksa kukaan. Kukaan ei ole syyllinen tilanteessa - apuakin löytyy varmasti. Vaikka ihan ulkopuolisilta.
meillä kanssa esikko nukkuu ihan toiseen malliin ja on muutenkin luonteeltaan ihan toisenlainen, kuopus on tempperamenttinen ' vaativa' lapsi, jolla tuskin on mitään vikaa (luonnehäiriötä, sairautta tms.)
... nimittäin anna huutaa/ei palvelua öisin -taktiikka.
Meidän temperamenttinen kakkonen alkoi yhdessä vaiheessa hihhuloida öisin. Yritimme kaikenlaista, ja tilanne vain paheni pahenemistaan. Mitä enemmän hyssytimme, silitimme tai otimme viereen, sitä useammin lapsi alkoi heräillä. Sitten aamuyön heräilyistä alkoi tulla klo 24 heräilyjä ja lopulta oli niin, ettemme ehtineet nukkumaan itse lainkaan ennen kuin eka huuto alkoi. Kerran hyvin väsyneenä hetkenä meille riitti.
Olimme juuri päässeet uneen kun lapsi alkoi huutaa huoneessaan. Sanoin miehelleni, että minä en ainakaan mene ja käänsin kylkeä. Mies totesi: no en minäkään. Ja kamalia vanhempia (lue: toivottoman uupuneita) kun olimme, annoimme lapsen karjua. Päätettiin, että jos esikoinen herää, otetaan hänet viereen (ei ihme kyllä herännyt), mutta kakkonen saa nyt huutaa niin kauan kuin lystää. Jonkin aikaa sitä kesti, mutta lopulta huuto lakkasi.
Aamulla herättyäni mietin: nyt olemme aiheuttaneet lapselle trauman! Mutta pinnasängystä löytyi ihan tyytyväinen 2-vuotias, jolle sitten juteltiin yön tilanteesta (lapsi ymmärtää mainiosti puhetta ja puhuu itsekin jo hyvin). Ei kai sellaista saisi lapselle sanoa, mutta me kuitenkin sanottiin: isi ja äiti on tosi väsyneitä, kun ei saa nukkua yöllä. Kaikilla on mukavampi olla kun nukutaan yöllä. Kellään ei ole täällä meillä mitään hätää. Ei tarvii itkeä siellä sängyssä.
Ja uskokaa tai älkää, siihen se suunnilleen jäi. Jonkun psykologin mielestä me ollaan nyt annettu lapselle se viesti, että jos sinulla on hätä, kukaan ei tule auttamaan. Voihan se olla. Lapsi kyllä vaikuttaa kovin iloiselta ja normaalilta (ehkä sitten parinkymmenen vuoden päästä purkaa tätä jollekin terapeutille). Meille tärkeää on se, että me nukutaan nykyään hyvin kaikki. Äiti ja isikin on taas iloisia ja " normaaleja" ...
Meillä oli vastaava tilanne kun neiti oli siinä 2 vuotta, neuvolassa sanoivat, että nyt unikoulu, jos halutaan pysyä tervejärkisinä.
Ja se kyllä tarkoitti juuri tuota, että annettiin huutaa yöllä. Meillä ei yksi yö ihan riittänyt, mutta vähitellen nuo yöheräämiset loppuivat. Osasyy oli, että mies oli silloin arkisin paljon pois öitä kotoa ja minä niin uupunut, että en tosiaankaan jaksanut nousta neitiä rauhoittelemaan, vaan huusin makuuhuoneesta, että nyt nukutaan ja jatkoin uniani. Siis todellakin olin niin uupunut, että nukahdin samantien, hetken kuluttua aina havahduin, että neiti on lopettanut huutamisen. Silloin neitokainen ei vielä älynnyt itse tulla sänkyymme, vaikka nukkuikin tavallisessa sängyssä. Ja aina kun neiti oli nukkunut hyvin yön, niin aamulla kovasti kehuttiin, tuntui asian jollain tasolla ymmärtävän.
Kannattaa todella tuo unikoulun kokeileminen, se on koko perheen etu. Vaikka taitaapi olla juuri tuonikäisille tyypillistä.
en vain oikein tiedä miten se tuon ikäiselle tehtäisiin. Neuvolasta ei saanut muuta tietoa kuin, et vie lääkäriin ja saat lähetteen sairaalan unikouluun. En kuitenkaan halua jättää lastani sairaalaan ventovieraiden luokse huutamaan! Turvallisempaa ois itkeä kotona jossa tietää et äiti on viereisessä huoneessa. Tosi väsyneitä ollaan tähän tilanteeseen ja tuntuu, et ei tämä yhtään helpottamaan päin ole, päinvastoin öisin valveilla olot on pidentyneet.
Rohkaisevaa oli lukea et unikoulut olivat tuoneet apua, kun vain sais voimia pitää sen.
Meidän esikoistyttö heräsi JOKA IKINEN yö klo 2 siihen asti, kun jätti päiväunet pois. Nukutettaessa oli pidettävä sormesta kiinni. Yksin ei suostunut jäämään, vaan kiipesi salamana pois sängystään ja rupesi karjumaan.
Mikään ei auttanut. Päiväunien lyhentäminen ei onnistunut, koska häntä ei saanut hereille pommillakaan. Jatkoi unia sylissä. Yöunille meno siirtyi sitten jonnekin puoli yhteentoista, ja sitten tosiaan oltiin taas kahdelta hereillä... ja itse en tietenkään saanut enää unta nukuttamisrumban jälkeen...
Tilanne rauhoittui vasta siinä 3-vuotiaana, kun päikkärit jäivät itsestään pois. Silloin jäivät pois nukuttajan sormesta pitäminen, tutti sekä yöheräilyt melkein samanaikaisesti. Mutta ikää ja järkeä piti siis tulla ensin tarpeeksi, jotta hän käsitti tämän itse.
En voi lohduttaa muuten kuin sanomalla, että aika kultaa muistot. Tyttö on nyt 6 v ja huokailen kaikille, että kylläpä hän oli helppo vauva, kun nyt pikkusisko on parhaillaan uhmaiässä.......