Onko 9 tunnin hoitopäivä liian pitkä 2-vuotiaalle?
ja lapsi siis menee perhepäivähoitoon. Ryhmässä hän tulee olemaan pienin, muut ovat 3-5 -vuotiaita. Välillä hoitopäivä saattaa olla himpun yli 9 tuntia. Sydän syrjällään mietin, että jaksaako pikkuinen :(
Kommentit (17)
(valitettavasti) tottunut, eikä enää " tunnu missään" .
AINA vähintään 9tuntia, usein 9,5tuntia. Työmatkoihin menee niin paljon aikaa, että lyhyempi päivä ei onnistunut. Yhden päivän viikosta olin hoitovapaalla.
5 tuntia olisi itselleni kyllä täysmaksimi.
Pitkä päivä pienelle, vaikka hoitopaikka olisi kuinka hyvä tahansa. Kyllä se koti on ensin ja sitten vasta hoitopaikka. Mielestäni max 7 tuntia on hyvä alle 3-vuotiaalle. Mutta ymmärrän, että työpäivät ovat sen 8 tuntia + työmatkat päälle niin helposti tuo 9 tuntia tulee, jos ei työskentele ihan lähellä.
Olisi varmasti pidempäänkin. Nukkuu ja syö hyvin hoidossa, ei kiukuttele turhia kotona. On iloinen ja pirteä.
Itse olemme kuitenkin halunneet pitää hoitopäivät max. 7-tuntisina, että ehdimme itsekin olla yhdessä perheenä enemmän.
Itselläni työmatkat kestävät kauan joten jos miestä ei olisi niin lapseni päivät olisivat helposti yli 10h. Enkä oikein mitenkään pysty työpaikallani järjestämään lyhennettyjä päiviä. Onneksi pienet nukkuvat päiväunia ja muutenkin hoidossa on paljon vapaata leikkiä jne, joten ei oel ihan yhtä raskasta kuin voisi äkkiä ajatella.
kaikilla se vaan ei onnistu, ja on tehtävä täyttä pvää.
Vierailija:
AINA vähintään 9tuntia, usein 9,5tuntia. Työmatkoihin menee niin paljon aikaa, että lyhyempi päivä ei onnistunut. Yhden päivän viikosta olin hoitovapaalla.
asiantuntijat suosittelevat ehdottomasti ennemmin lyhennettyä työpäivää kuin lyhennettyä työviikkoa.
hoitoaika ei olisi juuri lyhentynyt, koska itse joudun liikkumaan julkisilla ja se vielä paljon aikaa. Mies hoiti kaikki kyydit autolla.
t. se, joka oli päivän viikosta hoitovapaalla
Tiedän yhden joka on 1½-vuotiaasta lähtien ollut 9 tuntia päivittäin hoidossa ja viikonloput sujuvatkin sitten mukavasti muualla hoidossa ollen. Saapahan äiti sitä " omaa aikaa" .....
kun työaika on noin 8 tuntia päivässä. Tottahan se pitkältä tuntuu, mutta minusta ihan hassua, kun jotkut ehdottelee, että viisi tuntia maksimissaan, kun ei se nyt vaan työssäkäyvälle ole mahdollista.
puoli tuntia työmatkaan nyt ei ole kovin harvinaista.
Itse asiassa meidän 3-vuotiaalle on jo 5½-tuntinen hoitopäivä liian pitkä. Lapsi jää hoitoon itkien, tulee sieltä joskus itkien (yleensä onneksi iloisena) ja tosi väsyneenä. Illalla kiukuttelee kaikesta. Hän on tosin vasta kolmatta viikkoa hoidossa, joten tämä on vasta totuttelua ryhmässä toimimiseen. Kun lapsi on tottunut hoitoon, pidennän päivän 7-tuntiseksi, jonka katson olevan vielä siedettävänpituinen hoitopäivä, kunhan on tottunut hoitopaikkaan ja sen rutiineihin. Onneksi olen sellaisessa työssä, joka mahdollistaa tällaisen jouston (tosin tietysti palkan kustannuksella).
Vierailija:
kun työaika on noin 8 tuntia päivässä. Tottahan se pitkältä tuntuu, mutta minusta ihan hassua, kun jotkut ehdottelee, että viisi tuntia maksimissaan, kun ei se nyt vaan työssäkäyvälle ole mahdollista.
Vierailija:
mutta minusta ihan hassua, kun jotkut ehdottelee, että viisi tuntia maksimissaan, kun ei se nyt vaan työssäkäyvälle ole mahdollista.
Jos se ei ole sinulle mahdollista, älä oleta, että se ei ole kenellekään muullekaan.
kuopus meni 9-kuisena tarhaan ja 1v2kk iästä alkoi päivät olla 8-9 h, yleensä kuitenkin lähempänä sitä kahdeksaa, mutta silti.
Ja sama meno on ollut koko ajan, hieman lyhentyi päivät kun päästiin muuttamaan lähemmäs työpaikkoja, sen jälkeen on ollut 6-8 h (itselläni on joskus ollut työvuoroista johtuvia lyhyempiä päiviä)
Nyt kuopuskin on jo kohta 5. Hyvin on mennyt kuitenkin.
verran. Han aloitti 3kk ikaisena ja on nyt siis 1v3kk. Hoitopaivat ovat tosi pitkia 7.30-17.30 ma-pe, kylla siina veto alkaa loppua hoitajasta, pienesta ei tunnu kylla virta loppuvan ikina! Mutta siis kun menee kotiin niin varmaan aika suorilla paasee sankyyn ja aamulla tulee puettuna mutta ilman mitaan aamiasta meille. En omaa lastani voisi laittaa noin nuorena hoitoon, enka missaan nimessa voisi olla erossa omasta lapsestani noin pitkaa paivaa. Parhaani yritan talle hoitolapselleni tarjota, sylia, hoivaa, turvaa ja huolenpitoa.
olen itse ainakin kauhistellut kuinnka pitkän pvän tyttö joutuu olemaan hoidossa.