miten voin ajatella näin eri tavalla lapsistani?

Vierailija:

tuntuu todella väärältä että lapseni ovat minulle eriarvoisessa asemassa. molemmat ovat tyttöjä, iältään 1,5v. ja 4v. Nuorempi on ollut minulle alusta asti läheisempi ja olen yrittänyt olla näyttämättä sitä kenellekkään mutta pelkään että minusta näkee selvästi että olen hieman välinpitämätön vanhempaa kohtaan. jo vauva-aikana olen suhtautunut heihin täysin eri tavalla. esikoisen kohdalla en tuntenut heti mitään rakkautta, hän oli vain vauva. kuopus oli heti sairaalassa todella läheinen. olen yrittänyt kieltää nämä tunteet itseltänikin, mutta pakko se on myöntää. tietenkin rakastan vanhempaakin, mutta pelkään että hän tuntee itsensä jotenkin huonommaksi.

onko kukaan muu kokenut vastaavaa?

tuollaiset tuntemukset ovat suhteellisen yleisiä, itselläni vain yksi lapsi ja hänkin vain noin nelisen kuukautta. olen tavannut monta äitiä joille on käynyt niin että nuorempi on hieman tärkeämpi. ehkä se on niin kun ensimmäinen lapsi on kuiteskin aika elämänmuutos ja äitis on todella uusi ja hämmentävä juttu, että sen toisen kanssa on jotenkin niin helpompi olla kun on jo käynyt kaikki tunnemyrskyt läpi.. ei minullekaan heti mitään suurta rakkauden tunnetta lastani kohtaan heti tullut, se jotenkin vain kasvoi vähitellen... vieläkin silloin tällöin tulee ihan hassuja tuntemuksia joita ei kehtaa edes sanoa ääneen kun ajattelen että joku pitää minua huonona äitinä..

tää asia on jo pitkään mua vaivannu.

T:ap

Lapseni ovat kaikki eri-ikäisiä, joten esim. vuoden ikäinen tyttö ja kuusi vuotias tyttö saava minussa aikaan aivan erilaisia tunteita. Vanhempi saattaa välillä tuntua tosi ärsyttävältä, mutta vuoden ikäinen on aivan ihana tällä hetkellä aina. Keskimmäinen, kaksi vuotias uhmaikäinen poika on vallan mahdoton, hänen kanssa palaa pinna monta kertaa päivässä.. Silti, jokaista rakastan täydestä sydämestäni. Kaikki ovat yhtä tärkeitä ja läheisiä. Voi olla, että johtuu myös siitä, että en ole alunperinkään antanut itseni ajatella kuten ap. Vaikka sekin on varmaan inhimillistä..

Ja minkähänlaiset välit lapsillesi tulee, kun huomaavat olevansa eriarvoisessa asemassa? On varmasti normaalia tuntea hetkittäin jotain erilaista lapsiaan kohtaan, mutta että aina ja jatkuvasti! En toivo kenellekkään tuollaista äitiä!

Minuakin kiinnostaa kuulla, onko tällainen normaalia?

Vierailija:

Ja minkähänlaiset välit lapsillesi tulee, kun huomaavat olevansa eriarvoisessa asemassa? On varmasti normaalia tuntea hetkittäin jotain erilaista lapsiaan kohtaan, mutta että aina ja jatkuvasti! En toivo kenellekkään tuollaista äitiä!

Ihmisillä voi olla vaikka mitä tunteita. Miksi niitä pitäisi piilotella? Hyvä kun ap tiedostaa tunteensa ja on asiasta huolissaan. Kamalinta on kun ei edes huomaa tai myönnä itselleen näitä asioita.

tietenkin rakastan ja molempia yhtä paljon, mutta jostain syystä kuitenkin suhtaudun heihin eri tavalla

T:ap

Käyttäydy aina tasapuolisesti molempia lapsiasi kohtaan, huolimatta siitä mitä sisälläsi tunnet. Olet myös esikoiselle se maailman tärkein ihminen:)

ihan joka asiassa, jotenkin vaan pelottaa että joku huomaa jotenkin tuntemukseni. onneksi täällä voi purkaa myös näitä ikävämpiä asioita.

T:ap

En ikäänkuin osannut olla äiti esikoiselle samoin kuin kakkoselle. Tuntuu että minusta tuli äiti vasta saatuaani toisen lapsen.

Oli kaikkea vastoinkäymistä terveydellisistä syistä sekä lapsella että minulla, masennus synnytyksen jälkeen jne. Kasvoin kunnolla vanhemmuuteen vasta seuraavien lasteni myötä. Jokaista silti rakastan äärettömän paljon, mutta luonnollisesti hieman eri vivahtein. Ovathan he omanlaisiaan yksilöitä kaiki.

Vierailija:

En ikäänkuin osannut olla äiti esikoiselle samoin kuin kakkoselle. Tuntuu että minusta tuli äiti vasta saatuaani toisen lapsen.

Löytyy varmaan kirjastosta. En itse lehden numeroa muista. Minulle oli helpotus lukea tämä artikkeli. Minulla myös välillä samanlaisia tuntemuksia ja armoton syyllisyys näistä ajatuksista. En ole koskaan puhunut niistä kenellekkään, en edes miehelleni.

Uskon, että rakastan molempia lapsiani ihan yhtä paljon. Nuoremepi vaan tuntuu läheisemmältä. Uskon, että tämä osittain johtuu siitä, että minulla ja hänellä on hyvin samanlainen luonne. Esikoisella taas ihan erilainen luonne kuin itselläni. Molemmat ovat kuitenkin aivan yhtä ihania, mutta omalla tavallaan. Mutta tiedostan tilanteen ja työstän asiaa mielessäni. Tämä on herkkä aihe, koska omia tuntemuksiaan on vaikea kieltää tai torjua. Helppo on toisten syyllistää. Silloin kun asian tiedostaa, ollaan kuitenkin jo paremmalla puolella, koska osaa kiinnittää asiaan huomion.