Oletteko te muut huomanneet että Fletch kirjoittaa aina kauhean ylimielisesti viestinsä?
Kommentit (11)
Muistan vanhan Fletchin, joka kirjoitteli tänne vuosia sitten. Hän pääasiassa pohti ja kävi läpi ongelmiaan, vaikutti olevan melko sekaisin koko tyttö. Sitten yhtäkkiä hänestä onkin tullut äiti, sijaislapsen äiti ja vieläpä pienten kaksospoikien äiti, joka saattaa esimerkiksi lähteä koko perheen kanssa sunnuntaina kirkkoon.
Pitäisikö meidän niellä tämä tarina? Vai onko käynyt niin, että koko perhettä ja kuvattua elämäntyyliä ei ole olemassakaan ja kyseessä on hyvin, hyvin surullinen ihminen...
Oli hänellä omiakin ongelmia, mutta aika hyvin hän niiden kanssa tuntui pärjäävän, eikä minusta ikinä vaikuttanut erityisen sekaisin olevalta. Hänen kasvamisensa äidiksikin on minusta ollut aika tavanomaista, niinhän sitä monille äidiksi tullessa käy, vaikka ei äitityyppiä noin muuten olisikaan. Se on sitten tietysti toinen juttu, että kuinka suuressa määrin Fletch on oikea henkilö ja kuinka suuressa määrin hämäystä. Yksityiskohtia kirjoituksissaan täällä muuttelee varmasti jokainen, mutta olettaisi, että täysi provo ei olisi niin aktiivinen muissa kuin omissa asioissaan. Varsinkin silloin ennen, kun Fletch oli paljon palstalla, hän keskittyi lähinnä muiden asioista keskusteluun ja puhui omista asioistaan aika vähän.
Eli he harrastivat ryhmäseksiä ja oli muitakin seksikumppaneita ja kaikkea sellaista?
Ja ei, ei harrasteta ryhmäseksiä, koska se ei erityisesti nappaa. Pari kertaa villissä nuoruudessa tullut kokeiltua ja yhtä sähläystä oli. Muita seksuaalikumppaneita voi olla, mutta eipä sitä lapsiperheellisenä oikein sellaiseen kerkeä tai edes jaksa. Ehkä sitten taas, kun lapset ovat isompia, on takaisin töissä ja työmatkoilla sattuu mahdollisuuksia eteen.
Vierailija:
Eli he harrastivat ryhmäseksiä ja oli muitakin seksikumppaneita ja kaikkea sellaista?
ainakin minun silmiini sattuneet maininnat rahasta ovat olleet ihan tavallista keskiluokkaisten työssäkäyvien ihmisten kulutusta ja rahan käyttöä.
ymmärretä uudessa asuinmiljöössä.
Vad hemskt, perkele!
Ei minusta kyllä usein mainitse rahasta mutta muuten huokuu sellainen yläluokkaisuus viesteistä, ollaan parempi perhe kuin tavalliset pulliaiset. Toisaalta korostaa kyllä rahaakin, vaateostoksista kirjoittelee kuinka menevät pojalle ostamaan kymmeniä merkkivaatteita ja että kenkiin menee vuodessa yhdeltä lapselta 1000 euroa.
Ne viestit mitkä olen itse lukenut ovat olleet asiallisia ja koskeneet kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ehkä ihmetyttänyt on avoimuus, hää kirjoittaa kuitenkin nikillä ja jos nikki paljastaa yhdessä jutussa liikaa, niin on helppo sitten saada kaikki loputkin jutut tietoonsa. Tosin jos ei niin välitäkään vaikka " paljastuisi" , niin eipä tuollakaan ole väliä.
ei niitä onneksi kaikkia tarvitse joka vuosi ostaa ja luulisin, että kaikilla menee aika saman verran. Meidän omilla pakollista kalliimpia kenkiä ovat kai lähinnä lenkkarit, joista mielelläni maksan vähän enemmän varsinkin isomman kohdalla, joka juoksee jo ihan lenkkiäkin. Tosin kyllä muillakin samanikäisillä urheilijapojilla näyttää olevan ihan kunnollisia juoksulenkkareita, eikä halvimpia mahdollisia, joita kaupasta löytyy. Toisaalta esim. 13-vuotiaan kengät oikeasti ovat aika paljon kalliimpia kuin pikkulasten.
merkki nyt on nykyään joka vaatteessa ja kyllä meidän lapsilla kymmeniä vaatteita on jokaisella. Ja kun en tykkää käydä lasten kanssa ostoksilla, vaatteet ostetaan yleensä enemmän kerralla, pari kertaa vuodessa.
Vierailija:
Ei minusta kyllä usein mainitse rahasta mutta muuten huokuu sellainen yläluokkaisuus viesteistä, ollaan parempi perhe kuin tavalliset pulliaiset. Toisaalta korostaa kyllä rahaakin, vaateostoksista kirjoittelee kuinka menevät pojalle ostamaan kymmeniä merkkivaatteita ja että kenkiin menee vuodessa yhdeltä lapselta 1000 euroa.
Musta ei ole leveillyt koskaan millään. Päin vastoin, kertonut avoimesti myös ongelmista.