Miten pärjätä pienten kanssa, mies muualla töissä???

No joo, miulla on mies laivalla töissä ja tekee n. 5 viikon mittaisia " vuoroja" . Koko menneen vuoden on tosin ollut tosi epäsäännöllisesti töissä ja kotona. Eli tuo viisi viikkoa on semmoinen keskimääräinen aika.



Itse jouduin luopumaan koirasta, koska siihen ei voimat enää riittäneet (oli ehkä tavallista " vaikeampi" koirakin). Mutta muuten olen kyllä pärjännyt mielestäni suht hyvin. Tosin meillä asuu molempien vanhemmat lähellä, eli en ole aivan yksin. Raskainta on nyt, kun pitäisi remonttia tehdä, enkä voi itse tehdä mitään, ellei tyttö ole hoidossa muualla.



Niin, miulla siis yksi lapsi n. 1,5v ja toinen syntyy helmikuussa (eli 2v tulee ikäeroa).



Itse en osaisi ehkä sittenkään elää toisenlaista elämää, koska toisaalta pidän siitä, että saan pyörittää arkea oman mieleni mukaan. Pakka meneekin aina vähän sekaisin, kun mies tulee kotiin=)



Eli paljon siis auttaa, jos on kavereita ja muita, ketä pääsee tapailemaan vaikka lastenkin kanssa. Koska muuten päivistä voi tulla aika pitkiä, jos on pelkästään lasten kanssa. Ite tiesin suht alusta asti, että merille tulee lähtemään, joten vaihdoimme miehen opiskelujen jälkeen paikkakuntaa, jotta oltaisiin tosiaan lähellä sukulaisia.

Itselläni ei tuollaista tilannetta ole, mutta veljeni perheessä on neljä lasta, jotka syntyneet 1,5 v - 2 vuoden välein. Nuorin nyt 2 kk:n ikäinen. Veljeni on merillä ja vaimo kotona lasten kanssa. Hyvin heillä näyttää toimivan, vaikkakin apukädet ovat joskus tosi tarpeen. Itse yhden lapsen äitinä ja toista masussa kantavana sekä säännölliset työajat omaavan miehen " omistajana" joskus mietin, että turhastapa minäkin narisen. Kunnioitan suuresti äitejä, jotka hoitavat kaiken sen yksin, mitä me teemme hädintuskin kaksin. Jaksamista sinulle. Luulen, että kaikki järjestyy, kun laittaa asiat järjestymään, niin kuin elämässä muutenkin. :)

Itse jännitin kovasti omaa pärjäämistäni, vaikka mieheni vain päivät töissä. Toinen lapsemme syntyi ikäerolla 1v3kk.

Mies oli aluksi kotona reilun kuukauden ja pekäsin jäädä yksin, miten seviän aamurutiineista tms. Mutta yllätyin kuinka hyvin kaikki loppujen lopuksi sujui. Sitä kun on yksin niin on pakko pärjätä ja kaikki hoitaa niin tosi pian tulee sellainen rutiini. Aluksi vauva nukkuu paljon(paitsi ei tietysti kaikki) Ne ajat on hyvä viettää esikoisen kanssa touhuten. käytiin kyläiemässä ja kerhoissa, ne iso henkireikä. paljon oltiin lattialla että molemmat sai olla äitin lähellä. Toki on hetkiä kun molemmat huutaa ja tarvii samaan aikaan syliä, mutta itse vaan rauhallinen ja ajattelet, että vauva-aika todella lyhyt aika. Rutiinit auttaa(meilä aamupala, ukoilu, vauva nukkui ukona, syöminen ja päiväunet, välipala, ulkoilua tai kyläilyä, ruoka ja iltatoimet) ja yrittää saada ainakin muutaman ekan kuukauden jälkeen samoihin aikoihin nukkumaan, jotta hetki omaa aikaa. ja muista ettet touhua koti hommia vaan teet juuri sitä mitä haluat ja mikä rentouttaa. Meillä nuoremmalla tuli rytmiä vasta puolen vuoden jäkeen, jolloin helpottui kun päiväunet piteni, sitä ennen nimittäin nukkui puolen tunnin pätkiä, se oli väsyttävää. esikoinen oli niitä aikoja helppo, kunhan vei nukkumaan. Nyt kaksi vuotiaana täytyy nukuttaa! Mutta onneksi tämä pienempi on aina nukahtanut senkun vie sänkyyn. Näin unille meno helppoa kun toisen vie vain ensin sänkyyn. Välillä oli koti kaaoksessa, mutta se on pientä. Nyt lapset on pian 2v ja toinen 9kk. Alkaa hieman helpottaa kun toinenkin liikkuu itse ja viihtyy. Mustasukkaisuutta ei meillä ole ollut. kaikin puolin olen tyytyväinen, että saimme lapset pienellä ikäerolla, vaikka ajoittain rankkaa ja väsyttää niin, että itkettää. Meillä kuitenkin niin hyvä tukiverkko. Sinulla tietysti eri kun yötäpäivää yksin. Kyllä sinä pärjäät, pian se oma rutiini kahden lapsen hoitoon tulee. Yrität jotenkin saada jonkun oman hetken viikolla.

Heti tuli varmempi olo, kun kuuli että muutkin pärjää! No hoh.. tottakai pärjää, onhan se pärjättävä! Hyvin se menee:) Onneksi tämä esikoinen on aika helppo tapaus.. ainakin vielä!