Kun jouduit olemaan synnyttämättömien osastolla ennen lapsesi syntymää, miten koit tuon ajan?

Ihan ok oli. Aika kiireistä. Siis minua ei juurikaan käyty katsomassa sinä aikana. Itse välillä hälytin jonkun katsomaan ja kyselin että pitäiskö kurkkia mikä tilanne alapäässä jne.



Ja sitten: siellä ei todellakaan nukuttu! Mun huoneessa oli yksi joka meinasi synnyttää ennenaikaisesti ja joka pitkin yötä itki supistuksia ja lääkärit ramppas hänen luonaan antamassa piikkiä jos toistakin. Ja toinen jota oltiin pari vuorokautta käynnistelty raskausmyrkytyksen vuoksi. Ja minä jota myös käynnisteltiin. Kukaan meistä kolmesta ei nukkunut sinä yönä silmänräpäystä enempää.

yhdestä yöstä viikkoon.



Mutta lopullisesti ennen vauvasyntymää menin sairaalaan esikoisesta edellisenä iltana ja kuopuksesta muutama tunti.





Nuo viimeiset sairaalareissut olivat aika jännittäviä. Kun tiesi että pian sen vauvan saa syliinstä ihan oikeasti.





Mutta ne edelliset kerrat, yhtä tuskaa. Huoli vauvasta ja omasta terveydestä. Tylsää, ikävä kotiin. Mutta olihan sitä kuitenkin onnellinen siitä että oli hyvässä hoidossa ja seurannassa.

Kyseessä oli toinen lapsi joten lähinnä oli esikoista ikävä ja kova into päästä synnyttämään.

tapauksista pisimpään osastolla. Välilllä oli pelottavaa, turhauttavaa (etenkin, kun vuorokauden synnytystä odotellut huonetoveri oli aivan kärsimätön makailuun ja valitti koko ajan) ja väsyttävää, koska nukkumisesta ei meinannut tulla mitään melun vuoksi.

Ihmeen hyvin sitä jaksoi kuitenkin olla aloillaan, ja viisi viikkoa ei nyt oikeasti edes ole kovin pitkä aika - jotkut makaavat vuosia, tosin eri syistä.

Mahdoitkohan olla mun huonekaverina. Kaikki tossa sun jutussa täsmäsi yhteen mun reissuun :)

Tietty noi nyt on synnytyssairaalassa ihan normaaleja tilanteita, mut sillon oli kanssa yksi jota käynnistetiin lapsivesien menon takia, toista myrkytyksen takia, ja minä itkeskelin peloissani ennenaikaisuuden uhan kanssa.



Alkuperäiseen aiheeseen: Esikoisen kanssa olin joitakin tunteja ennen saliin siirtymistä, tokan ja kolmannen kanssa n. vuorokauden. Näissä kahdessa viimeisessä oli kyllä päällimmäinen tunne pelko, mutta henkilökunta oli kyllä mukavaa.

Sitten käynnistettiin ja vaihdoin osastoa :) Aluksi oli masentavaa joutua sairaalaan, mutta toisaalta se oli helpotus, kun en enää kotona pärjännyt ja pelotti vauvan takia.

Jouduin kärsimään avautumisvaiheenkipuja mahdollisimman hiljaa, koska huonekaverit nukkuivat. Vihdoin 14 tunnin kuluttua uskoivat, että synnytys on käynnissä ja pääsin saliin keskellä yötä.



Pelkäsin myös vauva puolesta, kun lapsivedet olivat menneet, vauvan liikkeet olivat hiljaisia, tutkittiin vain harvakseltaan vauvan vointia, olin yksin (mies käsketty kotiin nukkumaan).



Vauva syntyi 3 tuntia siitä, kun pääsin saliin, vaikka hoitajat olivat kivenkovaa väittäneet, että en tule synnyttämään vielä pitkään aikaan ja pitäisi vaan yrittää nukkua! Olin kaiketi liian hiljaa valittamatta, kun eivät uskoneet minun tuntemuksiani. Kaikki etenikin nopeasti heti, kun olin turvallisessa synnytys-salissa.



Ei ole todellakaan helppoa olla hiljaa, kun toiset vieressä nukkuvat. Eikä edistänyt synnytystäni ei sitten yhtään tuo synnyttämättömien osastolla olo.

ja sain pelätä vauvan voinnin puolesta.



8.