En tajua. Painoa tulee kilo/vko vauhtia vaikka oikeesti olen syönyt vain perusruokia ja kohtuu annoksia.
Herkkuja en viime viikon aikanakaan syönyt yhtään ja silti painoa tullut taas sen kilon. Onko ihan normaalia että loppuraskaudessa tulee näin paljon? Olen rv38 ja johonkin viikolle 34-35 painonnousu oli aina ihan kohtuullista, alle 500g/viikko, mutta nyt lopussa räjähtää käsiin vaikken ole muuttanut ruokatapoja tai annoskokoja.
Kommentit (5)
En ensin tajunnut, että se oli turvotusta, neuvolassakin vain näytettiin kuvia lautasmallista ja kerrottiin, kuinka paljon suklaa lihottaa.
Ei sielläkään tajuttu ensiksi, mistä oli kyse.
ylimääräistä nestetilavuutta menetettäväksi esim verenä. Kudosneste siirtyy korvaamaan verenhukkaa kun synnytät. Jatka vain terveellistä syömistä.
Kyllä ne lähtee synnytyksen jälkeen. Terv. 20kg kummassakin raskaudessa kerännyt, takaisin omissa mitoissa
Paljastui sitten raskausmyrkytykseksi, mutta onneksi silloin olin jo yli LA:n eli ei ollut haitaksi lapselle. Ja pahimmillaan painoa tuli puolessa viikossa 1,4kg.
Ennen raskautta sain syödä mitä vaan, eikä kiloja tullut. Nyt paino nousee kun näkeekin ruokaa..
Itselleni on tullut viimesen 2,5 viikon aikana 3 kg taas lisää. Neuvolassa huomautettiin jo viimeksikin painosta, mitähän tällä kertaa sanotaan..
Itsekään en ole syönyt sen enempää kuin tavallisestikaan, mutta paino senkun nousee. Mulla menossa vasta rv 24, saas nähdä kuinka monta kymmentä kiloa tulee sitten loppujen lopuksi.