Vaikea puheenaihe - muiden lasten kutsuminen kotiin ja vastakutsut

Moikka, en miettisi mitä " vikaa" teissä on - ei se usein suinkaan ole niin päin - vaan esim. meilläkin oli edellinen asunto sellainen johon ei halunnut kutsua ketään leikkikavereita kun koti oli pieni ja ei-niin-kiva meille itsellekään. ja suoraan sanottuna hävetti kun kaverit asui omakotitaloissa ja me väliaikaisasunnossa kammo-kerrostalossa.



Toinen vaihtoehto voi olla se mikä meilläkin, eli perheen isäntä ei halua ketään ylimääräisiä kotiin - jo muutenkin lyhyeen arki-iltaan - ja viikonloppuisin halutaan käyttää aika perheen kesken. Ei se syy välttämättä ole lainkaan teissä ;D



Itsekkään en jaksa kovin usein muita lapsia meidän kotona, etenkään eskarilaisen kun sitten pikkuveli ei pääse leikkeihin ja huuto siitä tulee. Sitten se on yhtä välien selvittelyä - tai sitten kun eskarilainen ei aina osaa leikkiä kavereiden kanssa omassa kodissa - on niin mustis leluistaan, ettei anna vieraan koskea mihinkään.



Ehkä tämä on kasvatuksesta johtuva, tai luonteessa. mutta en jaksa olla siinä sitten diplomaattina välissä. Työaika on jo sellaista luovimista ja asioiden selvittelyä.



Syitä voi olla monia. Mutta aina voi kysyä tai sanoa kaverin vanhemmille, että tämä meidän paavo tahtoisi niin tulla joskus kattomaan kallen leluja ja tyhmä hymy perään.... kyllä siihen sitten saa vastauksen.



Meillä monet leikkitreffit esim. päiväkotikavereiden kanssa on lähteneet muiden aloitteesta, että on kysytty sopisiko teille ja sitten vaihdettu numeroita. Olen huono tekemään ensiehdotusta... Hyvä ensimmäinen leikkikerta on vaikka lähipuistossa - äidit mukana. Sitten on kivempi päästää lastaan sinne kylään tai ottaa lapsi meille jos on tavannut ainakin toisen vanhemmista.



Lisäksi yksi sanaton hyvä tapa on, että se kuka ehdotttaa, sen luokse mennään. Koskaan ei uusille tuttavuuksille saa kutsua itseään kylään!

Siis ei mulla ainakaan välttämättä tulis ekana mieleen tällainen vastakutsu, vaikka onkin ihan fiksu veto. Tosin sanoit, että lapsi on käynyt teillä säännöllisesti ja välillä pienempi velikin ollut mukana, jolloin alkaa jo vähän miettiä, että missä mennään, mutta silti voisit asiasta kyllä ihan mainita.



Ehkä voisit vaikka kysyä ihan suoraan, että lapsesi haluaisi välillä teille leikkimään, mahtaisko onnistua välillä niin päin? Mun mielestä on aika turha lähteä spekuloimaan tollasta, että " mikähän meissä on vialla?" tms, kun asian takana voi olla vaikka ja mikä. Rohkeasti kysymään vaan.



T: Piia x 3 muksua

" Tää meidän Mikko haluaisi kovasti tulla joskus Jussin luo leikkimään. Sopisiko teille joskus?"



onko tuollaista kysymystä nyt niin vaikea kysyä kaverin äidilltä? Jos heille ei jostain syystä sovi, niin sittenhän se selviää.



Tai sitten oon ollu liian kauan ulkomailla, jossa oli ihan normaalia mennä eskarin jälkeen jonkun kaverin luo leikkimään. Jos ei juuri silloin sopinut, niin sanottiin reilusti, ja sovittiin sitten joku muu kerta. Suomalaiset taitaa edelleen olla liian ujoja ehdottamaan mitään, ja sitten mietitään hiljaa että miksihän meitä ei kutsuta... Ei millään pahalla, mutta kyllä minä kutsun joskus itseäni kylään. En niin, että me tullaan sillon ja sillon, pankaahan pannu tulelle, vaan että olis hauska taas tavata, tultaisko me teille käymään vai tuutteko te meille.

Vai asutteko te nyt Suomessa - olen niin huono muistamaan.



Niin, musta se " ongelma" tuossa on se, että ei halua tunkeutua toisen luo. Monet vanhemmat ei sitten ehkä viitsi sanoa ei, vaikka oikeesti eivät haluakaan että kylään tullaan.



Meillä on lasten parhaimpien kavereiden kanssa niin, että kaikki ns. uskaltavat sanoa suoraan, myös sillon kun ei käy. Eli naapuri saattaa tulla kysymään voiko tulla meille ja päin vastoin.



Mutta ei täällään kyllä muuten kukaan kutsu itseään toisen luo kylään vai aina kysytään että tuletko meille. Ja sitten kirjottamaton sääntö on että suunnilleen joka toinen kerta toisen luona.



Omama, en todellakaan usko, että teissä on vikaa, syynähän voi olla ihan joku että tällä toisella perheellä on kauhean sotkuista ja hävettää, tai että koti on pieni, tai lapsella ei ole paljoa leluja jne.

Turha siis tosiaan miettiä mitä vikaa teissä on. Luultavasti se toinen perhe ei vaan halua/jaksa ylimääräisiä lapsia tai ovat vaan ujoja kutsumaan.



Itsekin joskus mietin noita vuoroin vieraissa kutsuja lasteni osalta. Tätä mietin varsinkin kun yksi äiti valitti homman toimivan naapurien lasten kanssa aina vaan niin päin että lapset olivat heillä kylässä, mutta meidän lasten kanssa toimi silti yksipuolisesti niin että heidän lapsensa olivat aina meillä. No vuoden kyläilyjen jälkeen tilanne kyllä tasoittui ja nyt kun lapset ovat isompia heidän lapsensa mieluiten ovat kotona ja siten kaverit siellä. Heillä ei esim. äiti jaksa ylimääräisiä lapsia kotona, vaan vaihtiksena laittaa mieluusti toisen lapsen kylään kun ottaa toiselle kaverin (näin lapsimäärä pysyy vakiona).



Lisäksi tunnen äidin joka sanoi ettei työpäivän jälkeen (on kerho-ohjaaja) jaksa enää lastensa kavereita kotona. Siis tuskin kutsuu näitä kavereita sitten kotiinsakaan.



Minulla on myös kaveri joka haluaa pyhittää illat ja viikonloput perheajalle ja tarvitsee paljon rauhaa ympärilleen. Heilläkään ei lapsia niin paljoa kutsuta kotiin.



Ja sitten meidän yhden lapsen kaverit (veljekset), joille ei oteta leikkimään vaikka lapset pyytäisivät. Yleensä vetoavat valkoisiin valheisiin (tyyliin pienin nukkuu: Mutta tämä pian 3v ei voi nukkua koko päivää aamusta iltaan). Nämä vanhemmat ovat kyllä eristäytyneitä muutenkin asuma-alueen touhuista.



Eli kyllä näitä riittää. Tervetuloa vaan joukkoon...



Tilannetta helpottaa meillä ainakin se että lapset kasvavat ja pääsevät itse hakemaan kavereita. Sitten sopivat keskenään kummin päin leikkivät, mutta sittenkin vanhemmat saattavat kieltää kyläilyt heilläpäin. Kun lapset jo itsenäisesti hakevat ja menevät kyläilemään, ei kyläpaikan vanhempien vastuu tunnu välttämättä niin suurelta kuin vanhempien kesken sovittuna. Ajan myötä tilannetta on myös mutkistuttanut se että on lapsia jotka haluavat leikkiä omassa kotonaan (meillä esim. lapsella pari tälläistä 8-9v kaveria) ja leikkimiset onnistuu vaan niin päin ja näitä kavereita ei meillä pahemmin näy vaikka kuinka kutsuisi. Meidän kyläluudat sitten vähemmän ujoina kulkevat muualla kylissä. Ja sitten on olemassa vanhempien sääntöjä kaverilukumäärästä joka saattaa vaikuttaa kaveriporukkaan: Jonnekin pääsee vaan yksi kaveri kerrallaan, joten useamman lapsen leikkiessä sitten menevät sellaiseen paikkaan jonne useampi pääsee (meillä ainakin saa olla useampi ja lössiä voi ajoittain olla) ja sitten tietenkin lasten kasvaessa joidenkin lasten vanhemmat ovat määritelleet ettei vanhempien poissaoloaikana saa kavereita tulla omaan kotiin, mutta lapsi voi mennä kavereille ja sitten toimitaan sen mukaan.



Lopuksi tekisi vaan mieli sanoa että sano vaan kaverin vanhemmalle tyyliin " meidän ellapetteri haluaisi tulla mielellään teille joskus leikkimään, onnistuisiko?" . Vastauksesta kyllä näkee miten kiemurteleeko ja vastaa jotain ympäripyöreää. Enempää ei kannata asiaa ehkä nostaa tapetille tai keskustella vakavasti: Pikemminkin se voi vaan hankaloittaa tilannetta. Pääasia että on kavereita ja pääsee leikkimään näiden kanssa. Ja valitettavasti usein vanhempien asenne kavereiden kanssa leikkimiseen näkyy myöhemmin lasten kaverisuhteissa, ne keiden vanhemmat suhtautuvat avoimimmin, saavatkin usein hyvin kaveripiiriä.

esikoinen ei voi kutsua kavereita kylään. Syynä on infektiokierteinen pikkusisko, jolla flunssia toisensa perään ja siinä sivussa esikoinenkin saa osansa. Ei ole mukava tartuttaa vieraita lapsia. Olen asian selittänyt kavereiden vanhemmille ja ovat varmaankin ymmärtäneet. Kyllä meille sitten kutsutaan, kun vaan mahdollista. Sitä en kyllä ymmärrä, ettei kutsuja tule ollenkaan??? Ehkä vanhemmat ovat ajatelleet, että onpa kätevää, kun voivat sitten puuhata omiaan tai sitten kutsu tulee teiltä niin usein, etteivät koskaan ehdi itse väliin.

ja itsekin taidan kuulua johonkin kategoriaan niistä...



Suoraan sanoen, itselläni ainakin on usein varsin huono omatuntokin siitä, etten tahdo juurikaan jaksaa meillä vieraita lapsia... Arkipäivinä koulun jälkeen meille ei oikein voi tullakaan silloin, kun minulla on " hommia" , sillä työskentelen kotona. Tosin työtilanne kovasti vaihtelee enkä läheskään aina tarvitse hiirenhiljaista ympäristöä *oikeesti*... Mutta allekirjoitan esim. tuon Insinööriäidin esimerkin, jossa joku halusi lapsiluvun olevan vakio. Niin hullulta kuin se kuulostaakin... No, oikeasti en pyri ihan siihen, mutta pointtina on se, että kun itsellä on kolme poikaa niin yksikin kaveri siihen kasvattaa poikalapsiluvun jo neljään, ja kun nuorin vielä on vajaa 5v ja usein villiintyy kovin isoveljiensä kavereista, niin se koettelee hermoja, jotka ainakin tällä yksinhuoltajalla ovat aikalailla äärirajoilla muutenkin koko ajan. :-/ Kotimme on myös " tavallinen" kerrostaloasunto eikä kaikilla pojilla ole omaa huonettakaan, mikä olisikin ihanaa, sillä silloin voisi /ehkä/ antaa poikien tuoda kavereita useammin, kun ja jos pysyisivät aina kunkin omassa huoneessa - minkä varmaan varsin mieluusti tekisivätkin, jos sellainen tilaisuus olisi.



Itse siis poden aktiivista huonoa omaatuntoa siitä, että omat lapseni ovat paljon useammin kavereilla kuin kaverit meillä, mutta olen huomannut, etteivät rahkeeni yksinkertaisesti parempaan oikein riitä. En kertakaikkiaan jaksa lisämeteliä ja lisäsotkuja, vaikka tiedän, että se on epäreiluakin lapsiani kohtaan - eikä pidemmän päälle edes kovin hyvä asia... Yökyläilijöitäkin meillä on todella harvoin - lähinnä esikoisen vanha kaveri muuttoamme edeltävältä ajalta käy yökylässä n. pari kertaa vuodessa, joskin silloin on aina vähintään kaksi yötä ja niiden kahden kolmen yön ja päivän jälkeen tuntuu aina siltä kuin haluaisin nukkua viikon. :-/ Taidan ottaa asiat (emännöinnin) liian vakavasti...



Mutta siis omalla esimerkilläni tahdoin ap:llekin kertoa, että kyläkutsujen puutteella ei TODELLAKAAN tarvitse olla mitään tekemistä ap:n persoonan, perheen tai kodin kanssa! Vaan " vika" on täysin siellä toisessa päässä... ;-) Ja vaikka tällainen huono äiti näissä asioissa olenkin, niin jos joku tulisi sanomaan minulle, että ellapetteri ;-) kovasti haluaa meille kylään, niin kyllä varmasti kutsuisin! :-) Ehkä en kerran viikossa, mutta kuitenkin. Eli asian voi tosiaan rohkeasti tuoda esille kaverin vanhempien kanssa. Pahinta mitä voi tapahtua on se, että kieltäytyvät... ;o)

että " voiskos meidän tyttö/poika tulla joskus teille leikkiin kun niin kovasti haluavat" ja aina kun olen kysynyt on toisen lapsen vanhempien kanssa sovittu joku päivä koska voi tulla. " Pakkeja" en siis ole saanut. Toki joskus on tullut peruutuksia sairauksien takia mutta sitten on sovittu uusi päivä kun leikitetään.

Meilläkin on aika aikatauluttamista kavereita kun olisi tulossa sillä meidän kuopus on 1,5 v ja nukkuu päikkärit sisällä noin 12-14 ja sinä aikan en halua meille muita lapsia kuin omat (yht 3 ) kun kuopus herää herkästi kovempaan meteliin. Sitten taas toisaalta en haluis ruokkia monia lapsia jos on yhtäaikaa kylässä ja meillä ruoka syödään klo 17. Usein sitten tän iltaruuan jälkeen on lapsilla harrastuksia ainakin meidän 7 vuotiaalla ja 4 vuotiaalla toki myös kavereilla on harrastuksia iltaisin joten leikkiaika jää aika lyhyeksi arkipäivisin. Aamupäivät esikko on koulussa ja 4 vuotiaan kaverit ovat melkein kaikki hoidossa. Viikonloppuisin haluan toisen päivän pyhittää perheen kanssa olemiseen. Eli tehdään yhdessä kaikkea kivaa tai ollaan vaan. Toisena päivänä viikonlopusta sitten saa taas kavereita tavata.

Jos meillä esim vaan 1 lapsi leikkimässä (niinkuin useimmiten onkin) tarjoan hänellekin ruokaa jotta saisi leikkiä meillä pidempään.