Taksvärkkipäivästä ja työn hankkimisesta - Kenen tehtävä opastaa lasta hankkimaan työpaikka?
Kun koulussa järjestetään taksvärkkipäivä, kenen tehtävä on hankkia lapselle työpaikka? Eikö tehtävä ole perheen?
Koulusta tuli tiedote kotiin, jossa kerrottiin taksvärkkipäivästä ja kerrottiin, missä lapsi voi työskennellä (koti, vanhempien työpaikka, joku itse hankkima työpaikka). Jos työpaikkaa ei löytynyt, sai tulla kouluun.
Lähipiirin perhe on aivan tuohtunut, kun heidän poikansa oli itse järjestänyt läheisestä kauppakeskuksesta työpaikkaa itselleen ja sopinut työpäivästä. Poika kun oli mennyt paikalle, oli hänelle sanottu, ettei hänelle ole töitä, kun taksvärkkiläisiä on ollut jo niin monia. Tosi tökeröä toimintaa liikkeeltä. Pojan perheen mielestä syy oli kuitenkin koulun, kun työnhaussa ei oltu opastettu riittävästi ja varmistettu lasten työpaikkoja.
Minä kehtasin väittää, että mielestäni vanhempien olisi pitänyt varmistaa lapsen työpaikka, eikä koulun. Sain vihat niskaani, kun kehtasin tällaista edes ajatella. Kun kerran on koulun järjestämä päivä, olisi pitänyt opastaa enemmän työnhaussa ja varmistaa, että jokaisella on varmasti työpaikka! Tätä mieltä olivat lapsen vanhemmat.
Kommentit (11)
Mitä ne opettajat tekevät, kun oppilaat ovat poissa, ovat himassaan vai?
Sama koskee tet- harjoittelu paikkoja!
Ei ole taas kohtuuttomuuden määrällä rajaa.
Kuka teidän nico-petterien hanurit pyyhkii koulussa kun opettajilla tuskin on siihen aikaa?
Kyllä 7-9 luokkalaisen pitää jo osata kävellä firmaan ja kysyä pääseekö taksvärkkiin.
Ei ole mielestäni koulun tehtävä huolehtia työpaikasta. Meidän lapsen koulussa tarjottiin myös tuota kouluuntulovaihtoehtoa. Jos siis työhaku ei onnistu, voi tulla kouluun.
Ainakin ennen ne paikat piti ihan itse hankkia. Toki vanhempien ja muun lähipiirin apua saattoi käyttää. Kouluhan järjestää mahdollisuuden viettää päivä koulussa jos ei muuta paikkaa ole.
Itse ne paikat järkättiin, kyllä ylä-asteelainen on jo niin iso että osaa hankkia paikkansa. Ei tosiaan ole koulun tehtävä tai vanhempien.
Onhan siellä koulussa oppilaita kuitenkin. Ja aina muutakin tekemistä.
mutta aremmille oppilaille pitäisi järjestää tukea ja opastusta. Itse olin koulukiusattu ja ujo luonteeltani, niin ei todellakaan ollut ihan helppo lähteä tuntemattomilta kysymään työpaikkaa. Murrosikäisenä saattaa olla hyvin herkkä. Yksi vuosi jäinkin sitten koululle sen takia kun en kertakaikkiaan uskaltanut mistään kysyä
Vierailija:
Itse ne paikat järkättiin, kyllä ylä-asteelainen on jo niin iso että osaa hankkia paikkansa. Ei tosiaan ole koulun tehtävä tai vanhempien.
Vanhemmat huolehtivat lapsensa työpaikasta ja varmistavat että kaikki on ok.
Itse aikoinaan huolehdin itse paikkani, pari kertaa olin kotona silittämässä lakanoita ym. kotihommia tekemässä.
Ja kyllä teki kauppa tökerösti ap:n tapauksessa, hyvissä ajoin olisi pitänyt vetää rajaa, ketkä pääsee, ketkä ei! Huh huh..