Anopin tempaukset koettelee
Voihan vihannes. Ollaan miehen kanssa oltu naimisissa vuosikausia ja seurusteltu 80-luvulta asti, ja aina olen tullut jotenkin huumorilla juttuun jyräävän ja dominoivan anoppini kanssa. Hän tuo meille " hyvää tarkoittaen" astiasarjoja, vaatekankaita, verhoja jne. Okei, olen kiittänyt nätisti ja koettanut sopeutua tilanteeseen. Ja onhan niistä osa ihan kivoja, käyttöönkin on tullut. Olen pitänyt häntä ihan " ystävänäkin" , voinut jutella asioista ja hänellä on ollut ihan jees mielipiteitä. Lisäksi hän on aika reipasotteinen ja siinä mielessä suorasuinen, ettei tarvitse arvailla onko siellä hampaankolossa nyt jotain ;)
Mutta pari viikkoa sitten sain puhelimessa jonkin ihme ripityksen. Koko juttu lähti siitä, että appivanhempani hoitivat lapsia muuton ajan. Muutossa kukaanhan ei ole hehkeimmillään, ja lienen sanonut jotakin poikkipuolista anopin läsnäollessa _heidän_tuomistaan_kahvikupeista (en itse kupeista vaan ettei ne sovi yllättävän pieniin kaappeihin)!. Nyt tämä appipariskunta oli hautonut asiaa kuukausikaupalla ja rouva pamautti puhelimessa " älä valita niin paljon" . Hänen miehensä kuulemma ei siedä valittavia ihmisiä (ja kilinv*tut)! Mä olin ihan suu auki. Ja en saisi mainita tätä kurinpalautusta appiukolle enkä miehelleni. " Meidän suvussa asiat sanotaan suoraan" (ai? ihan yllätys! miksi sitten en saisi kertoa miehelleni?) ja " ota tämä ihan myönteisenä" . Olen aika mukava ihminen, joustava ja huumorintajuinen. Mutta jos mun muuttopäivän käytöksestä aletaan aukoa päätä ja puuttua mun henkilökohtaiseen puheparteeni OMASSA kodissani niin kuppi heilahti. Mulle ei tarvitse sanoa asiasta kuin kerran.
Tänään appipariskunta toi meille " uuden" mikron, eli vaihtoivat jonkin sukulaismummon mikroon (jokin säätö joka oli sovittu ilmeisesti selkäni takana mieheni kanssa :s ). Poislähtiessään anoppi vielä pyysi esikoistani tuomaan vettä hänen tuomalleen kukalle verannallamme... Kun oli vähän päässyt pinta kuivahtamaan!! Ja mä olen keittiössä posket punaisena raivosta... Oikeasti sille ihmiselle voisi sanoa että ei tarvitse puuttua meidän elämään. Mutta periaatteessa uskon että hän " tarkoittaa hyvää" ja onhan hän sentään lasten mummo. Ja olemme vuosikaudet tulleet hyvin juttuun, ellei peräti erinomaisesti. Ja mä olen huono sanomaan kenellekään mitään, etenkään tälle henkilölle. Ymmärrän vaan anoppeja valittavia ihmisiä _aivan_ eri tavalla kuin aikaisemmin, ja mieheni ilmiselvää pelkoa häntä kohtaan! Tai mieheni ei voi sanoa äidilleen juuri minkäänlaista negatiivista. Onkohan hänelle kukaan koskaan laittanut luuta kurkkuun, sanonut jotakin samantyylistä törkeää?? Ymmärtääkö hän itsekään mitä suustaan päästelee? Samassa ripityspuhelussa puututtiin mm mun lastenkasvatukseen mutta sen olen jo antanut mennä korvasta toiseen käymättä aivosolujen kautta, se on tavallaan vanhaa juttua eikä puutu mun persoonaan eikä mun nykyiseen tilanteeseeni. Johon tuo viittaus valittamisesta puuttuu.
Kaikella on syynsä, ja minulla ja miehelläni on omat tapamme kommunikoida ja selvittää asiamme. Tätä ei pitäisi hautoa, ja se eukko nyt sattuu olemaan tällainen - mutta minkäs teet kun nyppii! Lisäksi appivanhempani ovat saaneet suhteet solmuun pienessä suvussaan useamman ihmisen (ainakin 3) kanssa, hautaanko mut jononjatkoksi? Tämän ihmisen puheista päätellen ei ole kummoinenkaan tehtävä saada ihmisiä raivoihinsa silkalla _rehellisyydellä_. Puhhuh. Ketuttaa siis ihan kybällä. Ja tiedän siellä olevan kohtalotovereita :)
Kommentit (3)
Olipa ihana lukea jonkun muunkin vuodatusta... Meidän perheessämme ongelma on myös minun äitini, joka on aivan sietämätön besserwisser ja jyrä. Hänelle ei koskaan kelpaa mikään, mitä minä tai mieheni teemme, hän arvostelee, kritisoi, korjailee ja kontrolloi kaikkea! Ja kun yritän sanoa hänelle, että hän loukkaa puheillaan, hän väistelee heti ja vierittää syyn minun niskoilleni: " no älä nyt suutu, eihän tuosta nyt tarvitse loukkaantua..." .
Olen myös yrittänyt puhua kauniisti käyttäen MINÄ-viestiä, kuinka minua loukkaa se, että hän koko ajan puuhaa jotain meidän huushollissamme kysymättä mitään aivan kuin itse olisimme liian tyhmiä ja lahjattomia. Tai että minua loukkaa se, että hän kantaa meille koko ajan tavaraa, vaatetta, ruokaa aivan kuin emme osaisi itse arvioida, mitä tarvitsemme elämiseen (sitä paitsi hänellä on aivan hirvittävä maku). Vaan ei mene perille - hänhän yrittää vain auttaa!
Ymmärrän hänen käytöksensä hänen omaa taustaansa vasten, mutta en silti pysty sitä HYVÄKSYMÄÄN, koska hän on niin usein niin törkeästi loukannut minua ilkeillä kommenteillaan. Vihaan hänen vierailujaan, mutta kestän niitä omien lapsieni takia, koska mummo on heille tärkeä. Mutta rankkaa on....
Täällä myös " hyvää tarkoittava" anoppi. Hän on kova arvosteleen (välillä " huumorin" varjolla) ja nyt viime aikoina olen joskus kommentoinut takaisin, kun arvostelu (asiaton) on osunut lapsiin. Olen vaan pitänyt huolen, että sanon todella asiallisesti sanottavani, ettei se väänny anopin suussa sitten ihan joksikin muuksi..
Välillä tuntui, että tulee meille purkamaan oman huonon tuulensa, joka johtuu jostain muusta, ja sitten lähtikin tyytyväisenä kotiinsa kun oli tuulettanut minuun kiukkunsa..kiva.. ;D Tosiaan, tuo palaute takaisinpäin on vähän tukkinut suuta. En sitten tiedä kuinka paljon miniää nykyään solvataan selän takana, kun ei " voi" päin naamaa laukoa. Huomasin nimittäin, että anopille on ihan maailmanloppu saada takaisinpäin palautetta, vaikka kova on muita arvostelemaan (en siis ole ainoa, jota arvostelee).
Nyt toimin niin, että pahemmista laukauksista sanon takaisin. Takaisinsanomiseksi riittää jo se, että kysyy esim: " Voitko tarkentaa miksi olet tätä mieltä?" tai " Mitä tarkoitat?" . Meillä ainakin anoppi menee tosi hämilleen, jos on juuri haukkunut esim. uudet verhot lyttyyn ja pyytää tarkennusta tai sanoo vaikka, että " no, onneks ne on meidän ikkunoissa, kun me niistä pidätään" . Eli aika neutraaleja kommentteja, joista ei oikein voi uutta riitaa aloittaa. ;DD
Meillä minun äitini on se, joka aiheuttaa ongelmia ja osittain myös isäni. Äitini puuttuu lastenkasvatukseen ja arvostelee varsinkin mieheni tapaa kasvattaa. Lapsille ei saisi sanoa mitään, vaikka minulle on annettu selkään pienenä.
Koska minä olen se " heikompi" lenkki, enkä saa sanottua tiukasti vastaan, äitini on kävellyt monet kerrat ylitseni. Häntä ei tunnu kiinnostavan minun asiani, vain lapsenlapset (joiden asiat hän tietää parhaiten ja on aina oikeassa).
Mieheni on laittanut luuta anoppinsa kurkkuun jo vuosia, mutta se on aiheuttanut vain sen etteivät he tule ollenkaan toimeen. Äitini arvosteli vasta todella törkeästi minulle mieheni tekemisiä ja vasta silloin meni multa kuppi nurin. Minua hän pitää kynnysmattona eikä vaivaudu edes kysymään asioitten oikeaa laitaa. Tähän soppaan liittyy monta asiaa, mitä en täällä tietenkään ala selvittämään.
Totean vain että on todella vaikeaa muuttaa hankala äiti tai anoppi, joka on vuosia saanut terrorisoida aikuisia lapsiaan ja heidän perhettään " hyvää tarkoittaen" .
Joku viisas on sanonut: On turha väittää tarkoittaneensa vain hyvää, jos teoista koituu jollekin pahaa.