Puhuvatko lapset tällaisia ihan spontaanisti?
vai onko kyse vanhempien asenteista. Meillä käy lapsemme uusi tuttavuus, ekaluokkalainen luokkakaveri. Hän ihmettelee meillä käydessään ihan kaikkea asuntoomme liittyvää ja koko ajan. Kaikki on hänen mielestään ihan kummallista. Jopa olohuoneen sohvalla istuessaan ihmetteli, mikä ihmeen huone oikein kyseessä. Lastenhuoneessa kuulin hänen kysyvän, ollaanko me köyhiä, vai miksi lapsilla ei ole omia huoneita.
Kommentit (3)
vaan haikailevat takaisin yksitasorivariin, jota tuskin muistavat.
Joskus hyvin yksinkertaisista oloista olevat ihmiset eivät osaa käyttäytyä salongeissa, ja naamioivat tästä johtuvan epävarmuutensa agggressioon tai muka-itsevarmuuteen, kuten Paasilinna sen prinsessan päivällisillä.
Joskus taas ehkä varakkaammista oloista olevat lapset eivät ymmärrä sitä, että muilla ei ole samanlaista kuin heillä, mutta että muunlainenkin voi olla hyvää ja tarkoituksenmukaista.
Osin voivat heijastella vanhempiensa asenteitakin. Jos vanhemmilla on hyvin mustavalkoinen maailmankuva, niin kyllä se lapsissa näkyy.
Toisaalta jotkut lapset (ja aikuisetkin) sanovat ääneen, joka ajatuksen, joka päähän pulkahtaa. Eikä tietysti 7-vuotias osaa aina loppuun asti ajatella mikä on luonteva puheenaihe ja mikä ei.
meidän poika on huippupuhelias. Hän on just tuollainen. Kaikki aina nauravat hänen juttujaan. Esim tuumasi isovanhempien luona just, että kyllä huomaa, että te olette niin vanhoja, kun on niin karkeat pyyhkeet. Kysyi, eikö heillä ole rahaa uusiin.
Ei, minä, eikä mies, en todellakaan puhu tuollaisia asioita ääneen.