Olen menettänyt uskoni.

Toisaalta jos haluat jutella jostain asiasta, niin juttele syvällisesti.



Ota yhteyttä Suomen teologiseen instituuttiin. Siellä on asiallista teologista keskustelua.

Huomaan ajattelevani kuitenkin päivittäin, että en usko enää. Yritän saavuttaa entisen uskon, mutta se lipuu jatkuvasti kauemmas.



Tiedän, että omalla yrittämiselläni ei ole osaa eikä arpaa uskoni kanssa. Sen saan lahjana.



Miksi tämä lahja on otettu minulta pois? Miksi?



Välillä tuntuu, että minun odotetaan olevan vastauspankki, enkä saa oikein tilaa itse ihmetellä. Annan vastauksia niitä haluaville, ikään kuin minulla niitä jotenkin enemmän olisi kuin muilla. Toimin yleisenä omatuntona ihmisille.



En taida jaksaa sitä enää.

ei vaikka olen sitä odottanut ja kaivannut. Tästä on nyt kymmenen vuotta aikaa, ja olen hyvin onnellinen - en kaipaa jumalayhteyttä. Mutta olisihan se kiva silti, jo senkin takia, että olisi onnellinen ajatus kasvattaa lapset uskomaan kaunis tarina. Nyt en voi sitä heille opettaa, koska opetukset tuntuvat niin falskeilta ja teennäisiltä.

En tiedä miksi. En itsekään hätkähtäisi, jos kollega tahtoisi keskustella kanssani tällaisesta aiheesta.



Ikään kuin näyttelisin jotain roolia, josta en halua luopua. Tai haluan, mutta.



Jumala on kutsunut minut tähän tehtävään voimallisesti. Nyt sekin tuntuu hyttysen ininältä. ?

Otat stressiä työstäsi. Tai sanotaan liikaa stressiä. Tunteet alkavat kuolla, kun ei jaksa enää. Voi olla, että nyt on vasta ensimmäiset oireet. Onko sinulla itselläsi jotain työnohjausta?



tv. 3

Miten se nyt niin voisi mennä, että vain yhdellä tapaa elämällä ja uskomalla saavuttaisi autuuden?



Ennen jaksoin väitellä näistä aiheista pikkutunneille, nyt ne tuntuvat lähinnä pitkästyttäviltä.

Et tarvitse jumalaa nyt mihinkään. Luulet olevasi oman elämäsi herra. Varo, sillä ylpeys käy lankemuksen edellä.



Muuten: miten ihminen voi olla taivaassa onnellinen, kun tietää, että osa rakkaista ei pääse taivaaseen. Taivas pitäisi kumminkin olla paikka, jossa ei ole surua. En ymmärrä.

Juuri tämä pysähtyminen ja töistä hetkeksi pois jääminen ovat saaneet nämä ajatukseni suuntautumaan tähän suuntaan.



Tuntuu, että ennen ei ollut aikaa miettiä. Nyt sitä on. Ja kuinkas sitten kävikään..

ei ole tunteissa. Usko on pitäytymistä Jumalan Sanassaan antamissa lupauksissa, tuntui miltä tuntui ja näytti miltä näytti.



terv. uskovainen.

kohtaan. En nyt muuta osaa neuvoa kuin että rukoile jotta saisit taas tuntea uskon sydämessäsi.

Tuohon esittämääsi kysymykseen voisin antaa dogmaattisesti oikeaoppisen vastauksen, mutta en anna, koska en itsekään rehellisesti sisimmässäni tuota ymmärrä.

Vierailija:

Tuohon esittämääsi kysymykseen voisin antaa dogmaattisesti oikeaoppisen vastauksen, mutta en anna, koska en itsekään rehellisesti sisimmässäni tuota ymmärrä.

Mutta uskon, että siellä ollaan onnellisia, koska Jumala on niin luvannut :) Ei usko ole tunteissa, järkeilyssä, ei teologisissakaan pohdinnoissa. Usko on turvallista luottamusta Jumalan armoon ja johdatukseen ja siinä luottamuksessa elämistä. Siunausta Sinulle.

terv. se sama uskovainen.

Vierailija:

En tiedä miksi. En itsekään hätkähtäisi, jos kollega tahtoisi keskustella kanssani tällaisesta aiheesta.

Ikään kuin näyttelisin jotain roolia, josta en halua luopua. Tai haluan, mutta.

Jumala on kutsunut minut tähän tehtävään voimallisesti. Nyt sekin tuntuu hyttysen ininältä. ?

Voit maistella itsekutakin ehdotusta ja jos ne eivät tunnu hyviltä, voit sylkäistä pois. Joskus kuitenkin huonojenkin ohjeiden antaminen auttaa ihmistä ajattelemaan, uskon minä.

Mietin vielä sellaista asiaa, että alat elää sekunti kerrallaan. Tämä ei tarkoita, etteikö saisi suunnitella joitain asioita elämässä. Kuitenkin kaikien suunnitelmien jälkeen jättää vielä avoimet ovet yllätyksille. Eli jokaisen suunnitelman puolesta rukoilee ja sitten kun se ei tunnukaan onnistuvan, niin antaa sen sitten epäonnistua.

Tai sitten jos jokin asia tuntuu raskaalta, niin ei teekään sitä asiaa, vaikka " se kuuluisi tehdä" . Tällä tarkoitan esimerkiksi sukulaisvierailuja. Jos puolison kanssa ei huvita lähteä anoppilaan, niin ei sitten lähde, vaikka tuntuu, että " ainahan kaikki menevät anoppilaan yhdessä" .

Tai jättää avoimet ovet toisen auttamiseen, vaikka periaatteessa tekee sitä työkseen. Eli olet valmis auttamaan konkreettisesti, vaikka se ensin tuntuisikin mahdottomalta. Et siis enää tee sitä työksesi, vaan ihan konkreettisesti niin kuin näet ympärillä. Tee tätä kuitenkin fiilistelymielellä. Esimerkiksi itse laitan pari euroa kerjäläisten kuppeihin, vaikka monet ovat sitä vastaan. Minusta se tuntuu kuitenkin itse hyvältä. Toisaalta joskus kävelen kerjäläisen ohi laittamatta sitä kolikkoa, koska on syvä tunne, että sitä ei tarvitse laittaa. Tai meillä on ollut yötä eräs ihminen, vaikka emme häntä hyvin tunteneetkaan. Hän vain menetti asunnon ja hän etsi uutta asuntoa meiltä käsin. Emmekä ottaneet vuokraa häneltä. Se tuntui ihan hyvältä jutulta silloin. Toisaalta emme ottaisi kaikkia asunnon tarvitsijoita meille kotiin, vaan mittaamme sitä, tuntuuko se oikealta teolta sillä hetkellä. Tämä on sitä " fiilistelyä" .

tv. 3

evlut-uskonnonopettajani oli itse entinen pappi. Hän osasi kertoa kiihkottomasti kaikista maailman uskonnoista, eikä närkästynyt teinien välillä provosoivistakin keskustelunavauksista liittyen uskontoon. Ei mene koulutuksesi sitten hukkaan ja riittää kun opetat asiaa etkä vakaumusta.

Minulle on vähän käynyt samalla lailla. Mutta jotenkin se usko tuli takaisin, mutta vähän eri muodossa. Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen siitä, mitä minulla on ja mitä onnea minulla on. Jollekinhan tämä kiitos on suunnattava?

Tätä kautta uskostani tuli hyvin maanläheistä. Lapsenuskoa.

Ehkä tämä on opetuksena minulle, jotta ymmärtäisin muita paremmin tällaisissa kriiseissä. Etten pitäisi uskoa itsestäänselvyytenä.



Koen vahvasti, että minua koetellaan.



Pitää tehdä niin kuin Luther käski, roikkua ristissä ja sen hulluudessa vaikka viimeisillä voimilla. Kynsin ja hampain. Vaikka se näyttäisi kuinka mielipuoliselta.

Vierailija:

Pitää tehdä niin kuin Luther käski, roikkua ristissä ja sen hulluudessa vaikka viimeisillä voimilla. Kynsin ja hampain. Vaikka se näyttäisi kuinka mielipuoliselta.

Mikään muu ei auta, koska mitään muuta mahdollisuutta pelastua ei ole. Voimia sinulle! Olen itsekin käynyt aivan kauhean kriisin ja luulin uskoni menneen. Ehkä se menikin, mutta silti luotan Jeesukseen Kristukseen ja uskon että Hän on lunastanut minutkin. Ei oma uskoni minua pelasta, vaan Jeesus.

Vierailija:

Miten se nyt niin voisi mennä, että vain yhdellä tapaa elämällä ja uskomalla saavuttaisi autuuden?

Ennen jaksoin väitellä näistä aiheista pikkutunneille, nyt ne tuntuvat lähinnä pitkästyttäviltä.

Muuta ei ole. En tiedä, mitä tarkoitat väittelyllä, mutta tuli mieleen siitä, mitä on oikein ja mikä on väärin. On asioita, joista voi suoraan sanoa, mikä on oikein ja mikä on väärin. Näitä löytyy 10 käskystä.

On myös asioita, joista ei voi olla varma, mikä on oikein ja mikä on väärin. Tämä on esimerkiksi, onko uskovien kaste vai lapsikaste oikein. Tästä voit väitellä tosiaan vaikka yötämyöten, mutta siihen ei koskaan tule täyttä varmuutta.

On myös asioita, jotka sinun silmissäsi ovat selkeästi oikein tai väärin, mutta toisen silmissä ei ole.

On myös asioita, jotka ovat selkeästi väärin, mutta toinen ihminen tekee niitä asioita. Hän ei joko myönnä, että se on väärin tai ei itse ajattele, että se olisi väärin. Aivan uskovainen ihminen ja tekee sinun silmissäsi Raamatun vastaisesti.

Tässä mielessä olet oikeassa. Vaikka meille on Raamattu annettu, niin ei ole yhtään täysin oikeaa tietä, miten pelastuu. Kun näet ihmisen, josta et ole varma, miten hän uskovaisena voi tehdä väärin, niin ainoa asia on, että rukoilet hänen puolestaan.

Kaiken tämän jälkeen jää käteen vain Jeesus, ei mitään muuta. Minulla on tie, joka on kuljettava loppuun. Toinen kulkee toista tietä sen saman ristin juurelle. Emmekä me enää käsitä, miten se on mahdollista. Tuo toinenhan teki syntiä - aivan selvästi. Kuitenkin hän on samassa taivaassa minun kanssani. Voimme pitää maan päällä huolta vain omasta tiestämme.

Jos tuohon, että taivaassa on onnellista, vaikka kaikki eivät olekaan sinne päässeet, on joku oikeaoppinen vastaus, niin kerro ihmeessä. Olen ajatellut sitä vuosia. (Joku sitä kysyikin tampereen kirkkosanomissa, mutta vastaus oli niin ympäripyöreä ja käsitteli oikeastaan ihan muita asioita, ettei siitä koostunut mitään.) Eli ole kiltti ja kerro, jos kerran tiedät, mitä kirkko opettaa asiasta.



Muuten: 40-luvulla kaukaisen sukulaisen vauva kuoli ja pappi kirjoitti tästä tapauksesta paikkakunnan lehteen, että Jumala varmaankin näki, että vanhemmilla ei vielä ollut tarpeeksi taivasikävää ja päätti siksi ottaa lapsen pois. Aika kamalaa, jos jumalan koulutus uskossapysymiseen olisi jotain tällaista. (Eli vanhemmat voisivat sitten näin syyttää kuolemasta itseään.)



Luulisi sinun ajan mittaan löytävän jumalan uudelleen. Eikö teille järjetetä aiheesta mitään tukea. Monella kollegallasi on varmaankin joskus uskonkamppailuja. Olihan niitä Äiti Teresallakin ja jopa Paavilla.

20, opettajaa minusta ei tule :)



Kyllä tämä tästä varmasti ohi menee. Nytkin tuntuu jo heti paremmalta, kun sai puhua asiasta jonkun muunkin kuin itsensä kanssa.



Pitää antaa itselle aikaa, eikä olettaa kaiken tapahtuvan aina heti.