Luotatko nuoreen naiseen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena?

Kun ei ole edes omaa lasta, ei kokemusta vain kirjoja, ei VOI tietää vielä pitkään aikaan juuri mitään.

Luuletko, että OMA LAPSI on joku viisaaksi ja autuaaksi tekevä asia? Olen opiskellut kuusi vuotta, seuraan koko ajan oman alani tieteellisiä julkaisuja, käyn erilaisissa koulutuksissa, keskustelen kollegojeni kanssa ja pohdin työasioita paljon vapaa-aikanani, mutta olen valmistunut vasta vuosi sitten eikä mulla ole sitä omaa lasta. Olenko siis mielestäsi huono ammattilainen?

usein juuri nuorilla on se viimeisin tieto.

Toki vanhemmat ovat taitavampia ja tietävämpiä, mutta fiksu nuori kysyy apua kun omat rahkeet eivät riitä.

ettei nuori lääkäri voi tietenkään olla yhtä kokenut kuin kuusikymppinen kollegansa ja silloin pitääkin tukeutua kirjatietoon, se on viiisasta. Lääkärin ammatti on yksi niistä , opiskelu jatkuu koko työuran, uutta tietoa tulee koko ajan ja hoitomuodot muuttuvat.

Nuorissa on hyviä, keskinkertaisia ja huonoja, ihan kuten vanhemmissakin.

Kokemus on usein avuksi, mutta pakkohan joskus on olla aloittelija ja kerätä sitä kokemusta. Pelkkään kirjanoppineisuuteen en luota, sillä kyllähän formaali kirjatieto tulee muuntua asiantuntijatiedoksi ja -taidoksi ja se tapahtuu yleisimmin käytännön työelämän autenttisissa tilanteissa, ei kirjastossa.

hyötyä omasta äitiyden kokemuksesta olisi silloin, kun työskentelee lasten ja heidän vanhempiensa kanssa, oli ala sitten mikä tahansa. Vanhemmuudesta saa sellaista hiljaista tietoa, mitä ei milloinkaan voi kirjoista oppia.

En silti mitenkään kiellä, etteikö oma ammattitaitosi olisi hyvä.

Luuletko, että OMA LAPSI on joku viisaaksi ja autuaaksi tekevä asia? Olen opiskellut kuusi vuotta, seuraan koko ajan oman alani tieteellisiä julkaisuja, käyn erilaisissa koulutuksissa, keskustelen kollegojeni kanssa ja pohdin työasioita paljon vapaa-aikanani, mutta olen valmistunut vasta vuosi sitten eikä mulla ole sitä omaa lasta. Olenko siis mielestäsi huono ammattilainen?

Kieltämättä se vähän pysäytti, että lapsipsykiatrimme osoittautui meikäläistä kymmenisen vuotta nuoremmaksi, mutta ammattitaitoinen hän on. Mutta kyllä siihen on pakko tottua 35-vuotiaana, että lääkäritkään eivät ole enää setiä ja tätejä, noista muista sitten puhumattakaan.

leikkauksessa ja olin aika kauhuissani ulkonäöstäni leikkauksen jälkeen. Nuori

sairaanhoitajaopiskelija sanoi, että rintanne ovat jokaisen naisen unelma: pienet ja pystyssä olevat. Minulla oli ikää 46 vuotta...Ei oikein sopinut minun unelmiini...

On totta, että käytännön kokemus tulee työvuosien mukana mutta ei se silti vastavalmistuneesta epäluotettavaa tee.

jos on vähänkin epäilystä mikähän tauti on kyseessä, kunnes vuoden lopulla on kaikki määrärahat loppu ja saavat johtavalta lääkäriltä kurinpalautuksen, ettei jokaista mummoa tarvitse tutkia niin tarkkaan.



Toisaalta valitettavasti eivät myöskään osaa antaa periksi sille että jossain tapauksessa sairaudenhoito olisi paras lopettaa ja tyytyä hoitamaan kipuja.

Miksi en luottaisi?



Ja verrattuna nuoreen mieheen vastaavassa tehtävässä luotan kyllä huomattavasti enemmän nuoreen naiseen kuin nuoreen mieheen. Ne on just niitä kympin tyttöjä, jotka on oikeesti opiskelleet kaiken, mitä on pitänytkin ja ehkä vielä vähän päälle.

ovat juuri opiskelleet kaiken kirjasta ja ovat ärsyttävän mustavalkoisia. Mitä nuorempi ja kokemattomampi, sitä nopeammin tekee diagnoosin. Eivät myöskään kuuntele potilasta/äitiä, koska uskovat kirjoihinsa kaikkivoipaisesti. Aina mieluummin vanhemmalle ja kokeneemmalle.

Mulla on ollut vain hyviä kokemuksia.



Jokaisessa ammatissa kokemus tuo tietynlaista varmuutta ja perspektiiviä, mitä en kiistä. Sitähän ei kirjoista lukemalla saa. Mutta kyllä nuoret naiset ovat olleet ammattilaisia, joilta olen saanut hyvää hoitoa.

Kokemuksen perusteella en. Itse olen arvioinut tilanteen useammin oikein...

Ovathan heillä ammattitodistus takataskussa. Ja vaikka heillä on se kirjatieto asiasta, niin kyllähän he ovat saaneet myös käytännön ohjausta työharjoittelussa.

Se on persoonasta ja ammattitaidosta kiinni, ei iästä. Nuorilla on usein viimeisintä tietoa alalta ja sehän kehittyy jatkuvasti. Tosin vanhemmilla työntekijöillä kokemus tuo varmuutta jne.

Toki äitinä ja sosiaalialan ihmisenä itsekin tosin kyseenalaista jotakin juttuja, vaikka, mitä kollegat sanovat, mutta niistä asioistahan sitten keskustellaan ja jaetaan näkemyksiä puolin ja toisin.

mä jaan 4:n kokemukset. Tyttöni sairaus vaatii jatkuvaa sairaalahoitoa, ja niin ottaa valitettavasti päähän nämä juuri työllistyneet lääkärit. Kun ei ole edes omaa lasta, ei kokemusta vain kirjoja, ei VOI tietää vielä pitkään aikaan juuri mitään. Toki intoa riittää sitäkin enemmän tai sitten kuvitellaan tietävän kaiken, ja loukkaannutaan herkästi. "normaali"hoidossa voi olla ihan sama, kuka lääkäri siellä toimii.

kyse jostain hyvin erikoistapauksesta, mutta onneksi sellaista ei ole kohdalle sattunut (esim. erikoislääkärin tarve). Olen seurannut läheltä myös lähihoitajan ja sh:n opintoja ja yllätyin todella esim. lähihoitajan opintojen sisällöstä ja vaatimustasosta, olisin kuvitellut, että sairhoitajilla olisi vastaavat sisällöt.